Kumpulankärjen asemakaavan muutos etenee valtuuston päätettäväksi
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 20. tammikuuta kokouksessaan osaltaan Kumpulankärjen korttelin eli Koskelan varikon ja sen viereisten alueiden asemakaavan muutoksen. Lisäksi kaupunginhallitus päätti lisätilojen vuokraamisesta Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion käyttöön.

Kumpulankärjen asemakaavan muutos koskee Koskelan varikkoa sekä sen viereisiä alueita Kustaa Vaasan tien, Koskelantien ja Valtimontien rajaamassa kolmiossa. Kaavaratkaisu on tehty, koska Helsingin raitiotieliikenteen lisääntyessä tarvitaan nykyistä isompi varikkorakennus. Samalla Kaupunkiliikenteeltä käyttämättömäksi jääviin Kaarihalliin ja Ananastaloon saadaan uutta käyttöä.
Nykyiset varikkorakennukset Kaarihallia lukuun ottamatta on tarkoitus purkaa ja uusi varikko rakennetaan pääosin nykyiselle paikalle. Kaarihalliin ja Ananastaloon kaavaillaan liiketiloja, ja alueen länsilaitaan, Valtimontien varteen, on suunnitteilla asuintaloja. Asukasmäärän lisäys on noin 700 asukasta.
Tavoitteena on, että kiertotalous on vahvasti mukana alueen rakennusten, tilojen ja toimintojen suunnittelussa.
Lopullisen päätöksen kaavamuutoksesta tekee kaupunginvaltuusto.
Helsingin kuvataidelukiolle ja Kallion lukiolle lisätiloja
Kaupunginhallitus päätti vuokrata lisätiloja Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion yhteisiksi yleisopetuksen tiloiksi osoitteesta Siltavuorenpenger 10.
Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion yhteiset tilat ovat sijainneet vuodesta 1999 Kalliossa Taidetalossa osoitteessa Pengerkatu 5. Nykyiset tilat ovat riittämättömät kasvavalle käyttäjämäärälle, eivätkä ne kaikilta osin vastaa toiminnallisia tavoitteita.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi maaliskuussa 2024 Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilojen vuokraamisen lukioiden käyttöön 480 opiskelijalle. Lukio-opetuksen tarjonnan turvaamiseksi kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on päättänyt edelleen lisätä kyseisten lukioiden yleisopetuksen oppilaspaikkoja niin, että tilat tarvitaan lisäksi 350 oppilaalle.
Nyt päätöksessä olevat lisätilat sijaitsevat samassa rakennuksessa kuin aiemmin vuokratut tilat, osoitteessa Siltavuorenpenger 10. Tavoitteena on, että lisätilat valmistuvat toukokuussa 2026 ja tilat saadaan käyttöön elokuuhun 2026 mennessä.
Lisäksi kaupunginhallitus antoi lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle Länsiväylän tiejärjestelyistä Koivusaaren kohdalla. Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli elinkeinopolitiikan painopisteitä sekä yrityshautomopalvelujen jatkorahoitusta10.2.2025 19:06:43 EET | Tiedote
Elinkeinojaosto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa 10.2. Jaosto käsitteli kokouksessa yhteenvetoa Helsingin kaupungin elinkeinopolitiikan painopisteiden toteuttamisesta vuosina 2022–2024 ja päätti Kampusinkubaattorit-ohjelman myötä käynnistettyjen yrityshautomopalvelujen jatkorahoituksesta.
Helsingin kaupunginhallitus päätti aluevuokrasta Malmin uimahallin laajennusta varten10.2.2025 16:46:49 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 10. helmikuuta vuokrata alueen Urheiluhallit Oy:lle Malmin uimahallin laajennusta ja maauimalan rakentamista varten.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Länsisataman pikaraitiotien yleissuunnitelman5.2.2025 22:25:04 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui 5. helmikuuta. Valtuuston kyselytunnilla oli esillä kysymykset varhaiskasvatuksen tila-asioista sekä kaupunkikeskustan houkuttelevuuden parantamisesta. Valtuusto hyväksyi kokouksessa Länsisataman pikaraitiotien yleissuunnitelman sekä Idän perhekeskuksen ja Itiksen symppiksen tarveselvityksen.
Helsingin alustava tilinpäätös 2024: Kunta-Helsingin talous toteutui talousarviossa oletettua paremmin5.2.2025 14:04:42 EET | Tiedote
Helsingin tilinpäätös vuodelta 2024 on valmistumassa. Alustavan tilinpäätöksen mukaan kunta-Helsingin talous toteutui talousarviossa oletettua paremmin. Helsinki laatii erilliset tilinpäätökset kunta-Helsingistä, valtion rahoittamasta sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialasta sekä koko Helsingin kaupungista. Kunta-Helsinki tarkoittaa Helsinkiä ilman sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaa.
Kasarmitorin liikerakennuksen tontin kaavamuutos etenee valtuustoon3.2.2025 17:38:21 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 3. helmikuuta esittää valtuustolle Kaartinkaupungin Kasarmitorin laidalla sijaitsevan liikerakennuksen ja sen viereisten katu- ja torialueiden asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Lisäksi kaupunginhallitus keskusteli nuorisoneuvoston läsnäolo- ja puheoikeudesta kaupunginvaltuuston kokouksissa sekä päätti humanitaarisen avun myöntämisestä Gazaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme