SDP:n Niina Malm ja Seppo Eskelinen: Juhlapuheet ja ohjelmat eivät riitä Itä-Suomelle
-Nyt on Orpon hallituksen aika lunastaa lupaukset Itä-Suomelle, sanovat SDP:n kansanedustajat Niina Malm ja Seppo Eskelinen. Hallituksen puolelta on kuultu toistaiseksi paljon puhetta, mutta vähän tekoja. Enää ei ole aikaa odottaa, vaan tarvitaan toimia.

Itäisen Suomen ohjelmaa valmistellut työryhmä luovutti tänään pääministeri Orpolle valmistuneen ohjelman, jossa nostetaan esille lukuisia keinoja alueen talouden, työllisyyden, saavutettavuuden ja vetovoiman vahvistamiseksi. Nyt on korkea aika lähteä viemään näitä käytäntöön. Ohjelman ongelma on edelleen, että monien hyvien toimenpiteiden rahoitus puuttuu. Lisäksi mitään aikataulutavoitteita ei ole sekä vastuutahoja ei ole määritelty.
-Itä-Suomessa on esimerkiksi paljon annettavaa matkailulle puhtaan luonnon ja laajojen vesistöjen muodossa. Tätä tavoitetta tukisi hyvin esimerkiksi valtakunnallisen Erämuseon perustaminen Imatralle, kuten ohjelmassa hyvin nostetaan esille, Malm jatkaa.
-Suomi elää metsistä ja Itä-Suomi on metsäteollisuuden vahvaa aluetta. Jotta puu saadaan tehtaille, tulee liikenneyhteyksien olla kunnossa. Ohjelma nostaa vahvasti esille liikenneverkon ja yhteyksien vahvistamisen merkityksen, jotta niin teollisuuden kuljetuksista kuin laajemmin Itä-Suomen saavutettavuudesta voidaan pitää huolta, Eskelinen painottaa.
On syytä pitää myös mielessä, että vihreän siirtymän investoinnit esimerkiksi tuulivoimarakentamiseen ovat lähes mahdottomia edelleenkin Itä-Suomessa. Tällä hetkellä vain noin neljä prosenttia Suomeen rakennetusta tuulivoimasta sijaitsee Valtatie 5:n itäpuolella. Ohjelmassa kyllä nostetaan vahvasti esille tuulivoimarakentaminen yhdessä kantaverkon vahvistamisen kanssa. Yhdessä nämä vahvistaisivat teollisuuden mahdollisuuksia uusien tulevaisuuden investointien käynnistymiseen.
-Kevään puoliväliriihessä hallituksen on pystyttävä rahoituksella osoittamaan aito sitoutuminen Itä-Suomen tilanteen vahvistamiseen. Nyt tarvitaan vahvaa ja määrätietoista aluepolitiikkaa, jotta koko maata voidaan tasapuolisesti kehittää ja yhtäläiset kasvun mahdollisuudet turvataan koko Suomeen. Juhlapuheet ja ohjelmat eivät riitä, Malm ja Eskelinen päättävät.
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350seppo.eskelinen@eduskunta.fiNiina MalmKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Puh:0400 588 978Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Riksdagsledamot Kvarnström (SDP): Regeringen inser inte allvaret med nedskärningar inom social- och hälsovården27.3.2025 17:29:19 EET | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) anklager regeringen Orpo för att förminska betydelsen av de nedskärningar på 170 miljoner euro som nu till en del konkretiserats. Han anser också att merparten av nedskärningarna fortsättningsvis mörkas av regeringen i och med att den inte berättar hur socialvårdens kostnader ska minska med 100 miljoner euro.
SDP:n kansanedustaja Werning: Rakennusalan laittomuuksiin puututtava tiukemmin ja alipalkkaus kriminalisoitava27.3.2025 15:04:05 EET | Tiedote
Helsingin Sanomien esiin nostama työntekijöiden hyväksikäyttöä koskeva tapaus paljastaa rakennusalan synkän puolen. SDP:n kansanedustaja Paula Werningin mukaan väärinkäytökset mm. rakennusalalla osoittavat, että valvonta ei toimi, ja lainsäädäntömme on riittämätön puuttumaan alipalkkaukseen.
SDP:n Peltonen ja Nikkanen: Venäjän vihamielisen hybridivaikuttamisen uhka ei ole poistunut27.3.2025 13:38:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Eemeli Peltonen ja Saku Nikkanen muistuttavat, että Suomen itärajan turvallisuuden takaaminen on yhtä ajankohtaista kuin vuosi sitten. Venäjän harjoittaman välineellistetyn maahantulon uhka ei ole poistunut ja hallituksen esitys on käsiteltävä vastuullisesti.
SDP:n Peltonen: Hallituksen ulkomaisen työvoiman maastapotkulaki etenee kovasta kritiikistä huolimatta27.3.2025 12:57:25 EET | Tiedote
Eduskunnan hallintovaliokunta on tänään hyväksynyt mietinnön niin kutsutusta ulkomaisen työvoiman maastapotkulaista. SDP jätti valiokunnan mietintöön vastalauseen. Uhkana on, että maastapotkulaki heikentää merkittävästi maamme houkuttelevuutta Suomen tarvitsemien osaajien silmissä. Hallituksen hanke sai hallintovaliokunnan kuulemisissa osakseen kovaa kritiikkiä lähes kaikilta asiantuntijoilta.
SDP:n Pia Hiltunen: Nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuuteen saatu suunnanmuutos Pohjois-Pohjanmaalla27.3.2025 10:00:03 EET | Tiedote
– Pohjois-Pohjanmaalta kantautuu hyviä uutisia: lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden tilanne on pystytty kääntämään parempaan suuntaan. Katastrofaalisen pitkä jono on saatu lyhenemään panostamalla nuorisopsykiatrian ja lastensuojelun yhteistyöhön, toimintamallien kehittämiseen ja nopeaan hoidon tarpeen arviointiin. Kaikki nämä ovat keinoja, joita SDP ajaa hyvinvointialueilla, sanoo oululainen kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme