Valtatien 20 parantaminen Korvenkylästä Kiiminkiin – YVA-selostus esillä yleisötilaisuudessa 13.2.
Valtatien 20 parantamista Korvenkylän ja Kiimingin välillä koskeva ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus) on nähtävillä 14.3. saakka ja siitä voi jättää mielipiteitä kuulutuksen mukaisesti. Selostusta esitellään yleisötilaisuudessa Jäälissä 13.2. kello 17–19.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueen suunnitteluhankkeessa tarkastellaan ruuhkaisen ja onnettomuuksille alttiin valtatieosuuden parantamista Oulussa, Korvenkylän ja Kiimingin välillä. Valtatien 20 parantaminen on tärkeää, sillä liikenteen odotetaan lisääntyvän entisestään. Lisäksi valtatien varrella asuu runsaasti ihmisiä, jotka kärsivät melusta ja päästöistä.
YVA-selostuksessa arvioidaan neljän eri valtatien parannusvaihtoehdon ympäristövaikutuksia. Vaihtoehtoja vertaillaan tilanteeseen, jossa valtatietä ei paranneta, mutta liikenne lisääntyy odotetusti.
Kaikille avoin yleisötilaisuus 13.2.
YVA-selostusta esitellään ja siitä voi keskustella yleisötilaisuudessa torstaina 13.2. kello 17–19 Jäälin koulun ruokalassa, osoitteessa Laivakankaantie 10, Jääli.
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu kello 16.30 alkaen, eikä erillistä ilmoittautumista tarvita. Tilaisuus järjestetään hybriditilaisuutena eli siihen voi osallistua myös Teamsin kautta. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan.
YVA-selostus on nähtävillä maaliskuun puoliväliin
Nyt nähtävillä olevassa YVA-selostuksessa esitetään parantamisvaihtoehtojen ympäristövaikutukset, vaihtoehtojen vertailut ja johtopäätökset.
Vaihtoehdossa 0+ valtatielle tehdään pieniä liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta parantavia toimia. Muissa kolmessa vaihtoehdossa valtatie parannetaan nelikaistaiseksi ja keskikaiteelliseksi tieksi. Lisäksi näissä kolmessa vaihtoehdossa parannetaan jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen olosuhteita sekä rakennetaan tarvittava meluntorjunta. Vaihtoehdossa 1 tie parannetaan nykyisellä paikallaan ja vaihtoehdoissa 2 ja 3 valtatie rakennetaan osin uuteen maastokäytävään.
Ympäristövaikutusten arvioinnin perusteella kaikki vaihtoehdot ovat toteuttamiskelpoisia. Vaihtoehtojen 1, 2 ja 3 mukaiset toimenpiteet vaikuttavat hyvin myönteisesti liikenneturvallisuuteen, liikenteen sujuvuuteen ja palvelutasoon sekä maankäyttöön ja yhdyskuntarakenteeseen. Kaikki vaihtoehdot parantavat melutilannetta nykyisestä. Kielteisimmät vaikutukset kohdistuvat pohjaveteen. Vaihtoehdoissa 1, 2 ja 3 pohjaveteen voi kohdistua suuria kielteisiä vaikutuksia.
YVA-selostus ja mielipiteiden antamista ohjaava kuulutus ovat nähtävillä ympäristöhallinnon verkkosivuilla. Selostukseen voi tutustua myös painoversiona Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen aulapalvelussa, Oulun kaupungin ympäristötalolla sekä Kiimingin ja Jäälin kirjastoissa. Selostuksesta voi jättää mielipiteensä kirjallisena viimeistään 14.3.2025.
Kuulutus ohjaa mielipiteen jättämiseen seuraavasti:
Mielipiteet tulee toimittaa kirjallisina viimeistään 14.3.2025 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteella Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, PL 86, 90101 OULU. Viite POPELY/2014/2023.
Nähtävilläolon jälkeen
YVA-menettely tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi ja auttaa löytämään toteuttamiskelpoisimman ratkaisun, joka sovittaa yhteen erilaisia tarpeita.
YVA-selostuksen nähtävilläolon päätyttyä yhteysviranomainen, eli Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ympäristövastuualue, kokoaa palautteen ja antaa lausuntonsa (perusteltu päätelmä) keväällä 2025. Sen jälkeen hankkeesta vastaava eli Pohjanmaan ELY-keskuksen liikennevastuualue yhdessä Väyläviraston kanssa tekee päätöksen valittavasta vaihtoehdosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hankkeesta vastaava:
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue, projektipäällikkö Marjo Paavola, p. 0295 038 348, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Yhteysviranomainen:
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue, ympäristöasiantuntija Maija Schuss, p. 0295 038 216, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kaupunki:
Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, projektipäällikkö Mikko Ukkola, p. 040 5570 891, etunimi.sukunimi@ouka.fi
Arvioinnin tekevä konsultti:
Sitowise, projektipäällikkö Matti Romppanen, p. 044 3680 682, etunimi.sukunimi@sitowise.com
Arvioinnin tekevä konsultti:
Sitowise, YVA-menettelyn vastuuhenkilö Sanna Vaalgamaa, p. 040 6324 360, etunimi.sukunimi@sitowise.com
Liitteet
Tietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Koivuojan sillan korjaustyöt alkavat Pudasjärvellä3.7.2025 13:21:59 EEST | Tiedote
Siuruantiellä sijaitsevan Koivuojan sillan korjaustyöt alkavat viikolla 28. Rakennustöiden aikana silta on suljettu liikenteeltä 09.07 - 10.07.2025 klo 22.00-02.00 välisen ajan. Ajantasaiset tiedot tietöistä: Tienkäyttäjälinja puh. 0200 2100 Liikennetilanne (fintraffic.fi)
Siikajoen ja Lamujoen rantasyöpymien selvitykset valmistuneet26.6.2025 10:26:57 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella on Uljuan tekojärven säännöstelyyn liittyvä rantasyöpymien tarkkailu-, selvittämis-, suojaamis- ja korvausvelvoite. Velvoitteesta on määrätty Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 83/2020, 22.6.2020 ja Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä nro 1533/2023, 28.11.2023. Keväällä 2024 tehtiin ilmakuvaus dronella Lamujoen ja Siikajoen rannoille Uljuan voimalaitoksen ja Ruukinkosken pohjapadon välisellä alueella. Ilmakuvauksen tarkoituksena oli selvittää rantasyöpymiä koko 70 kilometrin mittaisella jokijaksolla vertaamalla tuloksia aiempaan vuoden 2008 ilmakuvaukseen. Vertailukohtana käytettiin rantaviivan sijaintia. Koko 140 kilometrin mittaisen rantaviivan pituudesta vajaa puolet, noin 65 kilometriä, pystyttiin tulkitsemaan ilmakuvista, koska rantapuusto peitti näkymän osalla rannoista. Muutoksia rantaviivan sijainnissa havaittiin yhteensä noin 2,8 kilometrin matkalla. Noin puolet muutoksista oli selviä rantasyöpymiä, joissa maapinta-ala oli p
Työttömien määrässä vuodenajalle tyypillistä kausittaista laskua Pohjois-Pohjanmaalla25.6.2025 08:05:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli toukokuun lopussa noin 22 900 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 900 enemmän kuin vuosi sitten ja 1 000 vähemmän kuin huhtikuussa 2025. Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 1 700, mikä on 600 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä laskee tyypillisesti kesää kohti, kun monilla aloilla työntekijöitä tarvitaan kesä- ja syyskaudelle talvikautta enemmän. Merkittävä talouden kasvu ja avointen paikkojen lisäys on epätodennäköistä vielä lähitulevaisuudessa useiden viimeaikaisten talous- ja työmarkkinaennusteiden perusteella.
Valtion aluehallinnon palvelut Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa jatkossa Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksesta ja valtakunnallisesta Lupa- ja valvontavirastosta19.6.2025 08:52:37 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty. Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Aluehallintovirastoista ja Valvirasta muodostetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle perustetaan Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikka tulee olemaan Oulussa, ja toinen toimipaikka on Kajaanissa.
Tievalaistusta uusitaan Oulun Kiimingissä, Tyrnävällä, Raahessa, Pyhäjoella sekä Kalajoella17.6.2025 10:38:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla uusitaan tievalaistusta valtatiellä 4 Tyrnävän Temmeksellä, valtatiellä 8 Raahen Pattijoelta Kalajoen Vasankarille ulottuvalla tieosuudella sekä valtatiellä 20 Oulun Kiimingissä. Työt voivat aiheuttaa ajoittaista haittaa liikenteelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme