Keski-Suomen hyvinvointialue

E-lasku sujuvoittaa asiakasmaksujen maksamista ja tuo merkittäviä säästöjä hyvinvointialueelle

Jaa

Keski-Suomen hyvinvointialue kannustaa asiakkaitaan vaihtamaan paperisen laskunsa e-laskuun. E-lasku on paperilaskua ekologisempi valinta ja e-laskun tilaamisella on myös myönteisiä vaikutuksia hyvinvointialueen taloudelle.

— E-laskussa on paljon hyviä puolia myös asiakkaillemme. E-lasku on paperilaskua turvallisempi ja nopeampi vaihtoehto, koska lasku saapuu lähes välittömästi verkkopankkiin, eikä esimerkiksi katoa postissa tai kotona. Laskun pääsee näkemään omilla verkkopankkitunnuksilla tunnistautumalla, joten riski laskun päätymisestä vääriin käsiin pienenee merkittävästi. Lisäksi laskun maksaminen on helppoa, kun laskun tietoja ei tarvitse näppäillä erikseen ja lasku on kätevästi aina saatavilla omassa verkkopankissa, kertoo hyvinvointialueen asiakasmaksupäällikkö Anna-Kaisa Mäkelä

Vuonna 2024 e-laskun tilaamisen viestintää tehostettiin ja kampanjan myötä e-laskujen määrän osuutta kaikista asiakaslaskuista saatiin nostettu 15 prosentista 20 prosenttiin. Asiakaslaskuja lähetettiin kokonaisuudessaan viime vuonna noin 812 000. Koska hyvinvointialueen lähettämien laskujen määrä vuositasolla on suuri, myös paperilaskuista aiheutuvat paperi- ja postikulut ovat merkittäviä, kuten myös e-laskujen tuomat säästöt. 

— Jokaisella e-laskutilauksella on merkitystä, sillä jo yhden prosenttiyksikön nousu e-laskujen tilausmäärissä tarkoittaa noin 10 000 euron säästöä hyvinvointialueellemme, Mäkelä jatkaa. 

E-lasku on helppo tilata milloin vain 

Paperilaskun vaihtamiseen e-laskuksi ei tarvita olemassa olevaa laskua, vaan muutoksen voi tehdä omassa verkkopankissa itselle parhaiten sopivana ajankohtana toimimalla seuraavien ohjeiden mukaisesti: 

  • Kirjaudu omaan verkkopankkiisi ja valitse laskujen lähettäjäksi Keski-Suomen hyvinvointialue 
  • Aktivoi e-laskutilaus henkilötunnuksesi avulla 
  • Seuraava hyvinvointialueen lasku tulee sinulle e-laskuna   

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna-Kaisa Mäkelä, asiakasmaksupäällikkö, anna-kaisa.makela(at)hyvaks.fi, p. 046 921 3376

Viestinnän yhteyshenkilö: Marika Laiho, viestinnän asiantuntija, marika.laiho(at)hyvaks.fi, p. 050 409 2712

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.  
  
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea. 

Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.  

Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi

Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.

Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue

#hyvaks #hyväarkikaikille

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote23.3.2025 17:39:24 EET | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos 2. jatkotiedote 23.3.2025 RAKENNUSPALO: SUURI, KUUKKALANTIE LAUKAA Laukaassa Kuukkalantiellä paloi noin 240 neliömetrin kokoisen maatalouden huoltohallin rakenteissa. Palo on saatu sammutettua, kohteessa käynnissä raivaustyöt. Kohteeseen hälytettiin kaikkiaan 18 pelastuksen yksikköä, joista kohteessa työskentelee vielä 8 yksikköä arviolta ainakin kahden tunnin ajan. Rakennus kärsi palo-, savu- ja vesivahinkoja, mutta ei ensiarvion mukaan tuhoutunut purkukuntoon. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä palo levinnyt muihin rakennuksiin. Syttymissyytä tutkitaan. Lisätietoja: Tarvittaessa päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote23.3.2025 17:15:58 EET | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos 2. jatkotiedote 23.3.2025 RAKENNUSPALO: SUURI, KUUKKALANTIE LAUKAA Laukaassa Kuukkalantiellä paloi noin 240 neliömetrin kokoisen maatalouden huoltohallin rakenteissa. Palo on saatu sammutettua, kohteessa käynnissä raivaustyöt. Kohteeseen hälytettiin kaikkiaan 18 pelastuksen yksikköä, joista kohteessa työskentelee vielä 8 yksikköä arviolta ainakin kahden tunnin ajan. Rakennus kärsi palo-, savu- ja vesivahinkoja, mutta ei ensiarvion mukaan tuhoutunut purkukuntoon. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä palo levinnyt muihin rakennuksiin. Syttymissyytä tutkitaan. Lisätietoja: Tarvittaessa päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye