Keskustan Kettunen: Orpon sumutus maakuntalennoista lopetettava ja linja kerrottava

Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen hämmästelee pääministeri Orpon epäselviä puheita maakuntalentojen tulevaisuudesta. Viime päivät on kohistu siitä, päättääkö hallitus lopettaa lennot maakuntakentille vai ei. Orpo kiersi kysymyksen perjantaina twiittaamalla, että lentokenttiä ei lopeteta, mutta lentoyhteyksien tulevaisuuden pääministerin vastaus jättää täysin epävarmaksi.
- Ei luvatusta lentokenttien säilyttämisestä ole hyötyä, jos Orpo lopettaa lennot näille kentille. Lentokenttä ilman lentoyhteyttä on kuin bussipysäkki, jonka ohi ei kulje busseja, Kettunen sanoo.
- Hallituksen linja lentojen säilyttämiseen on pääministerin twiitin jälkeen entistäkin epäselvempi. Sumutuksesta herää kysymys, että kerrotaanko huhtikuun vaalien jälkeen lentoyhteyksien lakkauttamisesta lukuisiin maakuntiin?
- Hallituksen hiljaisuus lentoyhteyksien tulevaisuudesta on korviahuumaavaa, ja lyö kasvavaa epävarmuutta yrittäjien parissa kautta Suomen. Perjantain epäselvä viestintä asian ympärillä pahentaa tilannetta.
Valtionyhtiö Finavia vaati maanantaina valtion tukemien lentoyhteyksien lakkauttamista lukuisiin maakuntiin. Orpon hallitus ei ole kertonut kantaansa asiaan, mikä on herättänyt kasvavaa huolta yrityksissä ympäri Suomen. Keskuskauppakamarien julkaiseman tutkimuksen mukaan nyt uhan alle laitettujen lentoyhteyksien merkitys kaupalle, työpaikoille ja yritysten liikevaihdolle on valtava.
- Nyt valtiovallan päästä on luotu uhka yhteyksien katkeamisesta, mikä saman tien painaa jarrua investoinneissa, rekrytoinneissa ja talouskasvussa, Kettunen sanoo.
- Orpon hallituksen sumea linja ei luo luottamusta, vaan epävarmuutta. Muistutan, että Orpon hallitus rikkoi juuri 2000-luvun konkurssiennätyksen ja työttömyys on kovinta yhdeksään vuoteen. Nyt on aika ryhdistäytyä.
- Nyt tarvitaan selkeä vastaus pääministeriltä: Jatketaan lentoyhteyksiä nykyisellä tavalla vai ei? Ja tästä kysymyksestä ei sitten selvitä harhauttamalla keskustelua kiitoratoihin, Kettunen vaatii.
Tällä hetkellä valtio tukee ostopalveluliikenteenä lentoja Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kokkola-Pietarsaareen ja Kemi-Tornioon. Valtio tukee myös lentoja Savonlinnaan ja Poriin.
Yhteyshenkilöt
Tuomas KettunenKeskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:+358 40 8655 246tuomas.kettunen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Kaikkonen: Jättipäiväkodit kuriin vaikka lain voimalla22.3.2025 12:01:56 EET | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa päiväkotien suuryksiköiden rakentamisen kuriin lailla. Suomeen on viime vuosina rakennettu useita yli 200, jopa yli 300 lapsen päiväkoteja. Kaikkosen saama palaute vanhemmilta sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisilta on selkeä: Jättipäiväkodit eivät sovi perheiden, lasten tai työntekijöiden tarpeisiin yhtä hyvin kuin kohtuullisen kokoiset lähipäiväkodit. Samaa sanovat myös tutkijat. Kaikkonen esittää uusien päiväkotien kokokatoksi sataa lasta. Olen huolissani varhaiskasvatuksen suunnasta. Vanhempien sekä ammattilaisten kasvava kritiikki jättipäiväkoteja kohtaan on otettava vakavasti. Taaperot eivät kuulu satojen lasten liukuhihnatehtaaseen, jossa pukeminen ja syöminen ovat stressaavaa minuuttipeliä, jossa tilaa lasta kohden on vähän ja ärsykkeitä paljon, ja jossa päiväkodin lapset ja työntekijät eivät tunne toisiaan. On aika lopettaa pikkulasten sullominen turpoaviin jättipäiväkoteihin ja rajata päiväkotien kokoa. Näin palvelut olisivat läh
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kevään vaaleissa äänestetään myös hallituksen luottamuksesta22.3.2025 09:12:54 EET | Tiedote
Keskustan puoluesihteerin Antti Siika-ahon mukaan alue- ja kuntavaalien pääkysymys on, miten terveydenhoidon, ikäihmisten hoivan ja muiden suomalaisten lähi- ja peruspalvelujen käy.
Keskustan kuntaryhmä: Kuntien rahoituksen tulee vastata kuntien tehtäviä täysimääräisesti20.3.2025 16:17:24 EET | Tiedote
Orpon hallituksen tavoite keventää kuntien toimintaa ohjaavia normeja ja etsiä uudenlaisia, joustavia tapoja toteuttaa palveluja on edennyt auttamattoman hitaasti, toteaa Keskustan Kuntaliiton hallitusryhmä.
Keskusta käy vaaleihin yli 6000 ehdokkaan voimalla4.3.2025 15:47:04 EET | Tiedote
Keskustan ehdokkaana kuntien valtuustojen päättäjiksi pyrkii yli 6024 ehdokasta ja aluevaltuustoihin 1425 ehdokasta. Ehdokastieto on kello 15.45. Kuntavaaliehdokkaiden lukumäärä tarkentuu myöhemmin.
Keskustan puoluesihteeri Nesteen johtajan palkitsemispaketista: Hallitus kurittaa tavallisia työssäkäyviä, mutta kestääkö kantti panna sikariporras ojennukseen?3.3.2025 15:40:57 EET | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho vaatii Petteri Orpon hallitusta suoraselkäisesti torjumaan Nesteen hallituksen aikeet antaa johtajalleen mittava palkitsemispaketti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme