Vihreiden Inka Hopsu: Hallituksen on puolustettava jo hyväksyttyä yritysvastuudirektiiviä
Viime vuonna hyväksytty yritysvastuudirektiivi on yllättäen uhan alla. Vihreiden Inka Hopsu vaatii Orpon hallitukselta, että se puolustaa jo hyväksyttyä yritysvastuudirektiiviä.

Euroopan komissio on yllättäen ilmoittanut aikovansa vesittää yritysvastuudirektiivin, ilman julkisia kuulemisia, mutta elinkeinoelämän lobbareiden suhteettoman suurella myötävaikutuksella.
Median ja kansalaisjärjestöjen mukaan vaarassa ovat muun muassa ihmisoikeusloukkausten uhrien oikeudet sekä yritysten velvollisuudet laatia ja toteuttaa ilmastosuunnitelma.
– Näiden yritysvastuudirektiivin ytimessä olevien säännösten vesittäminen olisi isku suoraan yritysvastuun sydämeen. Yritysvastuusääntelyn heikentäminen olisi myös epäreilua niille suomalaisille yrityksille, jotka ovat vastuullisuuden edelläkävijöitä, Hopsu sanoo.
Niin sanottu omnibus-hanke on kohta Euroopan komission käsittelyssä.
– Suomen hallituksen tulisi viestiä komissiolle ja puolustaa jo säädettyä yritysvastuuta, myös suomalaisen liike-elämän edun vuoksi. Katseet kohdistuvat myös Suomen komissaariin Henna Virkkuseen, Hopsu päättää.
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Inka Hopsu – Korkeakoulupaikkoja on lisättävä ja opintoihin kiinni pääsemistä vauhditettava27.3.2025 18:00:00 EET | Tiedote
Korkeakoulupaikkoja on lisätty, mutta emme siitä huolimatta tällä menolla saavuta yhteisesti asetettua 50 prosentin korkeakoulutettujen osuutta vuoteen 2030 mennessä. Korkeakoulujen aloituspaikkoja on lisättävä ja opintoihin kiinni pääsyä on vauhditettava tekemällä avoimen korkeakoulun opinnoista maksuttomia ilman korkeakoulupaikkaa jääneille, vaatii vihreiden kansanedustaja, opettajataustainen Inka Hopsu.
Sofia Virta: Miksi hallitus valitsee aina leikata lapsilta, vammaisilta ja vanhuksilta ympäristölle haitallisten tukien sijaan?27.3.2025 16:54:36 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta tivasi kyselytunnilla hallitukselta, miksi se kohdentaa jälleen leikkauksia lapsiin, vammaisiin sekä vanhuksiin mutta jättää leikkaamatta ympäristölle haitallisista tuista.
Vihreiden Hyrkkö ihmettelee hallituksen sekavaa linjaa koulutusleikkausten aikataulusta: “Pakka aivan sekaisin”27.3.2025 11:00:12 EET | Tiedote
Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö (vihr) vaatii hallitusta julkaisemaan opetus- ja kulttuuriministeriön leikkauslistat ennen vaaleja. Tiede- ja kulttuuriministeri Talvitie sanoi keskiviikkona, että leikkauksista kerrotaan toukokuussa. Ylen vaalitentissa keskiviikkoiltana opetusministeri Adlercreutz kuitenkin kertoi, että päätökset leikkauksista pyritään tekemään jo puoliväliriihessä. Puoliväliriihi pidetään huhtikussa, vain vähän yli viikko kunta- ja aluevaalien jälkeen.
Vihreät jättää välikysymyksen hallituksen sote- ja koulutusleikkauksista: “Ei mitään järkeä, mutta ei myöskään sydäntä”26.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Vihreät jättää muun opposition kanssa yhteisen välikysymyksen hallituksen lisäleikkauksista soteen ja koulutukseen. Vihreät vaatii hallitusta kertomaan tulevista sosiaalihuollon ja erikoissairaanhoidon sekä koulutuksen ja kulttuurin leikkauksista suomalaisille välittömästi. Hallitus ei voi Vihreiden mukaan mennä kunta- ja aluevaaleihin sammutetuin lyhdyin.
Vihreiden Krista Mikkonen: Suomi on kaivosteollisuuden villi länsi – kaivokset eivät kuulu luonnonsuojelualueille25.3.2025 12:19:41 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Krista Mikkosen mielestä Sakatin kaivoksen ei pidä edetä suunnitelmia pidemmälle. Viiankiaavan suo, jonne kaivosta on suunniteltu, on kaksinkertaisesti suojeltu luonnontilainen aapasuo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme