SDP:n Suhonen: Sammallahden huomionhaku ei peitä hallituksen työntekijävastaisia toimia – faktojen kieltäminen ei pelasta kokoomusta
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahden hyökkäykset oppositiota kohtaan eivät muuta tosiasioita: hallitus on heikentänyt työntekijöiden ja työttömien asemaa. Sammallahti on sivuuttanut hallituksen päätösten vaikutukset, joka osoittaa, että faktat eivät ole hänen puolellaan. Oppositio on nostanut esiin hallituksen päätösten konkreettiset seuraukset, ja tämä näyttää saaneen Sammallahden siirtämään keskustelua sivuraiteille.

"Työttömyysturvaa on leikattu, työehtoja heikennetty ja pätkätöiden määrä sekä työttömyys ovat kasvaneet – nämä ovat kokoomusvetoisen hallituksen päätöksiä, ja niitä ei voi kiistää", sanoo kansanedustaja Timo Suhonen. "Kun Sammallahti ei pysty puolustamaan tätä linjaa, hän siirtää keskustelun minuun ja esittää täysin perättömiä syytöksiä."
Suhonen korostaa, että Sammallahti ja kokoomus välttelevät keskustelua työntekijöiden todellisista huolenaiheista. "Sammallahden syytökset ovat juuri sitä, mitä hallituspuolueet tekevät aina, kun todelliset ongelmat nostetaan esiin: he yrittävät siirtää huomion sivuraiteille ja hyökätä niitä vastaan, jotka nostavat esiin ikävät totuudet. Tämä ei kuitenkaan vie huomiota pois hallituksen päätöksistä, jotka vaikeuttavat työntekijöiden ja työttömien asemaa."
"Hallituksen linja on selvä: työntekijöiden aseman heikentäminen on keskiössä. Tämä ei ole mielipide, vaan fakta. Sammallahden hyökkäykset eivät muuta sitä, että tämän hallituksen politiikka vie suomalaisilta työntekijöiltä oikeuksia ja turvaa", Suhonen painottaa.
Työntekijöitä puolustavat puheenvuorot täysistunnoissa harvemmin nousevat mediaan, vaikka aihetta todella olisi. "Minä en tule vaikenemaan. Jatkan työntekijöiden äänen puolustamista salikeskusteluissa – Sammallahden syytöksistä huolimatta," Suhonen päättää.
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kumpula-Natri: Kulttuuria: Euroopan itsetuntoa ja kasvua!19.2.2025 16:55:50 EET | Tiedote
Lähtökohdiltaan hyvän ja laajan kulttuuripoliittisen selonteon rinnalla todellisuus on, että kulttuurialalla toteutetaan useita rajuja sopeutustoimia, leikkauksia ja veronkorotuksia, kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri huolehtii.
SDP:n Lauri Lyly: Yt-lain muutos iskee työntekijän asemaan sekä heikentää yhteistoimintaa työpaikoilla19.2.2025 16:46:47 EET | Tiedote
- Hallituksen suunnittelemat yt-lain muutokset heikentävät merkittävästi työntekijöiden oikeuksia ja vahvistavat yksipuolisesti työnantajien asemaa, sanoo kansanedustaja Lauri Lyly.
SDP:n Eloranta: Kulttuuripoliittisen selonteon sanojen ja hallituksen tekojen välillä on räikeä ero19.2.2025 14:07:25 EET | Tiedote
Hallituksen kulttuuripoliittinen selonteko tunnistaa hyvin kulttuurin laajan yhteiskunnallisen merkityksen niin alueiden elinvoiman, hyvinvoinnin kuin taloudenkin suhteen. Selontekojen tulisi kuitenkin rakentua aina totuudenmukaiselle pohjalle. Hallituksen leikkaukset romuttavat kulttuuripoliittisen selonteon tavoitteet, sanoo kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro kulttuuripoliittisesta selonteosta19.2.2025 14:00:52 EET | Tiedote
19.2.2025 Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Marko Asell: Lapsella oltava oikeus turvalliseen syntymään19.2.2025 13:52:50 EET | Tiedote
Kansanedustaja Marko Asell (sd.) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen lapsen oikeudesta turvalliseen syntymään. Asell kysyy, voidaanko lainsäädäntöä kehittää siten, että lapsen oikeus turvalliseen syntymään asetetaan etusijalle vanhempien valinnanvapauden rinnalla ja onko hallitus valmis arvioimaan lainsäädännön tarpeellisuutta vanhempien vastuusta tilanteissa, joissa heidän päätöksensä, kuten kotisynnytyksen valinta, johtaa lapsen kuolemaan tai vammautumiseen, sekä tuleeko Suomeen harkita tiukempaa valvontaa kotisynnytyksiin liittyen, esimerkiksi koulutus- ja lupavaatimuksia kätilöille tai sääntelyä siitä, missä olosuhteissa kotisynnytys on sallittu?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme