Varsinais-Suomen maatalouteen investoitiin viime vuonna maaseuturahoituksen tuella yli 63 miljoonaa euroa
Vuosi 2024 oli Varsinais-Suomen maatiloilla vauhdikas. Investointeja tehtiin EU:n maaseuturahoituksen tuella yli 63 miljoonan euron edestä. Lisäksi 42 nuorta ryhtyi viljelijäksi aloitustuen avulla.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen maaseutuyksikkö myönsi EU:n maaseuturahoitusta vuonna 2024 yhteensä 354 maatalouden investoinnille. Investointien saama tukisumma on yhteensä yli 20 miljoonaa euroa, eli eniten koko Suomessa. Lisäksi maatalousyrittäjät käyttävät tuettaviin investointeihin yksityistä rahoitusta yhteensä yli 43 miljoonaa euroa.
Maatalouden investointitukia myönnetään esimerkiksi kotieläintalouden rakentamisinvestointeihin, maatilojen energiainvestointeihin, ympäristön tilaa ja kestävää tuotantotapaa edistäviin investointeihin sekä eläinten hyvinvointia ja bioturvallisuutta parantaviin investointeihin.
ELY-keskuksen johtava rahoitusasiantuntija Janita Leppänen pitää huomionarvoisena, että jopa 55 prosenttia myönnetyn tuen määrästä kohdistui tuotannollisiin investointeihin. Varsinais-Suomen maatiloilta löytyy kaikkia tuotantosuuntia.
– Eniten tukea on myönnetty sikatalouden investointeihin, mutta tuettavia investointeja on melko tasaisesti kaikissa tuotantosuunnissa lammas- ja mehiläistaloutta lukuun ottamatta.
Yksi suosituimmista tukikohteista on edelleen salaojitus. Salaojitushankkeita rahoitettiin yhteensä 97 kappaletta.
Yksittäisistä toimenpiteistä energiainvestointeihin myönnettiin avustusta eniten – jopa 5,2 miljoonaa euroa. Maatilojen energiainvestointien kokonaiskustannukset kohoavat Varsinais-Suomessa yli 11 miljoonaan euroon.
– Energiainvestointeina tuetaan niin uusiutuvan energian tuotantoon liittyviä investointeja kuin energiansäästöön ja energiatehokkuuden parantamiseen liittyviä investointejakin. Aurinkopaneeli-investointien suosio alkoi pitkän nousukauden jälkeen selkeästi hiipua loppuvuotta kohden. On mielenkiintoista nähdä, onko tämä pysyvämpi ilmiö, Leppänen kommentoi.
Investointi-into tuntuu jatkuvan myös tänä vuonna. Vuoden ensimmäinen valintajakso päättyi 15. tammikuuta ja hakemuksia saapui lähes 130 kappaletta.
Uusia viljelijöitä tulee kiihtyvään tahtiin
Varsinais-Suomen ELY-keskus myöntää EU:n maaseuturahoitusta myös nuorten viljelijöiden aloitustukiin. Vuonna 2024 aloitustukia myönnettiin 42 kappaletta, yhteensä 1,5 miljoonaa euroa.
Maatalous kiinnostaa uutta sukupolvea myös tänä vuonna. 15. tammikuuta päättyneellä valintajaksolla ELY-keskus sai taas yhdeksän aloitustukihakemusta.
Nuoren viljelijän aloitustuki on tarkoitettu alle 41-vuotiaille viljelijöille, jotka aloittavat tilanpidon ensimmäistä kertaa. Tuki on enintään 40 000 euroa ja lisäksi nuori viljelijä voi saada lainan kokotukena, lainan takaukseen liittyvänä tukena sekä varainsiirtoverovapautena yhteensä enintään 40 000 euroa.
Uusia viljelijöitä kaivataan alalle, sillä viljelijöiden keski-ikä on korkea. Varsinais-Suomessa on tällä hetkellä 4 283 maatilaa. Tilojen ensisijaisista viljelijöistä 949 on yli 65-vuotiaita ja 553 alle 40-vuotiaita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janita LeppänenVarsinais-Suomen ELY-keskus, maaseutyksikkö, johtava rahoitusasiantuntija
Puh:02 9502 2604janita.leppanen@ely-keskus.fiKuvat


Linkit
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus tekee selvityspyynnön Turun Seudun Energia Oy:lle viemärin asennusvirhettä koskevan häiriöilmoituksen pohjalta11.2.2025 16:19:59 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on saanut maanantai-iltapäivänä 10.2.2025 häiriöilmoituksen Turun Seudun Energiatuotanto Oy:ltä koskien viemärin asennusvirhettä Naantalin voimalaitoksella
Turun Yliopistonmäen rakennuksista on tehty kaksi rakennussuojelupäätöstä11.2.2025 13:32:07 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on määrännyt 11.2.2025 tekemillään päätöksillä Turun Yliopistonmäellä sijaitsevat entiset kuurojenkoulun rakennukset piha-alueineen, Kaivokadun portaikon sekä Ylioppilastalot suojeltaviksi rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla.
NTM-centralen i Egentliga Finland främjade välbefinnandet i Sydvästra Finland med över 300 miljoner euro 202410.2.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Via NTM-centralen i Egentliga Finland styrdes cirka 317 miljoner euro i finansiering till tjänster i Egentliga Finland och Satakunta 2024. NTM-centralen finansierar tillväxten och utvecklingen hos företagen i regionen, beviljar olika understöd för bl.a. restaurering av miljön och olika skyddsprojekt samt skaffar utbildningar, trafiktjänster, väghållning och naturskyddsområden.
Varsinais-Suomen ELY-keskus edisti vuonna 2024 Lounais-Suomen alueen hyvinvointia yli 300 miljoonalla eurolla10.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelle ja alueen palveluihin kanavoitui Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kautta rahoitusta n. 317 miljoonaa euroa vuonna 2024. ELY-keskus rahoittaa alueen yritysten kasvua ja kehittymistä, myöntää erilaisia avustuksia mm. ympäristön kunnostustöihin ja suojeluhankkeille sekä hankkii koulutuksia, liikennepalveluja, tienpitoa ja luonnonsuojelualueita.
Leuto ja sateinen talvi kurittavat maanteitä6.2.2025 09:20:00 EET | Tiedote
Poikkeuksellisen leuto talvi ja vaihtelevat sääolosuhteet ovat tuoneet haastetta päällysteiden kunnon ylläpitoon. Vallitsevat sääolosuhteet ovat aiheuttaneet runsaasti päällystevaurioita Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Reikien paikkaaminen on haastavaa märissä olosuhteissa, mutta ylläpidossa tehdään kaikki voitava, jotta tiellä liikkuminen olisi turvallista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme