Maaseudun kehittämishankkeiden puolivuotiskatsaus: Satakunnan maaseutua elävöitettiin viime vuonna 141 hankkeen voimalla
EU-rahan ja talkoiden ansiosta Satakuntaan on syntynyt muun muassa uusia tapahtumia sekä liikunta-, ulkoilu- ja vapaa-ajanviettopaikkoja. Lisäksi hankkeissa on lisätty kansainvälisyyttä, maatalouden kannattavuutta ja panostettu turvallisuuteen.

Vuoden 2024 aikana Satakunnassa käynnistyi yhteensä 141 maaseudun kehittämishanketta.
– Yhteistä maaseutuhankkeille on se, että niillä elävöitetään maaseutua ja tehdään siitä parempi paikka asua, elää ja yrittää, Leader Satasillan toiminnanjohtaja Elina Haavisto sanoo.
Vuoden viimeisen puolikkaan aikana paikalliset Leader-ryhmät eli maaseudun kehittämisyhdistykset ja ELY-keskus myönsivät EU:n maaseuturahoitusta 62 hankkeeseen.
Tukisummat vaihtelivat runsaasta tuhannesta eurosta jopa yli 200 000 euroon.
– Leader-ryhmän rahoittaman hankkeen ei tarvitse olla suuri. Alle 8 000 euron pienhankkeita on käynnistetty ahkerasti, ja niiden avulla on hankittu esimerkiksi sydäniskureita kokoontumistiloihin, Haavisto kertoo.
Satakunnassa toimii viisi Leader-ryhmää: Leader Pohjois-Satakunta, Leader Joutsenten reitti, Leader Karhuseutu, Leader Satasilta ja Leader Ravakka.
ELY-keskus rahoitti ruuantuotannon kehittämistä
Vuoden viimeisellä puoliskolla ELY-keskuksesta myönnettiin maaseuturahoitusta erityisesti ruuantuotannon kehittämiseen.
– Ilmastonmuutos sekä maatalouspolitiikan ja toimintaympäristön muutokset luovat jatkuvasti haasteita maatilayrityksille. Kotimaisen ruuantuotannon ja sen jatkuvuuden kannalta on tärkeää kehittää uusia ratkaisuja maatilojen tarpeisiin, Satakunnan ELY-keskuksen ryhmäpäällikkö Salme Pihlajamaa sanoo.
Maaseuturahoitusta myönnettiin esimerkiksi ProAgria Länsi-Suomen toteuttamaan Draivi-hankkeeseen, jossa vahvistetaan maatilayritysten osaamista ja tähdätään kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseen.
Maatalouden menestys ja kestävyys edellyttävät innovatiivisia ja dataan perustuvia ratkaisuja, jotka parantavat maatalouden kannattavuutta ja tukevat ympäristöystävällisiä toimintatapoja. Näitä edistetään Tampereen yliopiston Porin yksikön SmartFarm Satakunta -hankkeessa.
Tälle vuodelle 9 miljoonan euron potti
Euroopan unionin maaseuturahoitusta myönnetään yleishyödyllisiin hankkeisiin, jotka lisäävät alueen asukkaiden hyvinvointia, viihtyvyyttä ja palveluita sekä kehittävät yritysten toimintaympäristöä. Niiden lisäksi maaseuturahoituksella tuetaan yritysten käynnistämistä, investointeja ja kehittämistä.
– Vuonna 2025 Satakunnan maaseudun hankkeisiin ja maaseudulla sijaitsevien yritysten kehittämiseen on tarjolla yhteensä noin 9 miljoonaa euroa, Pihlajamaa toteaa.
Rauma takamatkalla
Raumalla toimivan Leader Ravakan toiminnanjohtaja Ulla Kallio toivoo, että Rauman seudun yhdistykset aktivoituisivat hakemaan rahoitusta ideoihinsa.
2023 käynnistyneen rahoituskauden aikana Rauman seudulla ei ole käynnistynyt yhtäkään maaseudun kehittämishanketta. Valmistelurahaa on kuitenkin hyödynnetty ja muutama hanke on suunnitteilla.
– Yleishyödyllisiin hankkeisiin on vielä hyvin rahoitusta jaettavana. Rauman seudulle rahaa voitaisiin kohdentaa tänä vuonna jopa 200 000 euroa, Kallio sanoo ja lisää, että Ravakka tarjoaa hankeneuvontaa Raumalla pop up -toimistopäivinä.
Lisätietoa:
- Lista 1.7.-31.12.2024 rahoitetuista maaseudun kehittämishankkeista tiedotteen liitteissä
- Aiemmat julkaisut: Maaseudun hanketukien puolivuotiskatsaus 1.1.-31.6.2024
- Hankeinfo ja pop up-toimisto Raumalla 11.2.25 - Leader Ravakka
- Maaseutu.fi/Satakunta
Yhteystiedot
Satakunnan ELY-keskus
Salme Pihlajamaa, ryhmäpäällikkö, 0295 022 012
Leader Pohjois-Satakunta (Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Merikarvia, Pomarkku ja Siikainen)
Juha Vanhapaasto, toiminnanjohtaja, 050 5896 269
Leader Karhuseutu (Harjavalta, Kokemäki, Nakkila, Porin maaseutualueet ja Ulvila)
Aapo Kivenmaa, toiminnanjohtaja, 050 592 6022
Leader Joutsenten reitti (Huittinen)
Petri Rinne, toiminnanjohtaja, 040 555 3232
Leader Satasilta (Eura, Eurajoki ja Säkylä)
Elina Haavisto, toiminnanjohtaja, 044 534 2992
Leader Ravakka (Rauman maaseutualueet)
Ulla Kallio, toiminnanjohtaja, 044 0344345
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus
Satakunnan maaseudun kehittämiseen saatiin 10 miljoonan euron potti11.3.2025 12:27:48 EET | Tiedote
Euroopan unionin maaseuturahoituksella autetaan yrityksiä kasvuun ja kehitetään maaseudun elinvoimaisuutta ja viihtyvyyttä. Rahoitusta voidaan myöntää kaikkialle Satakuntaan Porin ja Rauman keskustoja lukuun ottamatta.
Uusi opas tarjoaa ohjeita luontopolkujen suunnitteluun ja ylläpitoon26.2.2025 10:02:04 EET | Tiedote
Suomea värittävät suot, vesistöt, perinnemaisemat ja metsät tarjoavat upeat puitteet luontopoluilla liikkumiseen. Polkuja luontoon -opas ohjaa luontoreitin perustajaa ideasta toteutukseen ja polun ylläpitoon asti.
Satakunnassa 11 240 työtöntä työnhakijaa tammikuussa25.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Työvoiman kysyntä on edelleen heikentynyt vuoden takaiseen verrattuna ja työttömyyden kasvu jatkunut.
Satakunnan elinvoimaisuutta rahoitettiin ELY-keskuksen kautta yhteensä lähes 54 miljoonalla eurolla vuonna 202410.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Tästä yritystoiminnan edellytyksien vahvistamiseen myönnettiin eri rahastojen kautta 9,6 miljoonaa euroa. – Teemme päivittäin työtä Satakunnan kestävän tulevaisuuden edistämiseksi. ELY-keskuksen rooli maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä on merkittävä, strategiapäällikkö Anne Jortikka toteaa.
Satakunnassa 11 130 työtöntä työnhakijaa joulukuussa24.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Työttömien määrä nousi joulukuussa korkeimmalle tasolle liki neljään vuoteen. Työvoiman kysyntä on jo pitkään ollut heikkoa ja etenkin pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut voimakkaasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme