Kauppakamarit: Kuntatalous kuntoon – Kasvua yhteistyöllä yritysten kanssa

Jaa

Jatkuvat veronkorotukset eivät ole ratkaisu kuntien taloushaasteisiin. Sen sijaan tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, jotka mahdollistavat tehokkaan rahankäytön ja vahvistavat kuntien elinvoimaa pitkällä aikavälillä, toteaa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Johanna Sipola.

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja, johtaja (vaikuttaminen ja kilpailukyky). Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja, johtaja (vaikuttaminen ja kilpailukyky). Kuva: Liisa Takala. Liisa Takala

“Vastuullisesti hoidettu kuntatalous on kasvavan ja elinvoimaisen kunnan edellytys. Tuottavuutta ja kasvua kuntiin on rakennettava yhteistyössä yritysten kanssa”, sanoo Sipola.

Kauppakamareiden mukaan tulevilta kuntapäättäjiltä vaaditaan tekoja yritysten kilpailukykyisen toimintaympäristön varmistamiseksi ja investointien edistämiseksi eri puolilla maata.

Kauppakamarien tänään julkaistu kuntavaaliohjelma Kasvua rakentamassa esittää kuusi keinoa kunnan kasvun ja elinvoiman turvaamiseksi. Kuntavaaliohjelman pääset lukemaan täältä

Kauppakamareiden mukaan kunnan kasvun ja elinvoiman ratkaisevat osaavan työvoiman saatavuus yrityksille, verorahojen tehokas käyttö, yhteistyö alueen yritysten kanssa, alueen saavutettavuus ja toimivat liikenneyhteydet sekä kasvua edistävä kaavoitus ja sujuvat lupaprosessit.

Kuntien tunnettava alueensa yritykset ja varmistettava toimivat markkinat

Kauppakamareiden mukaan kuntien ja yritysten yhteistyö sekä toimivat markkinat ovat keskeisessä roolissa alueiden kasvun ja elinvoiman vahvistamisessa.

“Yhteistyön kuntien ja yritysten välillä tulee olla tiivistä ja vuoropuhelun jatkuvaa. Yritykset esimerkiksi tulee ottaa mukaan suunnitteluun ja keskusteluihin jo kaavoitusprosessien alkuvaiheessa, yritysvaikutukset tulee huomioida kaikessa päätöksenteossa ja luvitusprosesseista on tehtävä sujuvia yritysten näkökulmasta ”, sanoo Sipola.

Kauppakamarit vaativat myös, että kunnat huolehtivat toimivista markkinoista ja reilusta kilpailusta alueellaan toimimalla markkinoilla vain perustellusti.

"Kunnat harjoittavat tällä hetkellä liian laajaa elinkeinotoimintaa. Ne omistavat esimerkiksi pitopalveluita sekä kiinteistöhuoltoa ja taloushallinnon palveluita tarjoavia yrityksiä. Nämä ovat toimialoja, joilla toimii runsaasti yksityisiä yrityksiä. Kuntien tulee arvioida tarkasti, minkälaista yritystoimintaa niiden on tarkoituksenmukaista harjoittaa. Kunnat eivät saa tukahduttaa markkinoita", sanoo Sipola.

Osaaminen ratkaisee

Kauppakamarit arvioivat, että koulutus ja osaamisen kehittäminen ovat kuntien tulevaisuuden menestymisen kannalta yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Kuntien tavoitteena tulee olla, että alueelle kasvaa ja alue houkuttelee uusia osaajia niin, että yrityksillä on riittävästi osaavaa työvoimaa saatavilla.

Kauppakamarit vaativat kunnilta panostuksia varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen sekä kansainvälisten osaajien houkuttelemista esimerkiksi lisäämällä kuntien englanninkielisiäpalveluita.

Kauppakamarien mukaan kunnan kasvun ja elinvoiman ratkaisee

1. Osaaminen ja osaavan työvoiman saatavuus2. Verorahojen tehokas käyttö ja kestävä talous3. Toimivat markkinat ja yhteistyö alueen yritysten kanssa4. Alueen saavutettavuus ja toimivat liikenneyhteydet5. Kasvua edistävä kaavoitus ja sujuvat lupaprosessit6. Kestävän tulevaisuuden rakentaminen ja puhtaan siirtymän edistäminen

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari tarjoaa apua ympäristöväittämien käyttämiseen26.3.2025 13:19:39 EET | Tiedote

Moni yritys haluaa nykyään käyttää ympäristöväittämiä markkinoinnissaan. Ympäristöväittämän käyttämisessä pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei yritys menettele markkinointia koskevien sääntöjen vastaisesti ja siten lupaa jotain sellaista, mikä ei pidä paikkansa, muistuttaa Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan pääsihteeri Paula Paloranta. Ympäristöväittämiä käytettäessä markkinoijan tulee näyttää väittämänsä toteen.

Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsaus: Suomi putosi ensimmäistä kertaa kv-vertailun kärkikymmeniköstä naisten osuudessa hallitusten jäsenistä19.3.2025 06:55:00 EET | Tiedote

Suomen sijoitus naisten osuudessa hallitusten jäsenistä on kansainvälisessä vertailussa pudonnut hiljalleen ja tänä vuonna Suomi putosi ensimmäistä kertaa kärkikymmenikön ulkopuolelle, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Johtoryhmävertailussa Suomen sijoitus on vielä kärkikymmenikössä, mutta silläkin puolella kärkisijoista kamppailemaan on tullut uusia maita, kertoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye