Joulukuun työllisyyskatsaus: vuoden 2024 lopun työmarkkinatilanne haastava – työttömyys kasvaa ja avoimet työpaikat vähenevät Pohjanmaan ELY-keskusalueella (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)
Pohjanmaan ELY-keskusalueella (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa) oli joulukuun lopussa yhteensä 9 012 työtöntä työnhakijaa. Se on 391 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömiä oli joulukuussa 996 enemmän kuin marraskuussa. Marraskuuhun verrattuna työttömyysaste kasvoi 0,9 prosenttiyksikköä Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ja 1,1 prosenttiyksikköä koko maassa. Uusia avoimia työpaikkoja oli joulukuussa avoinna 1 103 vähemmän (- 53,0 %) kuin vuotta aikaisemmin. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Työttömien määrä pienentyi osassa seutukunnista
Työttömien työnhakijoiden määrä pienentyi kolmessa viidestä Pohjanmaan ELY-keskusalueen seutukunnasta vuoden takaiseen verrattuna. Työttömyys pienentyi Kaustisen seutukunnassa 56 henkilöllä (- 10 %), Suupohjan rannikkoseudulla 18 henkilöllä (- 4 %) ja Kokkolan seutukunnassa 19 henkilöllä (- 1 %). Työttömien määrä puolestaan kasvoi Vaasan seudulla 249 henkilöllä (+ 7 %) ja Pietarsaaren seudulla 235 henkilöllä (+ 16 %).
Pohjanmaan ELY-keskusalueen seutukunnista alhaisin työttömyysaste oli Suupohjan rannikkoseudulla, 5,9 %. Koko ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on 7,9 %, ja se on Manner- Suomen alhaisin.
Työttömyys kasvoi lähes kaikissa ikäryhmissä
Joulukuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1 176, mikä on 49 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan ja 165 enemmän kuin edellisessä kuussa. Työttömien määrä kasvoi 25–29-vuotiaiden ikäryhmässä 75 henkilöllä vuoden takaisesta 948:aan työttömään.
Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 3 076 eli 175 enemmän kuin vuotta aikaisemmin (34 % kaikista työttömistä työnhakijoista). Eniten työttömiä työnhakijoita, eli kaikkiaan 1 169 henkilöä, oli 60–64-vuotiaiden ikäryhmässä. Työttömien määrä kasvoi voimakkaimmin 55–59-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa kasvua oli 83 henkilöä vuodentakaiseen verrattuna. Työttömien määrä pienentyi ainoastaan 45–49-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa työttömiä oli 6 vähemmän kuin viime vuonna.
Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi vuotta aikaisempaan nähden
Joulukuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 2 536, mikä on 522 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 214 enemmän kuin edellisessä kuussa. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 1 166, mikä on 138 enemmän kuin vuosi sitten.
Yhteyshenkilöt
Mika PalosaariYlijohtaja | Överdirektör
Puh:0295 056 150mika.palosaari@ely-keskus.fiHanna AuronenTyöelämä ja osaaminen -yksikön päällikkö | Chef för arbetslivs- och kompetensenheten
Puh:0295 028 539hanna.auronen@ely-keskus.fiKuvat

Linkit
Pohjanmaan ELY-keskus tukee alue- ja yhdyskuntarakenteen tasapainoista kehittämistä, kehittää elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
Sämre konjunkturutsikter hos små och medelstora företag i Österbotten och Mellersta Österbotten11.2.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Två gånger om året låter Företagarna i Finland, arbets- och näringsministeriet och Finnvera utföra SMF-företagsbarometern för att kartlägga små och medelstora företags ekonomiska ställning. I SMF-företagsbarometern våren 2025 är de allmänna konjunkturutsikterna på området för NTM-centralen i Österbotten (landskapen Österbotten och Mellersta Österbotten) svagare än i höstas. Saldotalet för de allmänna konjunkturutsikterna är -6, vilket är sämre än i hela landet.
Pk-yritysten suhdannenäkymät alamaissa Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)11.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera laativat kahdesti vuodessa pienten ja keskisuurten yritysten taloudellista asemaa kartoittavan Pk-yritysbarometrin. Kevään 2025 Pk-yritysbarometrissa Pohjanmaan ELY-keskusalueen (Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat) yleiset suhdannenäkymät ovat synkentyneet viime syksyn mittauksesta. Yleisen suhdannenäkymän saldoluku on -6, mikä on koko maan tilannetta heikompi.
År 2024 beviljade NTM-centralen 87,1 miljoner euro för näringslivet och arbetskraftens kompetens i Österbotten och Mellersta Österbotten10.2.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
År 2024 beviljade NTM-centralen sammanlagt 87,1 miljoner euro i finansiering för att utveckla näringslivet och kompetensen i Österbotten och Mellersta Österbotten. Finansieringen riktades bland annat till företags tillväxt och internationalisering, främjande av tillgången till arbetskraft samt utveckling av jordbruket och landsbygden. Finansiering till området har beviljats förutom av NTM-centralen i Österbotten också av andra NTM-centraler, Business Finland och Finnvera.
ELY-keskus rahoitti alueen elinkeinoelämää ja työvoiman osaamista 87,1 miljoonalla eurolla vuonna 2024 Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)10.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
ELY-keskus myönsi vuonna 2024 yhteensä 87,1 miljoonaa euroa rahoitusta Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueille elinkeinoelämän ja osaamisen kehittämiseksi. Rahoitusta suunnattiin muun muassa yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen, työvoiman saatavuuden tukemiseen sekä maatalouden ja maaseudun kehittämiseen. Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämän rahoituksen lisäksi aluetta ovat rahoittaneet myös muut ELY-keskukset, Business Finland ja Finnvera.
Sysselsättningsöversikt för december: arbetsmarknadsläget i slutet av år 2024 var utmanande – arbetslösheten ökar och antalet lediga arbetsplatser minskar inom området för NTM-centralen i Österbotten (Österbotten, Mellersta Österbotten)24.1.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Inom området för NTM-centralen i Österbotten (Österbotten, Mellersta Österbotten) fanns i slutet av december sammanlagt 9 012 arbetslösa arbetssökande. Det är 391 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var i december 996 fler än i november. Jämfört med november månad ökade arbetslöshetsgraden med 0,9 procentenheter inom Österbottens NTM-centrals område och med 1,1 procentenheter i hela landet. Antalet nya lediga arbetsplatser var i december 1 103 (-53,0 %) färre än för ett år sedan. Uppgifterna framgår av arbets- och näringsministeriets Arbetsförmedlingsstatistik.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme