Keskuskauppakamari: Perusopetukseen tarvitaan kansallinen päättökoe
Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tuoreesta raportista käy ilmi, että opettajien 6. luokkalaisille antamat arvosanat äidinkielessä eivät ole linjassa oppilaiden osaamistason kanssa. Keskuskauppakamari ehdottaa ratkaisuksi valtakunnallista päättökoetta äidinkielen ja matematiikan oppiaineisiin sekä vähimmäisosaamisen kuvausten laatimista 2. luokan loppuun.

Tuoreesta raportista käy ilmi, että tytöistä 81 prosenttia ja pojista 58 prosenttia sai äidinkielessä arvosanan 8–10, kun sen tason suoritukseen aidosti ylti vain 16 prosenttia oppilaista. Lisäksi huomio kiinnittyy siihen, että etenkin poikien suorituksissa korostui ns. minimivaivan periaate, eli pyrkimys mennä siitä, missä aita on matalin. Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Suvi Pulkkisen mukaan valtakunnallinen päättökoe antaisi yhtenäisen kuvan perusopetustaan päättävien osaamistasosta äidinkielessä ja matematiikasta, ja se toimisi myös opettajille tärkeänä työkaluna oikean päättöarvosanan kalibroinnissa.
“Ei ihme, että nuoria läpäisee peruskoulun ja ammatillisen koulutuksen yhä heikommalla osaamistasolla ja työkyvyllä, mikä heijastuu jo työn tuottavuuteen. Kouluissa tulisikin painottaa nykyistä enemmän hyvää perustaitojen hallintaa ja näihin riittävää tukea”, Pulkkinen sanoo.
Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan opettajat pitävät muutama vuosi sitten tehtyä päättöarviointiuudistusta, jossa arviointiohjeistuksia täsmennettiin, myönteisenä, mutta kokevat päättöarvioinnin kriteerien olevan kuitenkin liian tulkinnallisia.
”Nyt oppilaat voivat saada saman arvosanan päättötodistukseen hyvin erilaisilla osaamistasoilla. Tämä on selkeä yhdenvertaisuusongelma erityisesti suurissa kaupungeissa, joissa kilpailu toisen asteen aloituspaikoista on kovaa”, Pulkkinen sanoo.
Oppimisen vaikeuksiin puututtava ajoissa
Esi- ja alkuopetuksella on tärkeä rooli oppimisen ja koulunkäynnin taitojen perustan, ja tavoitteellisen opiskeluotteen rakentamisessa. Kun vaikeudet havaitaan riittävän varhaisessa vaiheessa, voi tarve kalliisiin korjaaviin toimiin vähentyä merkittävästi ja myönteinen suhde koulunkäyntiin, opiskeluun ja ponnisteluun vahvistua. Siksi Keskuskauppakamari ehdottaa uutta ”tarkistuspistettä” 2. luokan loppuun.
”Tässä vaiheessa vähintään vanhempien olisi hyvä saada kokonaiskuva siitä, miten esi- ja alkuopetuksen tavoitteisiin on päästy ja missä olisi vielä kerrattavaa tai lisätuen tarvetta”, Pulkkinen sanoo.
Luomalla samankaltaiset vähimmäisosaamisen kuvaukset 2. luokan loppuun kuin mitä 6. luokalla jo nyt on, voitaisiin auttaa opettajia yhdessä oppilaan ja muiden aikuisten kanssa arvioimaan, onko riittävä osaaminen saavutettu vai tarvitseeko oppija kohdennettua tukea.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarit: Kuntatalous kuntoon – Kasvua yhteistyöllä yritysten kanssa12.2.2025 06:58:00 EET | Tiedote
Jatkuvat veronkorotukset eivät ole ratkaisu kuntien taloushaasteisiin. Sen sijaan tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, jotka mahdollistavat tehokkaan rahankäytön ja vahvistavat kuntien elinvoimaa pitkällä aikavälillä, toteaa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Johanna Sipola.
Keskuskauppakamari: Intialla on edellytykset kasvaa kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi – Suomen ja Intian kauppasuhteissa merkittävää kasvupotentiaalia31.1.2025 10:24:07 EET | Tiedote
Suomen ja Intian välinen kauppa sekä investoinnit ovat jo nyt myönteisellä tasolla, mutta Keskuskauppakamarin mukaan potentiaali on vieläkin suurempi. Intian talous kasvaa vakaasti 6–7 prosentin vuosivauhtia ja sillä on edellytykset nousta maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi.
Keskuskauppakamari hallitukselle: Veroreformista ja Kanadan pisteytysmallista vetoapua talouden suunnan kääntämiselle30.1.2025 09:15:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin Kilpailukykyä Suomelle -julkaisu on kokonaisesitys Suomen hallitukselle kasvu-uudistuksiksi toteutettavaksi kevään puoliväliriihessä. Ohjelma kokoaa yhteen Suomen keskeisimmät kilpailukykyä parantavat esitykset, joilla on myös nopeita vaikutuksia Suomen suunnan kääntämiseksi uuteen, kestävään kasvuun. Ohjelman uudistusten toivotaan otettavan mukaan myös Risto Murron työryhmän esitykseen. Keskuskauppakamarin mukaan investointien kotiuttaminen vaatii Suomelta kilpailuetua ja kilpailukykyinen toimintaympäristö on vietävä niin pitkälle, että kilpailukyvyn osa-alueet muodostavat Suomelle kilpailuetua suhteessa verrokkimaihin.
Kauppakamarikysely: Yritykset odottavat hallitukselta puoliväliriihessä uusia kasvua vauhdittavia päätöksiä29.1.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien alkuvuonna tehdyn talouskyselyn perusteella yritykset odottavat hallitukselta puoliväliriihessä huhtikuussa uusia kasvua vauhdittavia päätöksiä. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 79 prosenttia piti erityisen tärkeänä sitä, että verotuksen rakennetta muutetaan kasvuhakuisemmaksi. Työmarkkinoiden vapauttamista piti tärkeänä 53,2 prosenttia vastaajista ja 40,2 prosenttia nosti esiin osaavan työvoiman varmistamisen merkityksen. Yritykset saivat valita kolme tärkeintä osa-aluetta.
Toimia koulutustason nostamiseksi tarvitaan - Korkeakoulupaikat varattava nuorille27.1.2025 13:24:39 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari esittää korkeakoulujen yhteishaun rajaamista ainoastaan uusille opiskelijoille sekä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien parantamista avoimessa korkeakoulussa. Oikeus maksuttomaan uuden tutkinnon suorittamiseen sidottaisiin työhistoriaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme