Hyvinvointialueen toimitilaohjelma jätettiin aluehallituksessa pöydälle
Aluehallitus päätti yksimielisesti hyvinvointialueen toimitilaohjelman pöydällepanosta. Lisäksi aluehallitus päätti hyvinvointialueen yhdistettävien asumispalvelujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta.
Tuotannollistaloudelliset, yhdistettävien asumispalvelujen siirtyviä esihenkilöitä (noin 130 esihenkilöä) koskevat yhteistoimintaneuvottelut voivat johtaa enintään yhdeksän henkilötyövuoden mittaisiin irtisanomisiin. Henkilöstömuutokset koskevat esihenkilöiden toiminnan, toimipisteiden, työntekopaikkojen ja työtehtävien sekä palkkauksen muutoksia ja uudelleenjärjestelyjä. Henkilöstömuutoksissa huomioidaan eläköityminen, vapaaehtoiset siirtymiset muihin tehtäviin tai toimipisteisiin sekä hyödynnetään henkilöstön normaalia vaihtuvuutta.
Aluehallitus antoi myös vastauksen 14 valtuustoaloitteeseen, joita valtuutetut ovat esittäneet palveluista, hoidosta, HUS-ohjauksesta, kuntayhteistyöstä, tavoitteista ja toiminnasta.
Esityslistan muut asiat päätettiin esityksen mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia LaihoLänsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja / Ordföranden för Västra Nylands välfärdsområdesstyrelse
Puh:050 433 6461mia.laiho@eduskunta.fiLänsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.
X: @LUhyvinvointi, @LUpelastus
Facebook: @LansiUudenmaanHyvinvointialue, @LansiUudenmaanPelastuslaitos
LinkedIn: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
YouTube: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Verkkosivut: www.luvn.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde
Välfärdsområdet vill minska antalet återuppringningar – den digitala plattformen Lunna öppnas den 9 april26.3.2025 09:50:25 EET | Tiedote
Invånarna i västra Nyland kan den 9 april börja använda en ny plattform för välfärdsområdets digitala tjänster, Lunna. Lunna erbjuder möjligheten att kontakta yrkespersoner inom social- och hälsovården smidigare än tidigare. Samtidigt önskar man minska behovet av telefontjänsten och antalet återuppringningar.
Hyvinvointialue haluaa vähentää takaisinsoittoja - digitaalinen asiointi Lunna avataan 9.4.26.3.2025 09:40:01 EET | Tiedote
Länsi-Uudenmaan asukkaat saavat 9.4. käyttöönsä Lunnan eli hyvinvointialueen digitaalisen asioinnin. Lunna tarjoaa aiempaa sujuvamman yhteyden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin. Samalla halutaan vähentää puhelinasioinnin tarvetta ja takaisinsoittoja.
En ny tandklinik öppnas i Ängskulla11.3.2025 12:09:56 EET | Tiedote
Personalen från tandkliniken på Mattsgatan flyttar till Ängskulla och dessutom har man rekryterat nya tandläkare, tandskötare och munhygienister till kliniken. De nya lokalerna öppnar för patienter onsdagen den 5 mars.
Niittykumpuun avautuu uusi hammashoitola11.3.2025 12:08:18 EET | Tiedote
Niittykumpuun muuttaa Matinkadun hammashoitolan henkilökunta ja lisäksi hoitolaan on rekrytoitu uusia hammaslääkäreitä, -hoitajia sekä suuhygienistejä. Ensimmäiset potilaat on otettu vastaan uusissa tiloissa keskiviikkona 5.3.
Välfärdsområdesstyrelsen gjorde en begäran om omprövning avseende 2025 års finansiering3.3.2025 17:04:44 EET | Tiedote
Välfärdsområdesstyrelsen beslutade göra en begäran om omprövning avseende finansministeriets finansiering till välfärdsområdena för 2025. Dessutom godkände välfärdsområdesstyrelsen resultatet av samarbetsförhandlingarna gällande ledningen av välfärdsområdets egen produktion av boendeservice samt planen för internrevisionen för 2025–2029.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme