Tehtävämäärät laskivat Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella viime vuonna
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella oli vuonna 2024 yhteensä 45 892 pelastuksen ja ensihoidon tehtävää. Vuonna 2023 luku oli 51 155. Ensihoidon uuden tehtävänkäsittelyohjeen käyttöönotto vähensi tehtävien määrää.

Tulipalojen ja liikenneonnettomuuksien määrä laski
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella oli vuonna 2024 yhteensä 7 715 pelastustehtävää, kun vuotta aiemmin luku oli 8 271.
Tulipaloja, eli rakennuspaloja, rakennuspalovaaroja, liikennevälinepaloja ja muita tulipaloja oli viime vuonna 803 kappaletta. Määrä laski edellisvuodesta, jolloin luku oli 852. Tulipalojen osuus pelastustehtävistä oli noin 10 prosenttia, mikä pysyi samana edellisvuoteen verrattuna.
Rakennuspaloja viime vuonna oli 98, kun vuonna 2023 niitä oli 84. Tulipaloissa kuoli vuonna 2024 kolme henkilöä, kun edellisenä vuonna palokuolemia oli kuusi.
Liikenneonnettomuuksia viime vuonna kirjattiin 1085 kappaletta, kun vuotta aiemmin lukumäärä oli 1138. Erilaisissa onnettomuuksissa menehtyi 28 henkilöä vuonna 2024, kun vuonna 2023 menehtyneitä oli 27.
Yksi suuronnettomuus, jossa ei henkilövahinkoja
Alueellamme tapahtui viime vuonna yksi suuronnettomuus: rakennuspalo joulukuussa Tuusulassa. Onnettomuuden vahingot olivat yli puoli miljoonaa euroa. Henkilövahinkoja onnettomuudessa ei ollut. Vuonna 2023 suuronnettomuuksia kirjattiin kolme.
Onnettomuus luokitellaan suuronnettomuudeksi, mikäli siinä kuolee viisi henkilöä, loukkaantuu 10 henkilöä tai omaisuutta tuhoutuu 500 000 euron arvosta.
Myös ensihoitotehtävien määrä laski
Ensihoitoyksiköillä oli vuonna 2024 yhteensä 38 177 tehtävää, kun vuonna 2023 tehtäviä oli 42 885. Vähennystä tapahtui jokaisessa tehtävien kiireellisyysluokassa. Erityisesti vähennystä tapahtui korkean ja keskisuuren riskin tehtävissä, noin 30 prosenttia kummassakin.
Ensihoitotehtävien määrän laskua selittää se, että vuosi 2024 oli kokonaisuudessaan ensimmäinen, jolloin käytössä oli uusi ensihoidon tehtävänkäsittelyohje. Vuoden 2023 marraskuuhun saakka hätäkeskustietojärjestelmä määritteli tehtävän kiireellisyyden. Uudistuksen myötä hätäkeskuspäivystäjän roolia vahvistettiin ja harkintavaltaa lisättiin.
Ensihoidon tehtäväsidonnaisuus vuonna 2024 oli keskimäärin 31,59 prosenttia. Luku kuvaa osuutta työajasta, jolloin ensihoitoyksikkö on suorittamassa ensihoitotehtävää. Vuonna 2023 tehtäväsidonnaisuusprosentti oli 34,37.
Tehtävämäärät hyvinvointialueittain
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos palvelee sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta (VAKE) että Keski-Uudenmaan hyvinvointialuetta (Keusote). Vuonna 2024 VAKEn alueella oli yhteensä 23 419 tehtävää, kun edellisenä vuonna luku oli 26 465.
Keusoten alueella oli viime vuonna 14 758 tehtävää ja edellisenä vuonna 16 420. Keusoten alueeseen kuuluvat Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Mäntsälän, Pornaisten ja Tuusulan kunnat.
Saapumisaikatavoite parani hieman
Pelastustoiminnassa kohteeseen saapumisaikatavoite on määritelty eri riskialueilla erilaiseksi. Ensimmäisen tehtävällä olleen yksikön toimintavalmiusajan mediaani oli viime vuonna 6:57 minuuttia, kun se vuonna 2023 oli 7:03 minuuttia.
Haastavin tilanne on edelleen korkeimman riskiluokan, eli tiiviisti rakennetun asutuksen alueilla, joissa kohde tulisi saavuttaa kuuden minuutin kuluessa hälytyksestä. Tilanne tulee parantumaan tulevaisuudessa, sillä Vantaalle rakennetaan yhteensä neljä valmiusasemaa. Ensimmäinen näistä aloitti toimintansa lokakuussa Tikkurilassa, ja alueen toimintavalmius on parantunut huomattavasti tämän jälkeen.
Vuonna 2024 pelastusyksikön lähtöajan mediaani oli 93 sekuntia, kun se vuonna 2023 oli 91 sekuntia.
Sopimuspalokuntien tehtävämäärä kasvoi edelleen
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella toimii 30 sopimuspalokuntaa. Sopimuspalokunnat antavat merkittävää apua pelastuslaitosten yksiköille. Sopimuspalokuntia käytetään yleensä pelastuslaitoksen yksiköiden apuna, mutta esimerkiksi Pornaisissa sopimuspalokunnat hoitavat joitakin tehtäviä itsenäisesti ja ovat nopein apu kyseisellä alueella.
Vuonna 2024 sopimuspalokunnilla oli yhteensä 771 tehtävää, kun vuonna 2023 niitä oli 648. Määrä on jatkanut kasvuaan, sillä vuonna 2022 sopimuspalokunnilla oli yhteensä 491 tehtävää. Eniten hälytyksiä kertyi viime vuonna Savion VPK:lle, Asolan VPK:lle sekä Pornaisten VPK:lle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi RahikainenApulaispelastusjohtajaKeski-Uudenmaan pelastuslaitos
Puh:09 41 9140jussi.rahikainen@vakehyva.fiJyrki LandstedtPelastusjohtajaKeski-Uudenmaan pelastuslaitos
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Kaisa AhonenEnsihoitopäällikköKeski-Uudenmaan pelastuslaitos
Puh:09 419 140kaisa.ahonen@vakehyva.fiKuvat

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Tehtävänämme on pelastustoiminnan järjestäminen, onnettomuuksien ehkäisy sekä häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautuminen toiminta-alueellamme.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kuuluu hallinnollisesti Vantaan ja Keravan hyvinvointialueeseen, mutta palvelee myös Keski-Uudenmaan hyvinvointialuetta. Toimimme kahdeksan kunnan alueella tiiviissä yhteistyössä lähialueiden pelastuslaitosten ja muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Suomen monikulttuurisin hyvinvointialue mukana rasisminvastaisella viikolla17.3.2025 15:20:00 EET | Tiedote
Rasisminvastaista viikkoa vietetään 17.–23.3.2025. Rasismilla on haitallisia vaikutuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnallemmekin.
Bostadslösheten minskar i Vanda och Kervo17.3.2025 08:02:00 EET | Pressmeddelande
Under de senaste åren har man gjort betydande framsteg i Vanda och Kervo området för att minska på bostadslösheten. Enligt utredningen om bostadslöshet 2024 har långstidsbostadslösheten minskat och enligt statistiken är 41 personer i VAKEs område långstidsbostadslösa.
Asunnottomuuden vähentäminen Vantaalla ja Keravalla17.3.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Viime vuosina Vantaan ja Keravan alueella on tehty merkittäviä edistysaskeleita asunnottomuuden vähentämiseksi. Vuoden 2024 asunnottomuusselvityksen mukaan pitkäaikaisasunnottomuus on vähentynyt, ja tilastojen mukaan pitkäaikaisasunnottomia VAKEn alueella on 41 henkilöä.
Perhesijoitusten määrä on kasvanut VAKEssa – tarve uusille perheille on silti kova14.3.2025 09:10:41 EET | Tiedote
Vuonna 2024 Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) onnistui sijoittamaan omiin sijaisperheisiinsä 24 pitkäaikaista sijoituspaikkaa tarvinnutta lasta ja nuorta. Lisäksi ostopalveluna sijoitettiin palveluntuottajien perheisiin 13 ja ammatillisiin perhekoteihin 19 lasta ja nuorta.
Pientalojen ja asunto-osakeyhtiöiden paloturvallisuuden itsearviointi on alkanut Keski-Uudenmaan alueella7.3.2025 13:38:53 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on aloittanut pientalojen ja asunto-osakeyhtiöiden paloturvallisuuden itsearvioinnin Keski-Uudenmaan alueella 7.3.2025 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme