Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Häiriösoittojen esto haittaa hoidonvarausta
Älypuhelimissa käytettävä häiriösoittojen esto haittaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hoidonvarausta. Jos esto on päällä, ei hyvinvointialueen järjestelmän kautta soitettu puhelu pääse välttämättä läpi, vaan puhelu saatetaan merkitä häiriösoitoksi.
Pahimmillaan vastaanottaja ei saa minkäänlaista ilmoitusta siitä, että hänelle on yritetty soittaa. Häiriösoittojen esto on aiheuttanut ongelmia esimerkiksi silmätautien hoidonvarauksessa, jossa potilaita ei saada kutsuttua peruutusajoille.
– Silmätautien klinikalla jää tämän takia leikkausaikoja käyttämättä, koska emme saa potilaita kontaktoitua. Peruutusajoille halukkaita potilaita olisi paljon, mutta nyt heidän kutsumisensa on käytännössä nopealla aikataululla mahdotonta. Tekstiviesti on osoittautunut huonosti toimivaksi, varsinkin iäkkäiden potilaiden kohdalla. Olemme toistaiseksi pysyneet hoitotakuun rajoissa, mutta ongelma haittaa mahdollisuuttamme purkaa hoitojonoja, kertoo silmätautien ylilääkäri Juha Välimäki.
Hyvinvointialueella on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa häiriösoiton estoja tarjoavien yritysten toimintaan, koska yrityksiä on paljon ja kaikille täytyisi maksaa erikseen estolistalta pois pääsystä. Maksut ovat volyymiperusteisia, joten hyvinvointialueelle aiheutuisi runsaasti ylimääräisiä kustannuksia.
Kotimaisten yritysten kanssa asiasta on pystytty neuvottelemaan, mutta ulkomaisten toimijoiden kanssa ei ole neuvotteluyhteyttä.
Asiointiin liittyvä puhelinnumero kannattaa tallentaa puhelimeen. Jos asiakas odottaa puhelua hyvinvointialueelta, kannattaa hänen ottaa myös häiriösoiton esto pois päältä. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen verkkosivuilla on listaus hyvinvointialueen käyttämistä numeroista.
Yhteyshenkilöt
Jarkko KuismaICT-partner
Puh:044 482 5250Juha Välimäkisilmätautien ylilääkäri
Puh:044 719 5801Kuvat

Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: 1,2 miljoonaa suomalaista jäämässä pysyvästi eriarvoiseen asemaan hyvinvointialueiden rahoitusmallin takia13.2.2025 12:00:51 EET | Tiedote
Nykyinen hyvinvointialueiden rahoitusmalli uhkaa jättää 1,2 miljoonaa suomalaista pysyvästi eriarvoiseen asemaan julkisissa sosiaali-, terveys- ja turvallisuuspalveluissa. Tämä on seurausta hyvinvointialueiden nykyisestä rahoitusmallista, joka leikkaa merkittävästi kuuden hyvinvointialueen laskennallista rahoitusta, ja on jättämässä rahoitusleikkauksen pysyväksi vuoden 2029 jälkeen. Näiden alueiden mielestä nykyinen rahoitusmalli tulee ripeästi uudistaa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Pelastuslaitos osaksi valtakunnallista pelastustoimi.fi-sivustoa12.2.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen verkkosivut ovat siirtyneet osaksi valtakunnallista pelastustoimen verkkosivustoa. Kansalaiset löytävät yhdestä paikasta sekä yleistä paloturvallisuuteen ja pelastustoimeen liittyvää tietoa että alueelliset pelastuslaitokset. Sivut toimivat sisäministeriön alla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hätänumeroviikko ja 112-päivä muistuttavat hätänumeron oikeasta käytöstä10.2.2025 11:00:23 EET | Tiedote
Valtakunnallista hätänumeroviikkoa vietetään 10.–16. helmikuuta, jolloin ihmisiä opastetaan hätänumeron oikeasta käytöstä ja hätätilanteiden tunnistamisesta. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimi, ensihoito ja sosiaalipäivystys ovat mukana järjestämässä 112-päivää kauppakeskus Triossa 15.2.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kotitalouksien varautuminen turvaa myös hyvinvointialueen toimintaa4.2.2025 16:05:11 EET | Tiedote
7.2. vietetään valtakunnallista varautumispäivää. Päivän tarkoituksena on vahvistaa yksityishenkilöiden varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin ja kannustaa huolehtimaan kotivarasta. Jokaisen kotitalouden tulisi pärjätä vähintään 72 tuntia itsenäisesti.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kesänuoria palkataan jälleen avustaviin tehtäviin4.2.2025 09:24:08 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue palkkaa tänäkin kesänä noin 200 kesänuorta avustaviin tehtäviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme