JHL: Hallitus aikoo vaarantaa Suomen turvallisuuden ja talouden – hankintalain uudistaminen pitää pysäyttää
Kuntien on nykyistä hankalampaa ostaa palveluita omilta in house -yhtiöiltään, jos hankintalakia uudistetaan. Pakkoyksityistämisestä kärsivät Suomen turvallisuus, talous ja työntekijät, painottaa JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström.

Jos Suomen hallituksen suunnittelema hankintalain uudistus menee läpi, kunnat voisivat ostaa palveluita in house -yhtiöiltään kilpailuttamatta ainoastaan silloin, kun kunta omistaa yhtiöstä vähintään 10 prosenttia. Tähän mennessä kunnat ovat voineet ostaa palveluita omistamiltaan yhtiöiltä kilpailuttamatta, riippumatta siitä mikä kunnan omistusosuus yhtiössä on.
Lakiesitys puuttuu julmasti kuntien itsehallintoon, joka on olennainen osa suomalaista demokratiaa, huomauttaa JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström.
– Jos lakimuutos etenee, se vaikeuttaa kuntien toimintaa ja yhteistyötä. Kuntien tehtävien hoitaminen uhkaa vaarantua, sillä lakimuutoksella rikottaisiin toimivat palvelurakenteet.
In house -yhtiöt ovat yhteiskunnallisia yrityksiä, jotka tuottavat ruoka- ja siivouspalveluja muun muassa varhaiskasvatukselle, kouluille, sairaaloille ja vanhuspalveluille. Yhtiöt tuottavat paljon myös ict-järjestelmäpalveluja.
Julkisessa omistuksessa olevien in house -yhtiöiden tuottamilla tukipalveluilla on erittäin merkittävä rooli Suomen turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta, Ekström muistuttaa.
– Koronan aikaan nähtiin, että yksityiset yritykset eivät kyenneet samanlaiseen laajuuteen ja joustavuuteen kuin julkiset palvelut. Kuntien palvelut ovat tärkeää pitää omana tuotantona turvallisuuden ylläpitämiseksi. Suomi selvisi koronakriisistäkin vahvojen julkisten palvelujen tuella.
Lakiuudistuksen toteutuessa in house -yhtiöt joutuisivat kilpailutuksen piiriin. Niiden olisi vaikeaa pärjätä kilpailussa halvempia työehtosopimuksia noudattaville yksityisille yrityksille.
– In house -yhtiöiden ammattilaisten palkat ovat usein paremmat kuin saman alan yksityisissä yrityksissä. Alenevat palkat pienentäisivät ostovoimaa, ja se taas näkyisi yrittäjien menestymisessä. Samalla kuntien elinvoima heikkenisi verotulojen laskiessa. Suomen talous ja työllisyys ovat jo nyt kriisissä hallituksen leikkausten vuoksi, ja lakimuutos heikentäisi tilannetta entisestään, Ekström kommentoi.
– Ja mihin suuntaan työntekijäpulan ajatellaan kulkevan, jos ammattilaisten palkkapussi kevenee kevenemistään? hän jatkaa.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL tukee Kuntaliiton ja maakuntien liittojen esitystä siitä, että hallituksen tulisi luopua 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimuksesta kuntien omistamissa yhtiöissä.
Lue lisää aiheesta:
- Hallituksen hankintalakia koskevat ehdotukset uhkaavat kunnallista itsehallintoa
- Julkisten palveluyhtiöiden rajoitukset heikentävät työehtoja ja palvelun laatua
- Julkisomisteisten yhtiöiden yksityistämisestä on luovuttava turvallisuuden ja työllisyyden takia
- Tukipalvelut ovat osa sosiaali- ja terveyspalvelujen turvallisuutta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan EkströmJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 828 2865hakan.ekstrom@jhl.fiTietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL:s utredning: Över en miljon finländare anser att offentliga tjänster har försämrats under de senaste åren20.3.2025 05:30:00 EET | Pressmeddelande
Endast hälften av de finländare som har en åsikt om tjänsternas kvalitet har en positiv bild av primärvården. Uppgifterna framkommer av JHL:s färska utredning, som besvarades av över 2 000 finländare.
JHL:n tutkimus: Yli miljoona suomalaista on sitä mieltä, että julkiset palvelut ovat heikentyneet viime vuosina20.3.2025 05:30:00 EET | Tiedote
Enää nipin napin puolet suomalaisista antaa perusterveydenhuollolle myönteisen arvion. Luku koskee niitä, joilla on mielipide palvelun laadusta. Tiedot selviävät JHL:n tuoreesta tutkimuksesta, johon vastasi yli 2 000 suomalaista.
JHL: Suojelutyölaki suosii työnantajia - Märkä rätti vastuullisten liittojen kasvoille13.3.2025 15:42:18 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL katsoo hallituksen esittämän suojelutyötä koskevan uudistuksen olevan jo lähtökohdiltaan tarpeeton. Liitot ovat käyttäneet Suomessa työtaisteluoikeuttaan erittäin vastuullisesti. Suojelutyön tarjoamiseen on olemassa vakiintuneita käytäntöjä ja suojelutyöstä on onnistuttu hyvin sopimaan.
Fackförbundet JHL inleder förhandlingar om kommun- och välfärdssektorns arbetsvillkor, målet är att trygga köpkraften och förstärka arbetshälsan11.3.2025 07:00:00 EET | Pressmeddelande
I avtalsförhandlingarna måste man denna gång också trygga anställningsvillkoren, eftersom Finlands regering aktivt undergräver arbetstagarnas ställning.
Ammattiliitto JHL aloittaa neuvottelut kunta- ja hyvinvointialan työehdoista, tavoitteena ostovoiman turvaaminen ja työhyvinvoinnin vankistaminen11.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Sopimusneuvotteluissa pitää tällä kertaa myös turvata työsuhteiden ehtoja, koska Suomen hallitus aktiivisesti murentaa työntekijöiden asemaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme