Vihreät - De Gröna

Vihreiden Krista Mikkonen: Metsien käyttö ei ole kestävällä pohjalla - nyt tarvitaan korjausliike metsänielujen vahvistamiseksi

Jaa

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Krista Mikkonen vaatii hallitukselta ja ympäristöministeri Mykkäseltä toimia maankäyttösektorin hiilinielujen vahvistamiseksi. Mikkosen mukaan keinoja on monia: mm. kosteikkoviljely, maankäytön muutosmaksu, hakkuukierron pidennys, toimet turvemailla ja jatkuva kasvatus.

Suomen metsät ovat muuttuneet hiilinielusta päästölähteeksi, käy ilmi Luonnonvarakeskuksen tuoreista laskelmista. Aiemmin metsät ovat sitoneet hiiltä niin paljon, että se on kattanut muun maankäyttösektorin päästöt. Nyt metsistä aiheutuu enemmän päästöjä kuin niihin sitoutuu.

“Metsien muuttuminen päästölähteeksi on vakava uutinen, vaikkei mikään yllätys. Viimeistään nyt hallituksen on herättävä toimiin maankäyttösektorin vahvistamiseksi. Tähän mennessä Orpon hallitus on kyennyt vain syyttämään edellistä hallitusta, mutta ei ole itse päättänyt mistään lisäkeinoista. Päinvastoin, se on lakkauttanut aiemmin maankäyttösektorilla aloitettuja ilmastotoimia,” sanoo Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen. 

Mikkosen mielestä myös metsäteollisuuden on syytä olla kiinnostunut metsien kestävämmästä käytöstä ja metsänielujen vahvistamisesta.

”Metsiemme käyttö ei ole kestävällä pohjalla. Tämä näkyy niin metsien muuttumisena päästölähteeksi kuin myös metsäluonnon jatkuvana köyhtymisenä. Metsien kestämätön käyttö on myös uhka puunkäytölle tulevaisuudessa. Jos emme huolehdi metsien ilmasto- ja luontokestävyydestä, niin metsät eivät pysty jatkossa tuottamaan tarvitsemaamme raaka-ainetta teollisuudenkaan käyttöön,” huomauttaa Mikkonen.

Mikkonen korostaa, että kansantalouden tulevaisuuden kannalta hakkuumäärien saaminen kestävälle tasolle on aivan kriittistä.

”Avainkysymys metsien hiilinielun vahvistamisessa on hakkuiden vähentäminen kestävälle tasolle. Siihen tarvitaan poliittisia työkaluja. Yhtälailla on ohjattava metsähakkuiden kiertoaikojen pidentämiseen ja ehkäistävä metsäkatoa ottamalla käyttöön maankäytön muutosmaksu. Puu on niin nyt kuin tulevaisuudessa Suomelle tärkeä ja arvokas raaka-aine. Jotta vihreää kultaa on jatkossakin saatavilla, on metsien ekologisesta kestävyydestä huolehdittava nyt, päättää Mikkonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Sofia Virta toivoo koko opposition yhteistä sote-välikysymystä21.3.2025 12:14:26 EET | Tiedote

Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virta peräänkuulutti jo tammikuussa Vihreän eduskuntaryhmän talvikokouksessa hallitukselta vastauksia siitä, mistä sosiaali- ja terveyspalveluista aiotaan leikata lisää. Virran mukaan suomalaisilla on oikeus tietää ennen vaaleja, mistä hallitus aikoo leikata ja kuinka paljon. Siksi Virta toivoo, että kaikki oppositiopuolueet voisivat yhdistää voimansa ja jättää yhteisen välikysymyksen.

Kansallispuistojen valtaus 23.3. – rakkaudesta suomalaiseen luontoon21.3.2025 10:13:43 EET | Tiedote

Sunnuntaina 23. maaliskuuta eri puolilla Suomea järjestetään valtakunnallinen tapahtuma: Kansallispuistojen valtaus – rakkaudesta suomalaiseen luontoon, jonka tavoitteena on nostaa esiin luonnon ja ympäristönsuojelun tärkeys. Tapahtumia on 13 paikkakunnalla ja järjestäjinä toimivat Vihreiden kunta- ja aluevaaliehdokkaat, jotka haluavat muistuttaa, miten tärkeitä lähiluonnon lisäksi rakkaat kansallispuistomme suomalaisille ovat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye