Vetysiirtymän asiantuntijat kokoontuvat Oulun yliopistoon 11. helmikuuta – vetyskenaarioista työkaluja vaikutusten arviointiin
Maamme johtavat ja kansainväliset vetyasiantuntijat kokoontuvat Oulun yliopiston vetytutkimuspäivään tiistaina 11. helmikuuta. Tapahtumassa kuullaan vetysiirtymän ajankohtaisesta tutkimuksesta ja tuoreimmista näkymistä. Tapahtuma pidetään Saalastinsalissa Linnanmaalla (Pentti Kaiteran katu 1) klo 8.30–17. Tervetuloa kuulemaan!

Oulun yliopiston H2FUTURE-tutkimusohjelman järjestämässä vetytutkimuspäivässä kuullaan esityksiä muun muassa Suomen ja Euroopan vetytutkimuksesta, teräsyhtiöiden toimista puhtaassa siirtymässä, ympäristökonfliktien hallinnasta sekä puheenvuoroja uusimmista innovaatioista ja sovelluksista teollisuudessa ja liikenteessä.
Vetytutkimuspäivän ohjelma (englanniksi). Päivä aloittaa Oulussa vietettävän pohjoismaisen vetyviikon 11.–13. helmikuuta.
Vetyskenaarioista työkaluja vaikutusten arviointiin – myös oikeudenmukaisuuden kannalta
Oulun yliopiston johtamassa JustH2Transit-hankkeessa on tuotettu viisi skenaariota, jotka ottavat huomioon myös puhtaan siirtymän sosiaaliset ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset ja tarjoavat työkaluja vaikutusten arviointiin.
Alkuvaiheessa oleva siirtymä kohtaa merkittäviä haasteita, kuten maankäyttökonflikteja, resurssipulaa ja sijoitusten epävarmuutta. Skenaarioiden avulla voidaan tutkia mahdollisia tulevaisuuden etenemispolkuja ja arvioida Suomen vetytalouden avaintekijöitä.
”Skenaarioiden tarkoitus ei ole ennustaa tulevaisuutta, vaan tarjota poliittisille päättäjille, teollisuuden sidosryhmille ja tutkijoille strategisia ajattelun työkaluja, jotka voivat auttaa ymmärtämään siirtymään liittyviä epävarmuustekijöitä, monimutkaisia järjestelmiä sekä erilaisia mahdollisuuksia ja vaikutuksia”, sanoo hankkeen johtaja, professori Marko Huttula Oulun yliopistosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja vetytutkimuspäivästä ja vetyskenaarioista:
Professori Marko Huttula, p. 0503502942, marko.huttula@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 0407650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Aistiyliherkkyys haastaa arjen – aistikuormituksella voi olla merkittäviä vaikutuksia mielenterveyteen ja sosiaaliseen toimintakykyyn27.3.2025 06:37:00 EET | Tiedote
Luokkahuoneen hälinä, kirkas valaistus, hankaava vaate tai suussa omituiselta tuntuva ruoka voivat tehdä tavallisesta arjesta raskasta aistiyliherkälle. Oulun yliopistossa tutkitaan, miten arkipäivän aistikuormitus heijastuu psyykkiseen vointiin ja sosiaaliseen toimintakykyyn lapsilla ja aikuisilla.
Oulun yliopistoon 18 606 hakijaa yhteishaussa26.3.2025 11:02:26 EET | Tiedote
Oulun yliopistoon haki kevään toisessa yhteishaussa 18 606 hakijaa. Tiistaina 25.3.2025 päättyneessä haussa Oulun yliopiston suomenkielisissä koulutusohjelmissa on tarjolla yhteensä 2455 opiskelupaikkaa. Hakijoiden määrä kasvoi hiukan viime vuodesta. Ensisijaisesti Oulun yliopistoon haki 5239 henkilöä.
Oulun normaalikoulun uudisrakennushanke etenee25.3.2025 14:17:02 EET | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus päätti normaalikoulun uudisrakennuksen sijoittamisesta Linnanmaalle ja hankkeen siirtymisestä suunnitteluvaiheeseen.
Varpuslinnut menettäneet ”nälkähormonin” – tutkijat hämmästyivät25.3.2025 06:02:00 EET | Tiedote
Uudessa tutkimuksessa havaittiin, että varpuslinnut ovat menettäneet "nälkähormonin" eli greliinin, joka on yksi tärkeimmistä selkärankaisten ruoanottoa säätelevistä hormoneista. Tutkijat olivat ällistyneitä löydöstään, joka johti Oulun yliopiston geneetikko Stefan Prostin ja kollegoiden perusteelliseen ja pitkäjänteiseen varpuslintujen perimän tutkimiseen. Tulokset voivat avata biolääketieteeseen uusia tutkimusväyliä.
Oulun yliopistossa kehitetty Onnikka-painonhallintasovellus vähentää verenpainelääkityksen tarvetta pitkällä aikavälillä25.3.2025 05:50:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan Onnikka-painonhallintasovellus voi merkittävästi vähentää verenpainelääkityksen tarvetta pitkällä aikavälillä. Viiden vuoden seurantatutkimuksen tulokset osoittavat, että Onnikkaa käyttäneillä verenpainelääkityksen aloitusten määrä oli 38 prosenttia pienempi kuin verrokkiryhmällä. Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että sovelluksen avulla saavutetuilla elintapamuutoksilla on suotuisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme