Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Business Finlandin ulkomaantoimintojen integraatio ulkoasiainhallintoon edistää ruokaviennin kasvua

Jaa

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on tyytyväinen ulkoministeriön työhön Team Finland -yrityspalveluiden vaikuttavuuden lisäämiseksi. Business Finlandin ulkomaantoimintojen integraatio ulkoasiainhallintoon mahdollistaa sen, että suomalaisille yrityksille on jatkossa tarjolla sellaisia vienninedistämispalveluja, joita Business Finland ei ole enää muutamaan vuoteen katsonut tehtäväkseen tuottaa. On selvää, että kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa vientipalvelut parantavat merkittävästi yritysten kansainvälistä kilpailukykyä.

Jälkiruoka
Jälkiruoka Kati Laszka

"On rohkaisevaa, että hallitus on tarkastellut isoa kuvaa, tunnistanut pullonkauloja ja pyrkii parantamaan rakenteellisesti elinkeinon kansainvälistä kilpailukykyä. Haluan kiittää ulkomaankauppaministeri Taviota määrätietoisesta ja tavoitteellisesta työstään", sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

Hallituksen tavoitteena on ruokaviennin arvon kaksinkertaistaminen vuoteen 2031 mennessä. Noin 2 miljardin kasvu on välttämätön maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Kannattava maatalous on alkutuotannon jatkuvuuden edellytys, mutta myös paras keino jatkuvan kestävän kehityksen rahoittamiseksi.

Ruokaviennin kasvu edellyttää vahvaa sitoutumista sekä yrityksiltä että valtiolta. Yritysten sitoutuminen tarkoittaa investointeja, joiden edellytyksenä on luotettava ja ennakoitava toimintaympäristö mukaan lukien vientipalvelut. Vientipalvelujen on oltava tasokkaita ja pysyviä, jotta yritykset uskaltavat rahoittaa ja rakentaa kansainvälistä liiketoimintaansa pitkäjänteisesti.

MTK kannattaa ministeri Tavion esittämää tapaa toteuttaa uudistusta, koska se on nopein ja vaikuttavin tapa saada parannusta yrityksille tarjottavissa palveluissa. Vientipalvelujen rakenteellinen uudistus on osoittautunut välttämättömäksi palvelutason nostamiseksi samalle tasolle kuin muissa EU-maissa, joissa vienninedistäminen on jo yli vuosikymmenen ollut monipuolisempaa ja vaikuttavampaa kuin Suomessa. Ulkomaantoimintojen integraatiossa tulee huomioida ruokaviennin ominaispiirteet, jotka poikkeavat osin muiden alojen viennistä.

"MTK on valmis tukemaan ulkomaantoimintojen integraatiota ulkoasiainhallintoon sekä maa- ja metsätalousministeriön ja ulkoministeriön yhteistyötä niin, että elintarvikealalle tärkeät palvelut saadaan alan yritysten käyttöön mahdollisimman pian. Nyt on tärkeää, että siirrytään puheista tekoihin viipymättä", sanoo Marttila.

Lisätiedot:
Juha Marttila, puheenjohtaja, MTK, 050 341 3167
Johan Åberg, maatalousjohtaja, MTK, 040 523 3864
Thimjos Ninios, kansainvälisen kaupan johtaja, MTK, 045 264 7131

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Valtakunnallinen maaseutumatkailuseminaari kokosi alan toimijat yhteen – Yhteistyö ja kehitys avainasemassa20.3.2025 16:00:00 EET | Tiedote

Valtakunnallinen maaseutumatkailuseminaari 18.–20.3.2025 kokosi Lappeenrantaan matkailualan asiantuntijoita, yrittäjiä ja kehittäjiä keskustelemaan maaseutumatkailun merkityksestä ja tulevaisuudesta. Seminaarissa korostui maaseutumatkailun rooli elinkeinoelämän vahvistajana sekä sen kehittämisen edellyttämä tiivis yhteistyö eri toimijoiden kesken.

Yksityismaiden luonnontilaisten metsien ja vanhojen metsien suojeluun varattava riittävä rahoitus20.3.2025 14:11:23 EET | Tiedote

Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen vanhan metsän kriteereistä ja luonnontilaisen metsän määritelmästä Suomessa. MTK korostaa, että päätös vaikuttaa merkittävästi myös yksityismaiden metsänomistajiin. Periaatepäätöksen mukaisten metsien suojelun toteuttaminen edellyttää riittävää rahoitusta METSO-ohjelman kautta, jotta metsänomistajien oikeudet ja vapaaehtoisuus voidaan aidosti turvata.

Maaseutumatkailun tunnustukset 2025: Ala-Orvola Vesilahdelta ja Kivennapa Juankoskelta20.3.2025 09:42:28 EET | Tiedote

Maaseutumatkailun vuoden yrittäjät palkittiin. Vuoden 2025 kehittyvä maaseutumatkailuyritys on Maatilamatkailu Kivennapa, jota luotsaavat Henrik Kähönen ja Vilma Kuosmanen Juankoskella, Kuopiossa. Maaseutumatkailun Kellokas 2025 -tunnustuksen sai Maatilamatkailu Ala-Orvola, jonka matkailutoiminnasta vastaavat Raija ja Markku Ala-Orvola Vesilahdelta. Palkinnot jaettiin Lappeenrannassa 19.3. valtakunnallisessa maaseutumatkailutapahtumassa, joka oli samalla Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n 30-vuotisjuhla.

Miljoonien tukipotti itäisen Suomen matkailuun – mutta miksi toimenpiteitä ei näy?19.3.2025 09:37:06 EET | Tiedote

Itäisen Suomen matkailuyritykset kamppailevat kannattavuuden kanssa, ja tilanne on ollut muuta maata haastavampi jo pidemmän aikaa. Ulkomaisten matkailijoiden määrä on vähäinen, eikä investointimahdollisuuksia juuri ole. Samaan aikaan alueella on ainutlaatuisia luontokohteita ja kasvavaa kiinnostusta ruokamatkailuun – mahdollisuuksia olisi, mutta niitä ei hyödynnetä täysimääräisesti. Valtioneuvosto on myöntänyt kolme miljoonaa matkailun kansainväliseen markkinointiin, mutta rahoituksen käyttöönotto on viivästynyt. Itäisen Suomen matkailun elpyminen tarvitsee nyt konkreettisia tekoja ja vahvempaa yhteistyötä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye