Espooseen yli 120 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita
Espoossa luonnonsuojelualueet kattavat jopa 13 prosenttia kaupungin maapinta-alasta. Suojeltujen alueiden osuus kasvaa entisestään, kun Mätäjärvi, Pitkoskorpi ja Teirinsuo-Vitmossen sekä Hynkänlampi liitetään mukaan suojelualueiden verkostoon.

Espoon kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 10.2.2025 edistää uusien luonnonsuojelualueiden perustamista Espooseen. Suojellun pinta-alan lisääminen on osa Espoon pitkäjänteistä työtä luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi ja luontokadon torjumiseksi.
Ympäristöasiantuntija Tia Lähteenmäki iloitsee kaupunginhallituksen päätöksestä suojella uusia alueita.
– Kaikki uudet luonnonsuojelualueet on tunnistettu luontoarvojen kannalta arvokkaiksi alueiksi Espoon luonnon monimuotoisuuden toimenpideohjelmassa, Lähteenmäki kertoo.
Uudet luonnonsuojelualueet edustavat Espoon suoluonnon helmiä
Gumbölessä sijaitseva Teirinsuo–Vitmossen on yksi Espoon edustavimmista suoalueista. Alueen pinta-alasta jopa 60 % koostuu uhanalaisiksi luokitelluista luontotyypeistä, minkä lisäksi alueelta on löydetty paljon uhanalaisia kasvilajeja. Alueelta on löydetty muun muassa uhanalaista hetesaraa ja lahokaviosammalta sekä harvinaisia juolukkapajua, rahkasaraa ja hirssisaraa.
Soita suojellaan myös Soukassa. Mätäjärvi on pinta-alaltaan pieni alue, mutta sen nevoihin, luhtiin ja korpiin kätkeytyy erityisen monipuolinen kasvilajisto.
Kalajärvellä sijaitseva Pitkoskorpi laajentaa Tremanskärrin luonnonsuojelualuetta noin kolmella hehtaarilla. Mustikkavaltaisen vanhan metsän ja suon lajistoon kuuluvat muun muassa tupasvilla, jokapaikansara ja vehka.
Laajat yhtenäiset alueet luovat ekologisen verkoston
Neljäs suojeltava alue on lähes 80 hehtaarin kokoinen, Hynkänlammen koillispuolinen metsäkokonaisuus. Se on todettu ekologisten yhteyksien kannalta erityisen tärkeäksi alueeksi, ja se yhdistää olemassa olevia, pienempiä luonnonsuojelualueita toisiinsa. Alueelta löytyy myös useita uhanalaisia luontotyyppejä, kuten kosteita korpia, rämeitä ja kangasmetsiä.
– Ekologisten yhteyksien kautta esimerkiksi eläimet pääsevät liikkumaan alueiden välillä ja kasvillisuudella on mahdollisuus levittäytyä uusiin elinympäristöihin. Alueella on myös monia merkittäviä luontoarvoja, joten suojelualueen perustaminen on oikein perusteltua, Lähteenmäki kertoo.
Espoon kaupungin ympäristönsuojelu vastaa luonnonsuojelun kehittämisestä, suojelun arvoisten alueiden tunnistamisesta ja rajaamisesta sekä suojeluesitysten valmistelusta luontoselvityksineen.
– On erittäin hienoa, että pitkäjänteinen työmme Espoon luonnon hyväksi konkretisoituu tänä vuonna jopa neljän uuden alueen suojeluna, ympäristöjohtaja Tarja Söderman toteaa.
Espoo kannustaa myös yksityisiä maanomistajia luontotekoihin
– Kaikki maanomistajat voivat perustaa suojelualueita. Esimerkiksi METSO-ohjelman ja erilaisten ympäristötukisopimusten kautta suojelualueen perustamisesta voi saada myös rahallisen korvauksen, Lähteenmäki muistuttaa.
Espoon uusien luonnonsuojelualueiden perustaminen etenee seuraavaksi Uudenmaan ELY-keskuksen päätettäväksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tia Lähteenmäkiympäristöasiantuntija
Puh:040 521 6592tia.lahteenmaki@espoo.fiKuvat


Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Ympäristö- ja rakennuslautakunta: Hepokorven datakeskukselle toinen rakennuslupa21.3.2025 09:11:46 EET | Tiedote
Espoon ympäristö- ja rakennuslautakunta myönsi 20.3.2025 kokouksessaan Microsoft 3465 Finland Oy:lle luvan datakeskuksen, sen toimintaa tukevien apurakennusten ja muiden rakennelmien rakentamiseen Espoon Hepokorpeen. Lisäksi lautakunta myönsi luvan rakentamistöiden aloittamiseen ennen luvan lainvoimaisuutta. Datakeskushanke on osa suurempaa kokonaisuutta, jonka ensimmäisen vaiheen rakennuslupahakemus samalle tontille on hyväksytty aiemmin ja rakennustyöt ovat käynnissä. Aiempi lupahakemus on sisältänyt myös koko tontin maisemaa muuttavat työt ja muun muassa hulevesien hallintaselvitykset. Microsoftin datakeskus tuottaa ekologista lämpöä ja tukee Espoon tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Ympäristö- ja rakennuslautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat
Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaun hakuaika vuonna 2025 on päättynyt20.3.2025 13:24:19 EET | Tiedote
Espoon kaupungin lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen sekä tutkintokoulutukseen valmentavaan TUVA-koulutukseen oli paljon hakijoita kevään 2025 yhteishaussa. Kotikunnan vastuuna on varmistaa jokaiselle perusopetuksen päättävälle nuorelle opiskelupaikka.
Utmärkt hushållsvatten i Esbo, Grankulla och Kyrkslätt20.3.2025 09:11:53 EET | Pressmeddelande
År 2024 var kvaliteten på hushållsvattnet i Esbo, Grankulla och Kyrkslätt utmärkt. Esboregionens miljö- och hälsoskydd övervakar kvaliteten på hushållsvattnet som vattenverken levererar.
Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella talousvesi on laadultaan erinomaista20.3.2025 09:11:53 EET | Tiedote
Vuonna 2024 talousveden laatu Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella oli erinomaista. Espoon seudun ympäristöterveys valvoo vesilaitosten toimittaman talousveden laatua.
Info från nämnden Svenska rum 13.3.202513.3.2025 18:55:44 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte godkände nämnden Svenska rum antalet elevplatser i årskurs 7 för läsåret 2025–2026 i den grundläggande utbildningen på svenska och antecknade för kännedom verksamhetsberättelsen för nämnden Svenska rum för år 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme