Oulun yliopistossa kehitetään uraauurtavaa teknologiaa sairauksien varhaiseen tunnistamiseen
Oulun yliopistossa kehitetään uudenlaista biosensoriteknologiaa, joka voi mullistaa sairauksien varhaisen diagnostiikan ja hoidon tulevaisuudessa. Professori Caglar Elbukenin johtama monitieteinen tutkimushanke, Uuden sukupolven molekyylisensorit, on saanut Jane ja Aatos Erkon säätiöltä lähes miljoonan euron rahoituksen kolmivuotiseen tutkimustyöhön.

Biosensorit ovat tärkeitä työkaluja terveydenhuollossa ja biotieteissä, sillä niiden avulla voidaan mitata elimistön biomolekyylejä, kuten proteiineja, hyvin tarkasti. Tämä on olennaista sairauksien varhaisessa tunnistamisessa sekä hoidon vaikutusten seurannassa.
Biosensoreita hyödynnetään lääketieteessä monipuolisesti, esimerkiksi diabeteksen hoidossa verensokerin seurannassa ja sydänsairauksien diagnostiikassa, jossa ne auttavat havaitsemaan sydänkohtaukseen viittaavia merkkiaineita. Biosensoreita kehitetään parhaillaan myös syövän varhaiseen tunnistamiseen.
Ultraherkät yksittäisiä molekyylejä havaitsevat biosensorit ovat intensiivisen tutkimuksen keskiössä, mutta niiden kehittämiseksi tarvitaan edelleen uusia teknologioita, joissa herkkyyttä ja näytemäärää voidaan mukauttaa sovelluksen mukaan ja yhdistää tiedon louhintaan.
Elbukenin johtaman tutkimuksen tavoitteena on kehittää molekyylisensoreita, jotka pystyvät tunnistamaan ja mittaamaan yksittäisiä biomolekyylejä solutasolla. Hyödyntämällä solujen luonnollisia viestintätapoja ja nanoantureita tutkijat pyrkivät luomaan sensoreita, jotka jäljittelevät keinotekoisia soluja. Hankkeessa kehitetään myös uudenlaista Raman-spektroskopiaan perustuvaa anturitekniikkaa, joka mahdollistaa yksittäisten proteiinimolekyylien tunnistamisen hyvin pienistä näytetilavuuksista.
”Tutkimuksemme keskittyy yhteen biosensoreiden suurimmista haasteista: yksittäisten molekyylien havaitsemiseen. Kehitämme ultraherkkiä teknologioita, jotka mahdollistavat aiempaa huomattavasti tarkemman ja herkemmän analytiikan”, kertoo professori Caglar Elbuken. ”Kehittämämme teknologiat voivat asemoida Oulun yhdeksi maailman johtavista keskuksista biosensoriteknologian alalla. Tämän tutkimuksen vaikutukset voivat ulottua laajasti terveydenhuoltoon ja parantaa sairauksien diagnostiikkaa ja hoitoa globaalisti.”
Elbukenilla on Oulussa yhteisprofessuuri, jota hän hoitaa Oulun yliopiston biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa ja VTT:llä. Hän on myös Kvantum-instituutin johtava tutkija. Hänen tutkimuksensa keskittyy erityisesti mikro- ja nanojärjestelmiin, lab-on-a-chip-teknologioihin, biosensoreihin ja biolääketieteellisiin diagnostiikkatekniikoihin.
Tutkimusta toteutetaan Oulun yliopistossa viiden tutkimusryhmän voimin, joissa toimii yhteensä lähes 80 tutkijaa. Elbukenin lisäksi vastuullisina tutkijoina toimivat professorit Aki Manninen, Seppo Vainio ja Simo Saarakkala sekä apulaisprofessori Jian-An Huang. Hanke yhdistää tutkimusryhmien vahvaa osaamista biokemiassa, biofysiikassa, optisessa nanoteknologiassa, mikrofluidistiikassa ja solubiologiassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Caglar Elbuken, Oulun yliopisto, biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta, 050 439 2464, caglar.elbuken@oulu.fi (englanti)
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopistoon 18 606 hakijaa yhteishaussa26.3.2025 11:02:26 EET | Tiedote
Oulun yliopistoon haki kevään toisessa yhteishaussa 18 606 hakijaa. Tiistaina 25.3.2025 päättyneessä haussa Oulun yliopiston suomenkielisissä koulutusohjelmissa on tarjolla yhteensä 2455 opiskelupaikkaa. Hakijoiden määrä kasvoi hiukan viime vuodesta. Ensisijaisesti Oulun yliopistoon haki 5239 henkilöä.
Oulun normaalikoulun uudisrakennushanke etenee25.3.2025 14:17:02 EET | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus päätti normaalikoulun uudisrakennuksen sijoittamisesta Linnanmaalle ja hankkeen siirtymisestä suunnitteluvaiheeseen.
Varpuslinnut menettäneet ”nälkähormonin” – tutkijat hämmästyivät25.3.2025 06:02:00 EET | Tiedote
Uudessa tutkimuksessa havaittiin, että varpuslinnut ovat menettäneet "nälkähormonin" eli greliinin, joka on yksi tärkeimmistä selkärankaisten ruoanottoa säätelevistä hormoneista. Tutkijat olivat ällistyneitä löydöstään, joka johti Oulun yliopiston geneetikko Stefan Prostin ja kollegoiden perusteelliseen ja pitkäjänteiseen varpuslintujen perimän tutkimiseen. Tulokset voivat avata biolääketieteeseen uusia tutkimusväyliä.
Oulun yliopistossa kehitetty Onnikka-painonhallintasovellus vähentää verenpainelääkityksen tarvetta pitkällä aikavälillä25.3.2025 05:50:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan Onnikka-painonhallintasovellus voi merkittävästi vähentää verenpainelääkityksen tarvetta pitkällä aikavälillä. Viiden vuoden seurantatutkimuksen tulokset osoittavat, että Onnikkaa käyttäneillä verenpainelääkityksen aloitusten määrä oli 38 prosenttia pienempi kuin verrokkiryhmällä. Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että sovelluksen avulla saavutetuilla elintapamuutoksilla on suotuisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen.
Miten puiden vedenkäyttö muuttuu, kun lunta on vähemmän? Oulangan mäntyihin asennetut mittarit paljastavat vedenkierron muutokset metsässä24.3.2025 06:06:00 EET | Tiedote
Tänä talvena on monin paikoin satanut keskimääräistä vähemmän lunta, ja Oulangan tutkimusasemalla alkavilla mittauksilla selvitetään, miten puiden vedenkäyttö reagoi talveen, jolloin lunta on vähemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme