Uutta apua työnhakijoille – YTK Sytyke-palvelu yhdistää valmennuksen, työkalut ja avoimet paikat
Suomessa vallitseva työnhaun murros luo tarpeen helposti saavutettaville ja vaikuttaville työllistymistä tukeville palveluille. YTK Sytyke vastaa tähän tarpeeseen: se yhdistää modernit työnhaun palvelut, asiantuntevat valmennukset ja suoran pääsyn avoimiin työpaikkoihin.

Työllistymisen kenttä on myllerryksessä, kun TE-toimistot on lakkautettu ja vastuu työvoimapalveluista siirtyi vuoden alusta kuntien muodostamille työllisyysalueille. Työttömyyskassoille on myös auennut mahdollisuus tukea jäsentensä työllistymistä.
YTK Työttömyyskassa vastaa kasvavaan tarpeeseen ja uusiin mahdollisuuksiin lanseeraamalla YTK Sytyke -palvelun, joka kokoaa yhteen kaiken työnhaussa tarvittavan tuen, työkalut ja valmennukset.
“Työllistymisen tuen palvelut elävät nyt suurta murrosta. Kunnat vastaavat työnhakijoiden palveluista, ja me puolestamme haluamme työttömyyskassana tarjota mahdollisimman hyvät eväät työnhakuun. YTK Sytyke-palvelu ohjaa tehokkaasti oman osaamisen tunnistamiseen, työnhaun tehostamiseen ja työpaikkojen löytämiseen”, sanoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen.
YTK Sytyke-palvelu on rakennettu jäsenille suoraan OmaYTK-palveluun. Palvelusta työnhakijalle aukeaa muun muassa seuraavaa:
- Työnhaun kattava tuki: Osaamisen tunnistamisen työkalut, työpersoonallisuusarviot sekä työkalut ansioluettelon ja työhakemuksen tekoon.
- Verkkovalmennuksia ja asiantuntijoiden vinkkejä: Selkeät ohjeet työnhaun eri vaiheisiin.
- Suora pääsy Duunitorin työpaikkailmoituksiin: Vaivaton tapa kartoittaa avoimet työpaikat.
Palvelut ovat saatavilla kaikille YTK:n jäsenille, ei pelkästään työttömille työhakijoille.
Yhteistyömahdollisuuksia työllisyystoimijoiden kanssa
YTK Työttömyyskassa on valmis tekemään yhteistyötä kuntien, työllisyysalueiden ja yritysten kanssa, jotta työnhakijat löytäisivät nopeammin oman polkunsa työelämään.
“Työttömyys on Suomessa edelleen korkealla, vaikka monilla aloilla kärsitään työvoimapulasta. Meillä on kuukausittain yhteys noin 50 000 jäseneen, jotka etsivät uusia työmahdollisuuksia. Tässä joukossa on valtava potentiaali”, Auli Hänninen sanoo.
Lisätietoa YTK Sytykkeestä:
www.ytkkassa.fi | Palvelu löytyy OmaYTK:sta.
Taustatietoa
- TE-toimistot lakkautettiin vuoden 2025 alusta, ja vastuu työvoimapalveluista siirtyi kuntien muodostamille työllisyysalueille (45 aluetta).
- YTK Työttömyyskassa tarjoaa jäsenilleen tukea työllistymiseen, mukaan lukien työnhaun valmennukset, CV- ja hakemustyökalut sekä pääsyn laajojen työpaikkailmoitusten pariin. Palvelut ovat saatavilla kaikille jäsenille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasViestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytkkassa.fiLauri HannusViestintäpäällikkö
Puh:044 459 6001lauri.hannus@ytkkassa.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. https://www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Työttömyys laskussa, naisten työllisyystilanne miehiä parempi25.3.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Työttömyys on laskenut helmikuussa useimmilla aloilla ja alueilla. Naisten työllisyystilanne on parantunut, ja heidän työttömyysasteensa on ollut jo pitkään miehiä matalampi.
Ilmoittaudu työnhakijaksi oikein ja vältä viive päivärahan maksussa18.3.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Työvoimapalvelujen uudistus on tuonut muutoksia työnhakijaksi ilmoittautumiseen. Virheellinen tai myöhästynyt ilmoittautuminen voi viivästyttää ansiopäivärahan maksua. Työnhaun aloittaminen ajoissa ja tietojen tarkistaminen ovat avainasemassa etuuden sujuvassa saamisessa.
YTK ja Headai mullistavat työnhaun kotimaisen tekoälyn avulla12.3.2025 07:53:35 EET | Tiedote
Suomen suurin työttömyyskassa ja tekoälytalo aikovat vapauttaa työnhakijat satojen hakemusten lähettämisen taakasta.
Yli 60-vuotiaiden työttömyys kasvaa, 55–59-vuotiaiden vaikeuksia liioiteltu27.2.2025 08:35:00 EET | Tiedote
Kuusikymppisten työttömyysaste on yli kaksinkertainen viisikymppisiin verrattuna, YTK Työttömyyskassan data osoittaa.
Työttömyys laski vuodentakaiseen verrattuna25.2.2025 08:07:17 EET | Tiedote
YTK Työttömyyskassan jäsenten työttömyys on laskenut selvästi viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Suomen suurimman työttömyyskassan hakemusmäärä oli tammikuussa 8 % pienempi kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme