Vuosi sitten kuolleen professori Pekka Mattilan muistoksi perustettiin stipendipalkinto
Stipendien avulla edistetään Mattilalle ja yhteiskunnalle tärkeää kansainvälisyyttä, sanoo Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki.

Arvostettu professori Pekka Mattila kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 23. tammikuuta 2024. Hän oli kuollessaan 45-vuotias. Mattila toimi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin professorina ja hänet muistetaan myös Aalto University Executive Educationin pitkäaikaisena toimitusjohtajana.
Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki ilmoitti Mattilan kuoleman vuosipäivänä torstaina ”Pekka Mattila Excellence Scholarships” -stipendipalkinnon perustamisesta. Stipendit jaetaan lahjoitusrahastosta Kauppakorkeakouluun valituille erityisen ansioituneille opiskelijoille, jotka ovat velvollisia maksamaan lukuvuosimaksun eli tulevat EU/ETA-alueen ulkopuolelta. Niitä jaetaan vuosittain vuoden 2026 alusta alkaen.
”Koulumme rooli kansainvälisesti merkittävänä kouluttajana oli lähellä Pekan sydäntä. Näiden stipendien avulla edistämme paitsi koululle, myös yhteiskunnallemme tärkeää kansainvälisyyttä. Stipendien ja niiden saajien kautta Pekan nimi jää hänen monien saavutustensa lisäksi elämään hienolla tavalla myös koulumme arjessa”, Korkeamäki perustelee.
Mattilan ystävien aloitteesta Kauppakorkeakoulu on myös avannut “Pekka Mattila in Memoriam” -nimikkolahjoituksen, johon kohdennetut varat käytetään osaltaan stipendeihin.
Mattilan ystävä ja kollega Nana Salin kommentoi, että Pekka Mattila oli tinkimätön monilahjakkuus, joka inspiroi älyllään ja suorapuheisuudellaan. Salinin mukaan hän oli johtajana ja asiantuntijana dynamo ja majakka, joka säteili energiaa, loputonta tietoa ja innostusta ympärilleen ja jonka huumori elävöitti niin yhteiskunnallisia keskusteluja kuin erilaisia julkaisuja.
”Pekalla oli suuri sydän. Hän välitti, mutta uskalsi myös haastaa. Taide oli johtamiskoulutuksen rinnalla hänelle yksi näkyvimmistä tavoista vaalia moninaisuutta ja erilaisuutta. Kaiken alla oli usko huomiseen ja parempaan maailmaan”, Salin jatkaa.
Mattilan ystävät ovat kunnioittaneet hänen muistoaan tekemällä merkittävän nimikkolahjoituksen Kauppakorkeakoulun pääomittavaan lahjoitusrahastoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Korkeamäki
Kauppakorkeakoulun dekaani, Aalto-yliopisto
dean-biz@aalto.fi
(tavoitettavissa 30. tammikuuta alkaen)
Kuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tutkimus paljastaa kaupunkipuistojen piilevät hiilipäästöt – vähähiilisyyttä voidaan edistää elinkaarilaskennalla10.2.2025 10:30:00 EET | Tiedote
Kaupunkipuistot sitovat hiilidioksidia, mutta niiden rakentamisvaiheessa syntyviä päästöjä voitaisiin vielä pienentää.
Research reveals hidden carbon emissions in urban parks: landscape life cycle assessment paves the way for low-carbon parks10.2.2025 10:30:00 EET | Press release
While urban parks absorb carbon dioxide, the emissions generated during the construction phase could still be reduced.
Tutkijoiden läpimurto voi tuoda spektrintunnistuksen kaikkien ulottuville – havaitsee esimerkiksi ruoan pilaantumisen23.1.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Tutkijat ovat kehittäneet pienikokoisen anturin, joka tunnistaa ihmisille näkymättömiä valon ominaisuuksia. Tämä tehokas, mutta edullinen laite voitaisiin tulevaisuudessa ehkä integroida esimerkiksi älypuhelimeen.
80 prosenttia yrityksistä epäonnistuu tekoälyn käyttöönotossa – uusi tutkimus selittää miksi23.1.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Yritysten ei pidä syyttää vain teknologiaa, vaan tutkijoiden mukaan johtajien tulisi myös ymmärtää ja käsitellä niitä tunteita, jotka johtavat tekoälyn käyttöönoton epäonnistumiseen.
Suomi liittyi ulkoavaruussopimukseen ja saa ESA:lta avaruusteknologiaan miljoonarahoituksen21.1.2025 16:55:00 EET | Tiedote
Suomen, muiden pohjoismaiden ja Baltian maiden suurin New Space eli uuden avaruuden tapahtuma on alkanut tiistaina Aalto-yliopiston Dipolissa. Samalla julkistettiin ESA Phi-Lab Finland innovaatio-ohjelma ja Suomi liittyi Nasan ulkoavaruudessa toimimista koskevaan Artemis-sopimukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme