Joroisten apteekki muuttaa S-marketin yhteyteen
S-market Joroisissa on käynnistetty tammikuun alussa remontti, jossa rakennetaan tilat myymälän yhteyteen muuttavalle Joroisten apteekille. Muutostyöt kestävät noin kuusi kuukautta. S-market palvelee normaaleilla aukioloajoilla koko remontin ajan. Apteekki avataan uusissa, nykyaikaisissa tiloissa kesän aikana.

Tilat apteekille rakentuvat kassa-alueen taakse, nykyisten toimistotilojen paikalle. Myymälässä tehdään pieniä muutoksia tavaroiden ja hyllyjen sijoittelussa, mutta myymälän valikoima säilyy entisessä laajuudessa.
− Kun Joroisten apteekin uusi apteekkari Ismo Kivi oli meihin yhteydessä ja ehdotti apteekin siirtymistä S-marketin tiloihin, näytimme ajatukselle heti vihreää valoa. Helpottaahan se asiakkaiden arkea, kun kauppareissulla voi hoitaa myös apteekkiasiat, sanoo S-market-ryhmäpäällikkö Mika Tammentie.
− Remontin tavoitteena on luoda apteekille modernit, toimivat ja asiakasystävälliset tilat, jotka vastaavat niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin tarpeita. Uudistetuissa tiloissa on entistä enemmän tilaa asiakaspalvelulle sekä mahdollisuuksia kehittää uusia palveluja, kertoo apteekkari Ismo Kivi. − Olemme innoissamme muutosta ja uudistuksesta. Uudet tilat mahdollistavat entistä paremman asiakaskokemuksen ja laajemman palvelutarjonnan, hän jatkaa.
Tilamuutostyöt toteuttaa Juvan Rakennuspalvelu Oy.
Projektin etenemistä voi seurata S-market Joroisten sosiaalisen median kanavista Facebookissa ja Instagramissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Suur-Savo, S-market-ryhmäpäällikkö Mika Tammentie, puh. 050 587 6690, mika.tammentie@sok.fi
apteekkari Ismo Kivi, puh. 044 5298 975, ismo.kivi@apteekit.net
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Osuuskauppa Suur-Savolta isot panostukset matkailuun - haastaa muutkin talkoisiin12.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo investoi vuosina 2024–25 matkailu- ja ravitsemiskauppaansa lähes 15 miljoonaa euroa. Kehittämispanokset jakautuvat monipuolisesti liikkumisen, majoittumisen, syömisen ja viihtymisen palveluihin. Tavoitteena on Etelä-Savon matkailun kokonaisvaltainen kehittäminen.
Osuuskauppa Suur-Savo jälleen Suomen innostavimpia työpaikkoja6.2.2025 10:27:29 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo kuuluu edelleen Suomen innostavimpien työpaikkojen joukkoon. Vuosittain työelämän asiantuntijayhtiö Eezy Flown myöntämän tunnustuksen saavat organisaatiot, jotka ovat saavuttaneet poikkeuksellisen hyvät tulokset henkilöstötutkimuksissa.
Osuuskauppa Suur-Savo aloitti ruokaostosten pikatoimitukset Mikkelissä ja Pieksämäellä29.1.2025 09:07:13 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo on aloittanut ruuan pikatoimitukset yhteistyössä Foodoran kanssa. Foodorasta tilatut tuotteet ovat kotiovella jopa puolessa tunnissa. Palvelun piirissä on kolme Sale-myymälää: Sale Mikkeli ja Sale Nuijamies Mikkelistä sekä Sale Naarajärvi Pieksämäeltä.
Sisustussuunnitteluanne Anne Tarkiaisen myymälä/showroom muuttaa Stellaan27.1.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Kauppakeskus Stellaan saadaan keväällä uusi vuokralainen, kun Sisustussuunnitteluanne Anne Tarkiainen avaa liikkeen kauppakeskuksen 2. kerrokseen. Uuden myymälän/showroomin avajaisia vietetään maaliskuun alussa.
Lähituottajapäivä Savonlinnan Prismalla27.1.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Prisma Savonlinnassa järjestetään lähituottajapäivä perjantaina 31. tammikuuta. Tapahtumassa eteläsavolaiset tuottajat esittelevät ja myyvät tuotteitaan Prisman aulassa ja myymälätiloissa klo 10–16.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme