Rovaniemen vankilahankkeen suunnittelu keskeytetään
Oikeusministeriö, Rikosseuraamuslaitos ja Senaatti-kiinteistöt ovat päättäneet keskeyttää Rovaniemen vankilan toimitilahanketta koskevan suunnittelun.

Rovaniemelle oli alustavasti suunniteltu rakennettavaksi joko 20- tai 40-paikkainen vankila samalle tontille poliisilaitoksen tilojen kanssa sekä selvitetty istuntosalitilojen sijoittumista samaan yhteyteen. Hankkeissa on etsitty synergiaetuja vankilan, Tuomioistuinlaitoksen ja poliisin toimintojen ja tilojen osalta.
Pääministeri Orpon hallitusohjelmaan kirjattujen toimenpiteiden arvioidaan toteutuessaan nostavan vankilukua ja lisäävän vankipaikkojen tarvetta erityisesti suljetuissa laitoksissa. Rovaniemen uuden vankilan hanke ei kuitenkaan mahdollistaisi vankipaikkamäärän lisäämistä kustannustehokkaasti, sillä vankipaikan yksikkökustannus Rovaniemen hankkeessa nousisi korkeammaksi kuin vaihtoehtoisissa ratkaisuissa.
– Lisävankipaikkoja tarvitaan nyt erityisesti Etelä-Suomeen - Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen. Olisi erittäin kannatettavaa edistää yhteishanketta, joka toisi rikosprosessiketjun eri toimijat työskentelemään samalle tontille, mutta valitettavasti resurssit eivät riitä nyt Rovaniemen vankilahankkeen edistämiseen. Oulussa tällainen rakennushanke kuitenkin on iloksemme jo meneillään, toteaa Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi.
Lisätiedot:
hallinto ja tukipalvelut vastuualueen johtaja Teijo Mustonen
puh. 029 56 88449
etunimi.sukunimi@om.fi
kehittämisen ja ohjauksen vastuualueen johtaja Pauli Nieminen
puh. 029 56 83770
etunimi.sukunimi@om.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Rikosseuraamuslaitos ei esitä yt-neuvottelujen päätteeksi irtisanomisia18.3.2025 14:15:23 EET | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos ei esitä yhteistoimintaneuvottelujen päätteeksi irtisanomisia tai osa-aikaistamisia. Neuvottelujen alkaessa vähennysmääräksi arvioitiin enintään 25 henkilön irtisanomista ja enintään 15 henkilön osa-aikaistamista. Rikosseuraamuslaitos esittää toiminnallisia ja rakenteellisia uudelleenjärjestelyjä joihinkin valtakunnallisiin yksiköihin sekä muutoksia yhdyskuntaseuraamustoimistojen virka-ajan ulkopuolisen varallaolon toteuttamistapaan.
Antalet fångar ökade fortsättningsvis under 202410.3.2025 14:02:39 EET | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndigheten gjorde framsteg mot sina viktigaste resultatmål under 2024. Antalet fångar och antalet personer som avtjänade samhällspåföljder fortsatte att öka. Samarbetet med välfärdsområdena och polisen ägnades särskild uppmärksamhet.
Vankimäärä jatkoi edelleen kasvuaan vuonna 202410.3.2025 14:02:39 EET | Tiedote
Vuonna 2024 Rikosseuraamuslaitoksen keskeiset tulostavoitteet edistyivät. Vankien ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavien määrät kasvoivat edelleen. Yhteistyöhön sekä hyvinvointialueiden että poliisin kanssa kiinnitettiin erityistä huomiota.
Reformen av utbildningssystemet inom brottspåföljdssektorn framskrider31.1.2025 10:52:10 EET | Pressmeddelande
Arbetsgruppen som berett reform av utbildningssystemet inom brottspåföljdssektorn har lagt fram ett förslag till en ny modell för utbildningssystemet. Modellen ska tas in i det förslag till organisationsreform som kommet att framställas justitieministeriet under första halvåret. Förslaget är framtagen i samarbete med fackförbunden. Utgångspunkterna för arbetsgruppens förslag presenterades för justitieminister Leena Meri i slutet av januari.
Rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän uudistaminen etenee31.1.2025 10:52:10 EET | Tiedote
Rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän uudistusta valmistelleen työryhmän ehdotus uudeksi koulutusjärjestelmämalliksi sisällytetään alkuvuodesta 2025 oikeusministeriölle toimitettavaan organisaatiouudistusta koskevaan ehdotukseen. Ehdotus on valmisteltu yhteistyössä ammattijärjestöjen kanssa, ja työryhmän ehdotuksen lähtökohtia esiteltiin oikeusministeri Leena Merelle tammikuun lopussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme