Maahanmuutto väheni edellisvuodesta – Suomeen muuttaneiden määrä silti historian toiseksi suurin
Suomeen ulkomailta muuttaneiden määrä laski viime vuonna reilulla 10 000:lla edellisvuodesta. Suomeen muutti vuonna 2024 kaikkiaan 63 049 henkeä. Määrä oli tilastointihistorian toiseksi suurin. Vuonna 2023 maahanmuuttajia oli 73 236.
Tiedot selviävät Tilastokeskuksen väestön ennakkotilastosta.
Ukrainalaiset olivat myös vuonna 2024 suurin maahan muuttaneiden ryhmä.
”Viime vuonna Suomeen muutti kaikkiaan 13 551 ukrainalaista, mikä oli 6 366 vähemmän kuin vuonna 2023. Todennäköisesti monet tilastoissa näkyvistä ukrainalaisista olivat aiemmin tilapäisen oleskeluluvan saaneita henkilöitä, jotka nyt hakivat kotikuntaa Suomesta”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Joni Rantakari kertoo.
Tilapäisen suojelun nojalla Suomesta oleskeluluvan saaneet ukrainalaiset ovat voineet hakea kotikuntaa Suomesta vuoden 2023 helmikuusta lähtien.
Ukrainalaisten ohella suurimmat maahanmuuttajaryhmät tulivat viime vuonna Etelä-Aasiasta ja Filippiineiltä.
”Muutot Nepalista ja Pakistanista Suomeen kasvoivat edellisvuoteen verrattuna eniten. Naapurimaistamme Venäjältä ja Virosta muutto on sen sijaan vähentynyt”, Rantakari sanoo.
Kokonaishedelmällisyys jälleen tilastointihistorian matalin
Joulukuun ennakkotilaston mukaan vuonna 2024 Suomessa syntyi 43 711 lasta, mikä on 328 lasta enemmän kuin vuonna 2023.
Syntyvyys laski silti edellisvuodesta, sillä vuonna 2024 ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli 1,25. Kalenterivuonna 2023 se oli 1,26.
Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla.
”Vuoden 2024 kokonaishedelmällisyysluku 1,25 oli tilastointihistorian matalin. Syntyvyys Suomessa laski nyt kolmatta vuotta peräkkäin, mutta lasku vaikuttaisi tasaantuneen aiemmasta”, yliaktuaari Joonas Toivola sanoo.
Syntyvyys oli viime vuonna korkeinta Keski-Pohjanmaalla, jossa ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli 1,72. Matalinta syntyvyys oli Kymenlaaksossa, jossa luku oli 1,06.
Vuoteen 2023 verrattuna syntyvyys nousi eniten Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa ja laski eniten Ahvenanmaalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joni RantakariYliaktuaari
Puh:029 551 3249joni.rantakari@stat.fiJoonas ToivolaYliaktuaari
Puh:029 551 3355joonas.toivola@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Palveluiden vienti Yhdysvaltoihin kasvoi loppuvuonna lähes miljardilla12.2.2025 08:01:30 EET | Tiedote
Tavaroiden ja palveluiden viennin arvo kasvoi vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä 0,5 miljardia euroa eli prosentin edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Tavaroiden viennin arvo väheni 5 %, 20,6 miljardiin euroon, kun taas palveluiden viennin arvo kasvoi 18 %. Palveluviennin arvo oli 10,4 miljardia euroa.
Työllisyys laskee, mutta johtajien määrä on kasvanut roimasti kahdessa vuodessa11.2.2025 07:51:16 EET | Tiedote
Työllisten määrä on viimeisten kahden vuoden aikana laskenut. Erityisesti työt ovat vähentyneet asiantuntijoilla ja erityisasiantuntijoilla. Johtajien luokassa työllisten määrä on kuitenkin kasvanut jopa yli 50 prosentilla eli 33 000:lla vuoden 2022 loppuun verrattuna.
Kutsu: Maahanmuuttajat Suomessa – Hybridiseminaari 14.2.10.2.2025 08:37:54 EET | Kutsu
Maahanmuutto on tällä hetkellä keskeinen yhteiskunnallinen kysymys. Miten maahanmuutto on kehittynyt viime aikoina? Ketkä tulevat Suomeen ja mitä maahanmuuttajat täällä tekevät? Tulevatko he toimeen ja miten he voivat? Maahanmuutto kehittyy ilmiönä jatkuvasti. Pysyykö tieto muutoksen perässä? Seminaari tuo esille, mitä tilastotietoa maahanmuutosta tällä hetkellä on saatavilla ja mitä puutteita tietopohjassa on.
Ulkomaan merikuljetukset vähenivät vuonna 2024 – erityisesti vienti hiipui7.2.2025 08:01:37 EET | Tiedote
Ulkomaan merikuljetusten määrä väheni viime vuonna 1,5 % vuoteen 2023 verrattuna. Koko vuonna meriliikenteessä kuljetettiin yhteensä 86 miljoonaa tonnia tavaraa.
Kutsu: Suomen talouden kehitys 2024 – tiedotustilaisuus 28.2.20255.2.2025 10:32:41 EET | Kutsu
Suomen kansantalous painui taantumaan vuoden 2023 jälkipuoliskolla. Jatkuiko talouden alamäki myös vuonna 2024, vai kasvoiko bruttokansantuote? Miten toimialat kehittyivät? Vetikö vienti? Tule kuulemaan tuoreimmat tiedot ja analyysit!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme