Sofia Virta: Valitseeko Suomen hallitus ilmastopolitiikassaan Trumpin tien?
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksen halu yhdistää neljä tiedepaneelia yhdeksi ja vähentää tutkitun tiedon määrää kielii hallituksen täydestä piittaamattomuudesta, mitä tulee tiedepohjaiseen ja vastuulliseen päätöksentekoon.

Virran mukaan hallitus on jo aiemmin osoittanut piittaamattomuutensa asiantuntijoiden lausunnoista ja tutkimustiedosta. Tämä ratkaisu on jälleen selvä merkki siitä, että se haluaa tietoisesti vähentää tutkitun tiedon määrää etenkin luonto- ja ilmastopolitiikassaan.
– Tämä todistaa sen, että hallitus tietää itsekin, ettei heidän politiikkansa kestä päivänvaloa. Poliittisen päätöksenteon tulisi aina pohjautua tutkittuun tietoon. Se, että hallitus päättää esittää tällaista ratkaisua tilanteessa, jossa tiedämme ilmastokriisin olevan aikamme suurin turvallisuusuhka, on käsittämätöntä, Virta ihmettelee.
– Saamme viikoittain lukea uutisista ilmaston ennätyksellisestä kuumenemisesta, maastopaloista, tulvista ja muista sään ääri-ilmiöistä. Nämä eivät ole asioita, jotka tapahtuvat irrallaan meistä. Nämä ovat asioita, jotka ovat tiedevastaisen politiikan seurauksia, ja jotka vaarantavat miljoonien ihmisten hengen joka päivä, Virta jatkaa.
Virta muistuttaa, että samalla, kun Suomi suunnittelee tiedepaneeliensa lakkauttamista, on Yhdysvaltain presidenttinä vasta aloittanut Donald Trump todennut maansa aikovan irtautua Pariisin ilmastosopimuksesta.
– Kysynkin Petteri Orpolta, ettehän ole valitsemassa ilmastopolitiikassa Trumpin tietä? Hallitus kun näyttää pyrkivän vähentämään tutkitun tiedon määrää päätöksentekonsa tukena ja sulkemaan korvansa asiantuntijoita ja tutkijoita, vaikka kuinka muuta väittäisivät, Virta napauttaa.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreät jättää välikysymyksen hallituksen sote- ja koulutusleikkauksista: “Ei mitään järkeä, mutta ei myöskään sydäntä”26.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Vihreät jättää muun opposition kanssa yhteisen välikysymyksen hallituksen lisäleikkauksista soteen ja koulutukseen. Vihreät vaatii hallitusta kertomaan tulevista sosiaalihuollon ja erikoissairaanhoidon sekä koulutuksen ja kulttuurin leikkauksista suomalaisille välittömästi. Hallitus ei voi Vihreiden mukaan mennä kunta- ja aluevaaleihin sammutetuin lyhdyin.
Vihreiden Krista Mikkonen: Suomi on kaivosteollisuuden villi länsi – kaivokset eivät kuulu luonnonsuojelualueille25.3.2025 12:19:41 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Krista Mikkosen mielestä Sakatin kaivoksen ei pidä edetä suunnitelmia pidemmälle. Viiankiaavan suo, jonne kaivosta on suunniteltu, on kaksinkertaisesti suojeltu luonnontilainen aapasuo.
Sofia Virta: Vanhustenhoidon tilanne on jo niin kriittinen, että pienikin leikkaus on “radikaali”25.3.2025 09:39:06 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan lastensuojelusta, vammaispalveluista ja vanhustenhoidosta ei voi leikata enää euroakaan ilman, että suomalaisten oikeus saada apua romuttuu.
Sofia Virta: Vihreät on mukana opposition yhteisessä välikysymyksessä21.3.2025 13:32:14 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan Vihreät on valmis tukemaan opposition yhteistä välikysymystä siitä, miten hallitus aikoo kohdistaa suunnittelemansa 170 miljoonan euron sote-leikkaukset.
Sofia Virta toivoo koko opposition yhteistä sote-välikysymystä21.3.2025 12:14:26 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virta peräänkuulutti jo tammikuussa Vihreän eduskuntaryhmän talvikokouksessa hallitukselta vastauksia siitä, mistä sosiaali- ja terveyspalveluista aiotaan leikata lisää. Virran mukaan suomalaisilla on oikeus tietää ennen vaaleja, mistä hallitus aikoo leikata ja kuinka paljon. Siksi Virta toivoo, että kaikki oppositiopuolueet voisivat yhdistää voimansa ja jättää yhteisen välikysymyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme