SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm:Purralla ei aihetta ilakointiin
Maahanmuuttovirasto julkaisi vuoden 2024 tilastot torstaina. Valtiovarainministeri Riikka Purra riensi iloitsemaan tuoreeltaan siitä, että maahanmuutto on kääntynyt Suomessa laskuun. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mukaan perussuomalaisten pienet ilot, mutta suuret epäonnistumiset suomalaisten elämisen vaikeuttamisessa jättävät hallituksen saavutukset pahasti pakkaselle.

- Tämän hallituksen toimesta laskuun ovat maahanmuuton lisäksi kääntyneet niin työssäkäyvien määrä, palveluiden saatavuus kuin lääkäriin pääsyn mahdollisuudet. Monia suomalaisia eivät nämä ministerin ilot lämmitä, kun oma tai perheen toimeentulo on tiukoilla ja huoli tulevasta suuri, kertoo Malm.
- Tuntuu hyvin epäoikeudenmukaiselta, että hallitus juhlii maahanmuuton vähenemistä samalla, kun suomalaiset ovat kovilla. Tässä tilanteessa Purra koittaa ohjata keskustelua maahanmuuttoon, jotta suomalaisille aiheutetuista vahingoista ei puhuttaisi. Suomen Thatcher ei tuulessa heilu, vaikka järkeä koitettiin takoa päähän esimerkiksi yöpäivystysten pelastamisiksi, paaluttaa Malm.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Matias Mäkynen: Miksi hallitus ei ota kansalaisten huolia vakavasti?22.3.2025 14:49:51 EET | Tiedote
Suomalaisten luottamus julkisiin palveluihin horjuu ja ministeriö varoittaa palveluiden olevan vaarassa, mutta hallitus ei halua kuunnella, arvostelee SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.
SDP:n Mäkynen: Moni työntekijä huolehtii ikääntyneistä vanhemmistaan – heidän jaksamistaan on tuettava paremmin21.3.2025 08:55:06 EET | Tiedote
Väestön ikääntyessä tulevaisuudessa yhä useampi huolehtii työn ohella omista ikääntyvistä vanhemmistaan. Heitä on pystyttävä tukemaan nykyistä paremmin, jotta he jaksavat työelämässä, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Vihreää e-metaania Itä-Suomesta17.3.2025 13:14:45 EET | Tiedote
Positiivinen uutinen Itä-Suomesta kuultiin tänään, kun Imatran kaupunki ja e-metaanin tuotantolaitoksia kehittävä norjalainen Freija AS tiedottivat sopineensa noin 13 hehtaarin varauksesta Pelkolan teollisuusalueelle. – Ensinnäkin loistava investointiuutinen Imatralle ja koko Itä-Suomelle, jossa tarvitaan uusia työpaikkoja ja uusia näkökulmia kehittää uusia elinkeinoja. Alueemme ei ole näivettymässä, toteaa imatralainen kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n Niina Malm: Työttömyysturvan suojaosa on palautettava – työllistymistä pitää helpottaa, ei vaikeuttaa13.3.2025 08:55:36 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Niina Malm vaatii hallitusta tarkastelemaan uudelleen työttömyysturvan suojaosan poistoa huhtikuun kehysriihessä.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Ministerin poliittinen luottamus on eri asia kuin virkatoimien juridinen hyväksyttävyys12.3.2025 15:08:01 EET | Tiedote
Sisäministeri Mari Rantaseen kohdistetusta epäluottamuslauseesta on juuri äänestetty eduskunnan täysistunnossa. Rantanen sai eduskunnan luottamuksen hallituksen tuella äänin 94-53. -Rantanen ei ole vain ministeri, vaan hän on myös poliitikko. Tänään salissa käsiteltiin hänen poliittista luottamustaan. Poliittinen luottamus ei kuitenkaan ratkaise kysymystä ministerin toiminnan juridisesta arvioinnista, Razmyar toteaa. Ministeri Rantasen ohjeistus tämän vuoden pakolaiskiintiön valmistelussa on saanut yhdenvertaisuusvaltuutetun selkeän moitteen uskonnan perusteella tapahtuvasta syrjinnästä. Oikeuskansleri Pöysti on juuri pyytänyt sisäministeriöltä selvitystä pakolaiskiintiön valmistelusta ja erityisesti siihen liittyvästä poliittisesta ohjauksesta. -Ministerin toimien juridiseen tarkasteluun meillä on oma järjestelmänsä. Vaikka ministerillä on virkatoimessaan korotettu rikosoikeudellinen suoja, ei ministerikään ole lain ylä- ja ulkopuolella, Razmyar lisää. -Oikeuskanslerille on annettava
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme