Yhteisvastuukeräys 75 vuotta – tukea nuorille Suomen Partiolaisten ja Kirkon Ulkomaanavun kautta
Yhteisvastuukeräys on ollut tärkeä osa suomalaista auttamisen kulttuuria jo 75 vuoden ajan. Se syntyi tarpeesta auttaa hädänalaisia perheitä sodan jälkeisessä Suomessa ja on sittemmin laajentunut kattamaan sekä kotimaan että kansainvälisen diakonian kohteita. Vuoden 2025 kampanjan sanoma on "Tarvitsen mahdollisuuden". Kampanja keskittyy nuorten unelmien, tulevaisuususkon ja toimijuuden tukemiseen.

Nuorille halutaan tarjota Suomessa ja maailman kriisialueilla mahdollisuuksia kasvaa, kehittyä ja löytää oma polkunsa turvallisessa ympäristössä. Varoja kerätään, jotta nuoret voivat harrastaa ja oppia uusia taitoja ja siten rakentaa hyvää tulevaisuutta.
Pienelläkin tuella oikeaan aikaan voi olla suuri vaikutus. Yhteisvastuukeräys tarjoaa mahdollisuuden tehdä hyvää ja huolehtia toisista. Toivon ylläpitäminen on tärkeää erityisesti vaikeina aikoina, ja toivo voi syntyä pienistä teoista ja kohtaamisista.
Yhteisvastuukeräys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon merkittävin hyväntekeväisyyskeräys. Se tukee hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Keräyksen kohteet vaihtelevat vuosittain, mutta sen perusperiaate pysyy samana: auttaa heikoimmassa asemassa olevia sekä Suomessa että maailman katastrofialueilla.
Yhteisvastuukeräyksen varoilla tuetaan nuorten osallistumista partioharrastukseen Suomessa
Yhteisvastuun kumppani kotimaassa on Suomen Partiolaiset. Keräyksen tuella poistetaan taloudellisia esteitä, jotta yhä useammalla nuorella olisi mahdollisuus osallistua toimintaan. Tämä tarkoittaa muun muassa leiri- ja retkimaksujen kattamista sekä varustehankintojen tukemista.
Espoossa toimii 38 partiolippukuntaa ja jäseniä niissä on lähes neljätuhatta.
– Partiosta lapset ja nuoret saavat vahvan ja merkityksellisen yhteisön itselleen, kertoo partionjohtaja Emma Lahtinen Tapiolan seurakunnasta.
– Yksilökeskeisessä ajassa yhteisön merkitys korostuu paljon. Yhä useamman nuoren maailma pyörii aika pienissä ympyröissä ja partiosta voi löytää itselleen laajemman elämänpiirin. Yhteisö on enemmän kuin yksittäiset ihmissuhteet, ja sen kautta voidaan vahvistaa luottamusta tulevaan.
Hyvä harrastus vahvistaa lasten ja nuorten itseluottamusta, opettaa ryhmässä toimimista ja omien vahvuuksien löytämistä. Keräyksen tuella poistetaan taloudellisia esteitä ja varmistetaan, että nuorilla on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua partioharrastukseen ja saada sen tuomia hyötyjä. Yhteistyössä Suomen Partiolaisten kanssa mahdollistetaan nuorille turvallisen ja kannustava ympäristö, jossa he voivat oppia, kasvaa ja kehittää taitojaan.
Yhteisvastuukeräys tukee nuoria maailmalla Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta
Kansainvälisesti Yhteisvastuukeräys keskittyy tukemaan kriisialueiden nuoria tarjoamalla heille koulutusmahdollisuuksia ja vahvistamalla heidän tulevaisuudenuskoaan. Kirkon Ulkomaanavun kautta välitetään apua suoraan niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Koulutuksen tukeminen auttaa nuoria hankkimaan taitoja ja tietoa, jotka ovat välttämättömiä paremman tulevaisuuden rakentamiseksi, erityisesti alueilla, joissa he kohtaavat jatkuvia haasteita ja epävarmuutta. Näin varmistetaan, että nuorilla on paitsi mahdollisuus koulutukseen myös resurssit ja rohkeus vaatia oikeuksiaan ja kehittää omaa yhteisöään.
Yhteisvastuukeräys pähkinänkuoressa
Yhteisvastuukeräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev.lut. seurakunnat ja tuhannet vapaaehtoiset ympäri Suomen. Keräyksen näkyvin kampanja-aika ajoittuu helmikuun alusta loppukevääseen. Koska nykyisin keräyslupa on toistaiseksi voimassa oleva, voi Yhteisvastuulle kerätä ja lahjoittaa ympäri vuoden. Yhteisvastuupiispana toimii arkkipiispa Tapio Luoma.
Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalvelus pidetään Turun tuomiokirkossa ja lähetetään Yle TV 1:ssä 2.2.2025. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb, joka pitää keräyksen avajaispuheen. Puhe lähetetään TV1:ssä heti avajaisjumalanpalveluksen jälkeen ja löytyy myöhemmin Yhteisvastuun verkkosivuilta ja Yle Areenasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sonja GrönqvistViestinnän asiantuntijaTapiolan seurakunta
Puh:050 563 2464sonja.gronqvist@evl.fiSofia AliDiakoniatyöntekijäEspoon tuomiokirkkoseurakunta
Puh:040 513 0862sofia.ali@evl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Esbo församlingar förnyar sin logotyp och byter färg5.3.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
Esbo församlingar tar ibruk förnyade logotyper och byter färg tll grönt på bland annat hemsidorna på nätet, från och med onsdag 5.3. Förändringen är en del av den Evangelisk-lutherska kyrkan i Finlands förnyelse av sitt gemensamma uttryck.
Espoon seurakunnat uusii logonsa ja vaihtaa väriä5.3.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Keskiviikosta 5.3. lähtien Espoon seurakunnissa nähdään muun muassa verkkosivuilla vihreä väri sekä uusitut logot. Muutokset ovat osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteisen ilmeen uudistusta.
Kyrkans dagklubbar fyller 80 och Esbobor har chans att bidra med sina käraste minnen26.2.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
De mjuka tossorna, den röda klubbflaskan, triangelns kling-klang och barnledarens famn. Flera årtionden senare minns många sin dagklubb med värme. Samtidigt fortgår verksamheten och nya minnen skapas, när anmälningen till Esbo församlingars dagklubbar öppnas första mars.
Kirkon päiväkerhotyö täyttää 80 vuotta – espoolaisilta kerätään rakkaimpia muistoja26.2.2025 08:00:00 EET | Uutinen
Päiväkerhotossut, punainen kerhopullo, triangelin kilinä, kerhotädin syli ja Ystävä sä lapsien. Seurakunnan päiväkerhot ovat jättäneet monelle espoolaiselle lämpimiä muistoja.
Espoossa lähes joka toinen on kirkon jäsen – jäsenmäärän lasku on hidastunut edellisistä vuosista7.2.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Espoon evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenmäärä oli vuoden vaihteessa 156 049 (henkilöinä 1507 vähemmän kuin vuonna 2023). Kirkkoon kuuluu 48,6 prosenttia espoolaisista. Suomen-, ruotsin- ja saamenkielisestä väestöstä 64,5 prosenttia on seurakuntien jäseniä. Muunkielistä espoolaisista evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu 2,3 prosenttia. Heitä on 1836 henkilöä, eli kaikista jäsenistä 1,2 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme