Valtatien 2 Nummela-Karkkila välille käynnistyy suunnitteluhanke: Ympäristövaikutusten arviointi ja yleissuunnitelman laatiminen alkaa
Valtatielle 2 Nummelan ja Karkkilan välille aloitetaan ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja yleissuunnitelman laatiminen. Suunnittelussa käydään läpi eri vaihtoehtoja siitä, miten valtatien turvallisuutta ja sujuvuutta voitaisiin parantaa. Aluksi laaditaan vaihtoehtoisia tiejärjestelysuunnitelmia, joiden pohjalta toteutetaan ympäristövaikutusten arviointimenettely. Jatkosuunnitteluun valittava vaihtoehto päätetään ympäristövaikutusten arvioinnin jälkeen.

Uudenmaan ELY-keskus, Vihdin kunta ja Karkkilan kaupunki ovat käynnistäneet ympäristövaikutusten arvioinnin ja yleissuunnitelman laatimisen valtatielle 2 Nummelan ja Karkkilan välillä. Porintiehen kuuluva noin 30 kilometrin pituinen suunnittelualue alkaa Meritien eritasoliittymästä ja päättyy Tuorilan eritasoliittymään.
”Valtatie 2 on tärkeä reitti sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Tällä hetkellä raskaan liikenteen suuri määrä ja monet liittymät haittaavat sekä liikenteen sujuvuutta että turvallisuutta. Ohitusmahdollisuudet ovat heikot eivätkä nykyiset ohituskaistat vastaa pääväyläverkon palvelutasovaatimuksia”, toteaa hankkeen projektipäällikkö Maiju Kivioja.
Ennen ympäristövaikutusten arviointia tutkitaan eri vaihtoehtoja valtatien parantamiseksi, kuten keskikaiteellisten nelikaistaisten jaksojen ja ohituskaistajaksojen sijainteja sekä alustavia liittymä- ja tiejärjestelyjä. Alustavan suunnittelun vaihtoehdot perustuvat vuonna 2023 valmistuneeseen Valtatien 2 parantaminen välillä Nummela–Karkkila kehittämisselvitykseen, joka löytyy hankkeen internetsivuilta. Kun nämä vaihtoehdot on tutkittu, tehdään ympäristövaikutusten arviointiselostus, jossa kerrotaan laajasti, miten eri vaihtoehdot vaikuttavat ympäristöön. YVA-menettelyn jälkeen Uudenmaan ELY-keskus tekee päätöksen jatkosuunnitteluun valittavasta vaihtoehdosta, jonka pohjalta laaditaan yleissuunnitelma. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma valmistuu syksyllä 2025 ja YVA-arviointiselostus arviolta loppuvuodesta 2026. Yleissuunnitelman puolestaan arvioidaan valmistuvan vuonna 2028.
Alueen asukkaille, maanomistajille ja kaikille hankkeesta kiinnostuneille järjestetään useita mahdollisuuksia osallistua suunnitteluun YVA-menettelyn ja yleissuunnitelman laadinnan aikana. Hankkeen aikana pidetään yleisötilaisuuksia, karttapalautekysely ja työpajoja. Suunnittelusta ja tilaisuuksista kerrotaan alueen lehdissä ja hankkeen internetsivuilla. Kiinnostuneet voivat myös ilmoittautua postituslistalle saadakseen tietoa hankkeen etenemisestä ja osallistumismahdollisuuksista.
Lisätietoja:
Hankkeen internetsivuilla lisätietoja ja ohjeet postituslistalle liittymiseen: https://vayla.fi/vt2-nummela-karkkila
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maiju Kivioja, projektipäällikkö, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Puh. 0295021 049, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Jaana Kalliolaakso, projektipäällikkö, Ramboll Finland Oy, Puh. 040 5411633, etunimi.sukunimi@ramboll.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Trafikolägenheter p.g.a. mätningsarbeten på bron Karisalmen silta i Vägsjö den 1.426.3.2025 09:06:00 EET | Pressmeddelande
Närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland utför mätningsarbeten på landsväg 314 (Vägsjö–Sysmä) på Karisalmen silta tisdagen den 1.4.2025 kl. 9–16.
Mittaustöistä liikennehaittaa 1.4. Karisalmen sillalla Vääksyssä26.3.2025 09:06:00 EET | Tiedote
Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus suorittaa mittaustöitä maantiellä 314 (Vääksy – Sysmä) Karisalmen sillalla tiistaina 1.4.2025 klo 9–16.
I Raseborg stängs Fiskars tunnel för trafik den 1.4.2025 kl. 8.00–16.0025.3.2025 09:35:00 EET | Pressmeddelande
Fiskars tunnel på regionväg 104 stängs i båda riktningarna den 1.4.2025 kl. 8.00–16.00 på grund av underhålls- och servicearbeten.
Raaseporissa Fiskarin tunneli suljetaan liikenteeltä 1.4.2025 klo 8.00–16.0025.3.2025 09:35:00 EET | Tiedote
Fiskarin tunneli seututiellä 104 suljetaan molempiin suuntiin 1.4.2025 kello 08.00–16.00 kunnossapito- ja huoltotöiden vuoksi.
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Arbetslösheten ökade närmare 17 procent i februari25.3.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för februari har publicerats. Enligt den fanns det 16,5 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. I slutet av februari var antalet arbetslösa arbetssökande i området 110 889, varav 7680 var permitterade. Av alla landskap i Finland ökade arbetslösheten näst snabbast i Nyland efter Egentliga Finland. I hela landet fanns det 12,7 % mer arbetslösa arbetssökande än för ett år sedan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme