Jyväskylän yliopiston englanninkieliset ohjelmat houkuttelivat hakijoita – etenkin uusi kandidaattiohjelma kiinnosti
Syksyllä 2025 alkavat Jyväskylän yliopiston englanninkieliset ohjelmat houkuttelivat jälleen runsaasti kansainvälisiä ja kotimaisia hakijoita. Kevään 1. yhteishaussa oli haettavana 18 kansainvälistä maisteriohjelmaa sekä yksi kandidaattiohjelma Jyväskylän yliopiston kuudesta tiedekunnasta.

Eilen päättynyt hakuaika toi yliopistolle yhteensä 5 254 hakemusta, joista 4 793 kilpailee 372 aloituspaikasta yliopiston 18 englanninkielisessä maisteriohjelmassa ja 461 pyrkii 30 aloittajan joukkoon uudessa Business Innovation and Sustainability -kandidaattiohjelmassa.
Hakijoita oli yhteensä 4 200, sillä yksi hakija voi hakea useampaan ohjelmaan. Kokonaishakijamäärä puolittui vuodentakaisesta, jolloin hakijoita oli yli 8 500. Kehitys on ollut samansuuntainen myös muissa yliopistoissa. Suomalaisten hakijoiden määrä nousi erityisesti uuden kandidaattiohjelman ansiosta.
"Olemme erittäin iloisia siitä, että uusi kansainvälinen kandidaattiohjelmamme on kiinnostanut laajasti," koulutuspalvelujohtaja Mari Ikonen kertoo.
"Hakijamäärä laski nyt ensimmäistä kertaa käyttöön otetun hakemusmaksun myötä kaikissa yliopistoissa, mikä oli ennakoitavissa ja myös yksi hakemusmaksun tavoite. Aiemmin olemme saaneet runsaasti hakemuksia, jotka eivät ole olleet hakukelpoisia," Ikonen kuvailee.
Uusi hakemusmaksukäytäntö vähentää hyväksyttyjen hakemusten määrää vielä tästä kokonaismäärästä.
Hakemusmäärissä mitattuna suosituimpana kohteena säilyi informaatioteknologian tiedekunnan maisteriohjelma Artificial Intelligence. Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan ja humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan yhteisohjelma Development, Education and International Cooperation nousi hakijamäärältään toiseksi suosituimmaksi maisteriohjelmaksi.
Hakijoita oli kaikkiaan 107 maasta, suurimpana ryhmänä nigerialaiset 888 hakijaa. Suomalaisia hakijoita oli 658.
Ohjelmat ovat tarjolla niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille hakijoille. EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta peritään lukuvuosimaksu ja osalle opiskelijoista yliopisto myöntää apurahan lukuvuosikustannusten kattamiseen.
Yliopistossa opiskelee vuosittain yli 1 000 ulkomaalaista opiskelijaa, joista noin 250 opiskelee englanninkielisissä maisteriohjelmissa ja loput tohtoriohjelmissa tai vaihto-opiskelijoina.
Lisätietoja:
Koulutuspalvelujohtaja Mari Ikonen, puh. 040 805 4678, mari.a.ikonen@jyu.fi
Suunnittelija, tiimivastaava Emilia Tolvanen, puh. 040 805 3018, emilia.r.tolvanen@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Eritrean luokkahuoneiden muuttaminen – oppijakeskeisen vuorovaikutteisen pedagogiikan lupaukset ja haasteet (Abraham Tadesse Bahta)19.2.2025 07:00:00 EET | Tiedote
MA Abraham Tadesse Bahtan väitöskirja esittelee perusteellisen tutkimuksen oppijakeskeisen vuorovaikutteisen pedagogiikan (LCIP) soveltamisen lupauksista ja käytännön toteutuksesta dialogisen opetuksen (DT) kautta Eritrean toisen asteen luokkahuoneissa.
Suomalaisten sanomalehtien metsäkeskustelussa nousee esiin poliittinen päätöksenteko - Moniääninen metsäkeskustelu kestävyystavoitteista kaipaa vielä uusia alustoja17.2.2025 10:57:52 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa toteutettu tutkimus paljastaa, miten metsistä kirjoitetaan Suomessa, ketkä keskusteluun osallistuvat, ja mitkä ovat eri toimijoiden keskeiset argumentit heijastaen moninaisia näkemyksiä, tavoitteita ja toimijoiden välisiä suhteita. Tutkimuksessa analysoitiin kirjoituksia Maaseudun Tulevaisuudessa ja Helsingin Sanomissa. Metsiin liittyvä poliittinen päätöksenteko nähtiin kriittisen tärkeänä sekä poliitikkojen valta merkittävänä molemmissa medioissa.
Leikkipuistot tukevat lasten ja perheiden yhteenkuuluvuuden tunnetta17.2.2025 10:04:10 EET | Tiedote
Kaksi tuoretta Jyväskylän yliopistossa tehtyä tutkimusta tarkastelee leikkipuistojen merkitystä lasten ja perheiden hyvinvoinnin ja sosiaalisen kestävyyden edistäjinä Suomessa. Varhaisvuosien liikuntakasvatuksen dosentin Anne Soinin johtamassa tutkimuksessa tarkasteltiin pikkulapsiperheiden julkisten leikkipuistojen käyttöä eri vuodenaikoina. Historian tutkijatohtori Essi Jouhkin ja Aalto-yliopiston väitöskirjatutkijan Veera Mollin tutkimus puolestaan keskittyi leikkikenttien historiaan ja rooliin lasten hyvinvoinnin rakentajina 1950–1970-luvuilla.
Tutkijat kehittivät salasanoja miellyttävämmän ja turvallisemman tavan kirjautumiseen14.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden monivaiheisen tunnistautumismenetelmän, jolla pyritään ratkaisemaan salasanoihin liittyviä käytettävyys- ja turvallisuusongelmia. Alustasta riippumaton ratkaisu pyrkii korvaamaan perinteiset salasanat, ja sitä voi käyttää useiden digitaalisten tilien kanssa. Hanke kehitettiin Business Finlandin Research to Business -rahoituksella. Menetelmän kehittäneen SAFE-tiimin mukaan kyseessä on yksi ensimmäisistä inklusiivisista tunnistautumisratkaisuista maailmassa.
Jyväskylän yliopistolle yhteensä yli 200 000 euroa lahjoituksia museologian apulaisprofessuurin tehtävään13.2.2025 09:04:13 EET | Tiedote
Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Keskitien säätiö, Museoliitto-konserni ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry ovat lahjoituksillaan varmistaneet täysimääräisen museologian tieteenalan säilymisen ja kehittämisen Suomessa. Toimijoiden lahjoitus kohdennetaan humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa museologian apulaisprofessorin tehtävään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme