Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

ELY-keskuksen kautta aluetalouteen yli 448 miljoonaa euroa vuonna 2024

Jaa

ELY-keskuksen hallinnonalan kautta aluetalouteen kanavoitiin Pohjois-Pohjanmaalle vuonna 2024 noin 448 miljoonaa euroa. Rahoituksella edistettiin alueen elinkeinojen, ympäristön ja liikenteen kehitystä. Rahoitusta kohdennettiin aiempaa vuotta enemmän mm. maaseudun kehittämiseen, yrityksille ja elinkeinoille sekä liikenneväyliin. ELY-keskuksen myöntämään rahoitukseen liittyy lähes aina yksityisten ja muun julkisen hallinnon rahoitusta, joten ELY-keskuksen rahoitus on vivuttanut aluetaloutta moninkertaisesti käytettyyn rahoitukseen verrattuna.

Pohjois-Pohjanmaalle kohdentunut ELY-keskuksen hallinnonalojen rahoitus 2023 - 2024.
Pohjois-Pohjanmaalle kohdentunut ELY-keskuksen hallinnonalojen rahoitus 2023 - 2024.

Pohjois-Pohjanmaan aluetalouden ja työllisyyden näkymät olivat viime vuonna alavireiset, ja työttömyys alueella kasvoi jonkin verran. ELY-keskus edisti työllisyyttä, osallisuutta, osaamista ja maahanmuuttajien kotouttamista alueella lähes 33 miljoonalla eurolla, josta Euroopan unionin sosiaalirahastosta (ESR) rahoitettujen hankkeiden osuus oli 11 miljoonaa euroa. Maatalouden investoinneissa ja maaseudun kehittämisessä vuosi 2024 oli vilkas. Esimerkiksi maatalousinvestointien ja nuorten viljelijöiden aloitustukien määrä nousi muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen maataloustuotannon jatkuvuuden kannalta hyvälle tasolle. Lisäksi kunnat maksoivat maatiloille viljelijätukia vajaat 186 miljoonaa euroa ELY-keskuksen valvonnan perusteella. Matalasuhdanteesta huolimatta yritysrahoitus pysyi hyvällä tasolla, yrityksille suuntautui kaikkiaan reilut 34 miljoonaa euroa. Yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin toimialoista eniten puutavara- ja puutuoteteollisuudelle 41 prosentin osuudella. Toiseksi suurin rahoitusosuus oli metalliteollisuudella 13 prosentin osuudella. ICT- ja terveysteknologia-alojen osuus avustuksista oli yhteensä 13 prosenttia. Seutukunnista suurimman rahoituspotin sai Oulu 30 prosentin osuudella ja suurin kasvu nähtiin Haapavesi-Siikalatvan seutukunnassa, jonka osuus nousi 27 prosenttiin. Myös Ylivieskan seutukunnan saama rahoitusosuus nousi merkittävästi 16 prosenttiin. 

Pohjois-Pohjanmaalla tukea saaneita hankkeita vuonna 2024 olivat mm.

  • Kalatalous (EMKVR): Laitakarin kala, avomerikasvatukseen liittyvä hanke Perämeren rannikolla (2,4 milj. euroa) 
  • Yritysrahoitus (EAKR) : LapWall Oyj:n puuelementtiteollisuuden investointihanke Pyhännällä (5,7 milj. €), E.T. Listat Oy:n investointihanke Ylivieskassa (2,7 milj. euroa) ja Pentti Hämeenaho Oy:n kiertotaloushanke Raahessa (2,0 milj. euroa)

Puhtaan siirtymän suunnitelmat etenivät viime vuonna maakunnassa vauhdilla. Puhdasta siirtymää tukevia maankäytön muutoksia tapahtui ja tapahtuu edelleen alueellamme luultavasti eniten Suomessa. Tämä johtui pääosin tuulivoiman (noin 40 prosenttia Suomen tuulivoimasta), aurinkoenergian sekä muiden lukuisten vihreän siirtymän hankkeiden määrästä.   Vaikka hankkeiden suuri määrä onkin positiivista vihreän siirtymän näkökulmasta, aluetaloudellisesti Pohjois-Pohjanmaalle kaivattaisiin myös korkeampaan jalostusasteeseen tähtäävää toimintaa. Luonnon monimuotoisuuden edistämiseen, vesien hoitoon sekä vesitalouden tehtäviin ELY-keskus käytti viime vuonna vajaat 10 miljoonaa euroa. Nykyisellä EU-ohjelmakaudella on mahdollista saada rahoitusta ympäristöhankkeisiin ja ilmastosiirtymän haitallisten vaikutusten lieventämiseen ja sitä myönnettiinkin viime vuonna Pohjois-Pohjanmaalle yli 2,1 miljoona euroa eli lähes tuplaten edellisvuoteen. Esimerkkejä ELY-keskuksen ympäristötoimista: 

  • ELY-keskus osallistuu kahdeksanvuotiseen Priodiversity-Life-hankkeeseen, jonka tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuutta laajalla yhteistyöllä. Hanke alkoi vuonna 2024.
  • Vuonna 2024 Pohjois-Pohjanmaalla kehitettiin luonnonsuojeluverkostoa 3,5 miljoonalla eurolla ja noin 2083 hehtaarin alueella perustamalla yksityisiä luonnonsuojelualueita ja hankkimalla kiinteistöjä. 

Maanteiden korjausvelan vähentämiseen saatiin viime vuonna huomattava lisärahoitus ja sen myötä kokonaispäällystemäärä nousi noin 480 kilometriin, joka on huomattavasti viime vuosia enemmän. Parantamishankkeita pystyttiin toteuttamaan lähinnä EAKR- ja jakovararahoituksen turvin, osin yhteistyössä kuntien kanssa. Yksityistieavustusten osalta vaikea rahoitustilanne näkyi avustusvolyymin pienenemisenä hakemusten runsaasta määrästä huolimatta, myönnetyn avustuksen määrä lähes puoliintui. Liikenteeseen ja tieverkkoon Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa käytettiin kaikkiaan reilut 128 miljoonaa euroa.  Oulun seudun MAL-sopimus allekirjoitettiin vuoden lopulla ja ELY-keskus on toiminnassaan varautunut toteuttamaan Oulun seudun MAL-sopimuksen mukaisia toimenpiteitä.

  • Kesän 2024 pisin yhtäjaksoinen päällystyskohde oli seututie 793 Maliskylä–Haapavesi välin n. 21 km matkalta. 
  • Muita merkittäviä päällystyskohteita olivat mm.  Vt 4 Oulun moottoritie, Vt 4 Rantsila–Ojakylä Siikalatvalla, Vt 6 Kontinjoki–Eevala Sotkamossa sekä Vt 8 Himanka–Rahja Kalajoella
  • Uusia jalankulku- ja pyöräilyväyliä rakennettiin Kuusamossa, Pudasjärvellä, Vaalassa ja Sotkamossa yhteensä noin 11 km. Nivalassa toteutettiin liittymäjärjestelyjä ja Kalajoella alikulku. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pohjois-Pohjanmaalle kohdentunut ELY-keskuksen hallinnonalojen rahoitus 2023 - 2024.
Pohjois-Pohjanmaalle kohdentunut ELY-keskuksen hallinnonalojen rahoitus 2023 - 2024.
Lataa

Tietoa julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

vaihde 0295 038 000

https://www.ely-keskus.fi/ely-pohjois-pohjanmaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Työttömien määrässä ei muutoksia Pohjois-Pohjanmaalla25.3.2025 08:05:41 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa noin 25 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 600 enemmän kuin vuosi sitten ja 40 vähemmän kuin tammikuussa. Talouden alavire on kestänyt jo kolmisen vuotta. Kysynnän ja investointien suhteellisen alhainen taso ja talouden nousun pitkittyminen pitävät työvoimatarpeen vielä matalana. Kun lisäksi talvikaudelle tyypillinen kausityöttömyys kasvaa, on työttömyyden taso ollut alkuvuodesta maakunnassa korkein tammikuun 2022 jälkeen. Ukrainan kriisin aikana noin 80 % työttömien lisäyksestä on toteutunut Oulun seudulla.

Uudet jalankulku- ja pyörätiet parantamaan liikenneturvallisuutta kantatielle 63 ja maantielle 7813 Sievissä - yleisötilaisuus 25.3.19.3.2025 11:43:18 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus laatii liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaista tiesuunnitelmaa jalankulku- ja pyörätien rakentamisesta Sieviin kantatielle 63 ja maantielle 7813 välille Sievi kk - Järvikylä. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Sievin kunnan kanssa. Tiesuunnitelman toimenpiteet ovat lähes täysin 4.1.2012 hyväksytyn tiesuunnitelman mukaisia. Kantatien 63 itäpuolelle suunnitellaan erillinen jalankulku- ja pyörätie välille Kytötie – Järvikyläntie (noin 3 km). Kantatielle 63 rakennetaan väistötila ja linja-autopysäkki maantien 7813 liittymän kohdalle ja kantatien valaistus uusitaan. Kantatiellä nykyinen Pyykkiojan putkisilta uusitaan ja Jakolan putkisiltaa jatketaan. Samaan paikkaan suunnitellaan myös oma putkisilta uudelle jalankulku- ja pyörätielle. Tieosuuden nykyiset linja-autopysäkit parannetaan vastaamaan nykymitoitusta. Maantien 7813 (Raudaskyläntie) eteläpuolelle suunnitellaan erillinen jalankulku- ja pyörätie välille k

Valtion aluehallinnon uudistuksessa 2026 ELY-keskusten tehtäviä uusille virastoille13.3.2025 15:57:30 EET | Tiedote

Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi annettiin eduskunnalle tänään 13.3.2025. Uudistuksessa ELY-keskukset, aluehallintovirastot ja Valvira lakkaavat ja tilalle perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta sekä valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle perustetaan Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikka tulee olemaan Oulussa ja toinen toimipaikka on Kajaanissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye