EK:n dataikkuna: Vihreitä investointeja valmistumassa tänä vuonna lähes 8,5 miljardin euron arvosta
Vihreä investointiaalto jatkaa etenemistään tukalasta suhdanteesta huolimatta. Ennakkoarvioiden mukaan vuodesta 2025 on tulossa merkittävä, lähivuosien etenemiselle suuntaa näyttävä vuosi. Hankkeita on valmistumassa lähes 8,5 miljardin euron arvosta. Tuulivoiman rinnalle ollaan nyt saamassa laajamittaisesti myös puhdasta sähköä käyttäviä teollisia hankkeita.
EK:n ylläpitämän dataikkunan mukaan Suomen vihreiden investointien hankevolyymi ylsi tammikuun lopussa jo lähes 290 miljardiin euroon. Yksittäisiä hankkeita on eri puolilla Suomea vireillä yli 900.
Vuosi 2024 oli valmistuneiden ja uusien hankkeiden valossa selvästi edellisvuotta heikompi. Hankkeet ovat kuitenkin myös edenneet. Jo valmistuneita, käyttöön otettuja investointeja on 17,8 miljardin euron edestä. Ratkaiseva välietappi eli investointipäätös on tehty 11,9 miljardin euron arvoisista hankkeista.
Sähköä käyttävät investoinnit etenevät vuonna 2025
EK:n dataikkunan tietojen valossa vuodesta 2025 voi muodostua ennätyksellisen vahva: ennakkoarvion mukaan lähes 8,5 miljardin euron arvoiset investoinnit valmistuvat tämän vuoden aikana.
Hankkeet liittyvät merkittävissä määrin mm. datakeskuksiin, maatuulivoimaan, biotuotteisiin ja akkuteknologioihin. Valmistumassa on myös yli 600 miljoonan euron verran investointeja, jotka liittyvät lämmitykseen kuten hukkalämpöön, lämpöpumppuihin, sähkökattiloihin ja energiavarastoihin. Teollisen mittakaavan aurinkovoimaa ennakoidaan tänä vuonna valmistuvan yli 400 miljoonan euron edestä.
Suomi on siirtymässä energiamurroksen investoinneissa seuraavaan vaiheeseen, arvioi EK:n vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen:
”Vihreän investointiaallon veturina on viime vuosina ollut maatuulivoima. Tänä vuonna sähkön tarjontapuolen rinnalle aletaan saamaan paljon kaivattua kysyntää, kun valmistumassa on merkittävä määrä uusiutuvaa sähköä käyttäviä hankkeita lämmityksessä, datakeskuksissa ja akkuteollisuudessa.”
2030-luvun energiatulevaisuutta ratkaistaan nyt
Vuosi 2025 tuleekin olemaan EK:n johtavan asiantuntijan Janne Peljon mukaan tärkeä suunnannäyttäjä sen suhteen, pääseekö Suomi toden teolla vauhtiin energiamurroksen edelläkävijänä:
”Olosuhteet alkavat olla otolliset: korot laskevat, suhdanne piristyy ja vero- ja investointikannusteet ovat pian täysimittaisesti käytössä. Momentum on kääntymässä positiivista kohti.”
Dataikkunan tiedot viittaavat siihen, että investointiaalto olisi voimistumassa entisestään:
”Kappalemääräisesti katsottuna peräti puolet hankekannasta on sellaisia, jotka on suunniteltu valmistumaan vuosina 2025–2027. Jos nämä aikataulut pitävät ja hankkeet saadaan todella maaliin, vaikuttaa se merkittävällä tavalla Suomen kansantalouteen ja energiasiirtymän onnistumiseen. Sekä hallituksen että yritysten kannattaa siis laittaa kaikki peliin!”
Vaikka hankkeiden tilanne näyttää määrällisesti lupaavalta, euromääräisesti tarkastellen kuitenkin 88 prosenttia hankekannasta on yhä esiselvitys- tai suunnitteluvaiheessa. Niitä on tuupittava nyt kaikin keinoin eteenpäin, korostaa Ulla Heinonen:
”Puhtaan siirtymän investointien tukiohjelman haku on jo avautunut. Vastaava investointien verohyvitys olisi nyt saatava vauhdilla auki. Yhdessä nämä muodostavat tärkeän kannustimen, joka toivottavasti johtaa merkittäviin investointipäätöksiin ja käynnistää seuraavan kasvuaallon. Luvitusreformi taas parantaa Suomen kilpailukykyä pitkäaikaisesti ja se on tärkeää saada maaliin tänä vuonna”.
Näin luodaan pohjaa Suomen talouden kasvukäänteelle, jossa palvelualoilla, infralla ja kaupalla on teollisuuden ja energiasektorin ohella keskeinen rooli, Heinonen tiivistää.
Vihreiden investointien dataikkuna:
www.ek.fi/dataikkuna
Dataikkunan infograafit 13.2.2025
https://ek.fi/wp-content/uploads/2025/02/Dataikkuna_infograafit_13.2.25.pdf
Lisätiedot:
vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen, puh. 040 550 6982
johtava asiantuntija Janne Peljo, puh. 040 528 5754
etunimi.sukunimi@ek.fi
Kuvapankki: https://www.flickr.com/photos/elinkeinoelama/albums/
Yhteyshenkilöt
Satu ToivonenTiedottaja
Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
EU-asiat, Brysselin toimisto
Kauppapolitiikka, kansainvälistyminen
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Elinkeinoelämän luottamus vahvistui maaliskuussa27.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Yritysten talousluottamus oli maaliskuussa nousussa. Ainoastaan rakentaminen alamaissa.
Peruskoulun huolehdittava paremmin lasten ja nuorten perustaidoista24.3.2025 10:00:11 EET | Tiedote
Osaamisen perusta rakennetaan peruskoulussa, jonka järjestäminen on kuntien lakisääteinen tehtävä. Kunnissa tehtävillä resurssipäätöksillä on merkittävä vaikutus sekä lasten ja nuorten oppimisen edellytyksiin että koko Suomen koulutus- ja osaamistasoon. EK on esittänyt osaamistakuuta eli sen varmistamista, että jokaisella nuorella on peruskoulun päättyessä jatko-opintojen edellyttämä luku- ja kirjoitustaito sekä hyvä matematiikan perusosaaminen ja digitaidot.
Hybridityö tuo parhaat tuottavuustulokset suomalaisyrityksissä – etätyön rooli talouskasvussa ratkaiseva20.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Etätyön vaikutuksia suomalaisyritysten tuottavuuteen selvittäneiden tutkimusten mukaan hybridityö – etä- ja lähityön yhdistelmä – on tehokkain tapa parantaa yritysten suorituskykyä. Innolinkin ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) tuoreet tutkimukset osoittavat, että hybridityö tuottaa parhaan tuloksen, kun taas täysin etänä tai täysin lähityönä tehtävä työ voi heikentää tuottavuutta.
Työmarkkinakeskusjärjestöiltä yhteiset näkemykset tekoälyn hyödyntämisestä työpaikoilla19.3.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Työmarkkinakeskusjärjestöt kantavat huolta tilanteesta, jossa digiteknologioita, kuten tekoälyä, ei hyödynnetä parhaalla mahdollisella tavalla. Tätä taustaa vasten järjestöt ovat koonneet prioriteettilistan Suomen ja Euroopan päättäjille tekoälyn hyödyntämisestä työpaikoilla.
Huoli EU:n innovaatiorahoituksesta kasvaa – tarjotaan ratkaisuksi Suomen ’veturihankkeita’13.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Suomi on tähän asti onnistunut erinomaisesti EU:n innovaatiorahoituksen kotiuttamisessa. Tämä menestystarina voi vaarantua, jos yritysvetoisten TKI-hankkeiden EU-rahoitus heikkenee. Nyt on oikea hetki tarjota Suomessa kehitettyä ’veturihankkeiden’ rahoitusmallia myös EU-tason yhteishankkeisiin. EU:ssa tähdätään isoon innovaatiokiriin, jotta Euroopan kilpailukyky ja talous kyettäisiin pelastamaan. Komissio haluaa rakentaa innovaatiojohtajuutta Suomelle tärkeillä aloilla kuten datataloudessa, energiasiirtymässä ja turvallisuudessa. Keskeisenä keinona on EU:n tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiorahoitus (TKI). Suomella on sen suhteen vahvat näytöt: yrityksemme ja myös tutkimus ovat tähän asti onnistuneet kotiuttamaan rahoitusta monilla mittareilla yli EU-keskiarvojen. Esimerkiksi pk-sektorin osalta olemme saaneet TKI-rahoitusta 3. eniten koko EU:ssa. TKI-rahoitus uuteen uskoon vuonna 2028 Nyt EU:ssa suunnitellaan seuraavaa monivuotista budjettikautta (MFF). Sen valmistelu herättää suoma
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme