200 vuotta julkisten varojen käytön valvontaa
Valtiontalouden tarkastusvirasto on tarkastanut valtion varojen käyttöä jo 200 vuoden ajan. VTV:n perustehtävä on edelleen varmistaa, että yhteiset julkiset varat on käytetty lain ja päätösten mukaisesti sekä tuloksellisesti.

Yhteiskunnan ja hallinnon muutokset ovat heijastuneet valtiontalouden tarkastamisen tarpeisiin vuosikymmenten ja -satojen aikana. VTV:n tehtävät ovat vaihdelleet muun muassa valtion budjetista rahoitettavien toimintojen laajuuden ja virastojen lukumäärän mukaan. Kriittiset ajanjaksot, kuten sotavuodet, ovat vaatineet oman tarkastuksensa. Myös aluehallinnon uudistukset, kuten hyvinvointialueiden perustaminen, ovat muuttaneet VTV:n tehtäviä.
VTV jatkaa edeltäjänsä, vuonna 1825 toimintansa aloittaneen yleisen revisionioikeuden, tehtävää valtion virastojen tilintarkastajana. 1940-luvulla tehtäviin lisättiin tuloksellisuuden tarkastaminen ja 2000-luvulla finanssipolitiikan tarkastaminen. 2010-luvulta lähtien VTV:n tehtävät laajentuivat valvontatehtäviin, kun palettiin liitettiin vaali- ja puoluerahoituksen, finanssipolitiikan sekä vaikuttamistoimintaa seuraavan avoimuusrekisterin valvonta.
Tarkastustoiminnalla on tärkeä rooli avoimessa hallinnossa ja demokratiassa. Toiminnon paikka hallinnossa on vaihdellut, aiemmin se sijaitsi valtiovarainministeriön yhteydessä. Vuodesta 2001 VTV on toiminut eduskunnan yhteydessä riippumattomana tarkastusvirastona.
”Tarkastusvirastolla on arvokkaat ja pitkään säilyneet perustehtävät, jotka pyrimme hoitamaan tulevaisuuden haasteet tunnistaen”, sanoo pääjohtaja Sami Yläoutinen. ”Julkisten varojen käytön tehokkuus, lainmukaisuus ja läpinäkyvyys sekä hallinnon avoin ja tehokas toiminta ovat kaikissa olosuhteissa tärkeitä tehtäviä ja erityisesti niiden tärkeys korostuu taloudellisesti vaikeina aikoina.”
Varojen vahti -historiateos porautuu VTV:n viime vuosikymmenien vaiheisiin
200-vuotinen historia on koottu tänään 13. helmikuuta julkaistuun Varojen vahti -teokseen, jonka ovat toimittaneet Timo Joutsivuo, Seppo Tamminen ja Veijo Åberg. Kirjan painopiste on viraston vaiheissa 1990-luvulta 2020-luvulle. Viraston historiaa lähestytään erilaisten teemojen kuten eduskuntayhteyden, organisaation ja johtamisen, tehtävien laajentumisen, kansainvälisen yhteistyön ja tarkastustoiminnan kehittymisen kautta.
Koko julkaisu on luettavissa verkkosivuillamme: Varojen vahti
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana BeversdorfViestintäpäällikkö, kommunikationschef
Puh:0407320322etunimi.sukunimi@vtv.fiVisa PaajanenTuloksellisuustarkastusneuvos, effektivitetsrevisionsråd
Puh:040 734 8402etunimi.sukunimi@vtv.fiValtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.
VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.
Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.
Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Drygt en fjärdedel av partifinansieringens externa bidrag redovisades retroaktivt12.3.2025 12:15:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Statens revisionsverks granskning hade alla externa bidrag som partierna och partiföreningarna fått inte redovisats på det sätt som lagen kräver. Under granskningarna gjordes ett betydande antal retroaktiva redovisningar.
Puoluerahoituksen ulkopuolisesta tuesta reilu neljännes ilmoitet-tiin takautuvasti12.3.2025 12:15:00 EET | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tarkastuksen mukaan kaikista puolueiden ja puolueyhdistysten saamista ulkopuolisista tuista ei ollut tehty lain vaatimia ilmoituksia. Takautuvia ilmoituksia tehtiin tarkastusten aikana huomattava määrä.
Påverkanskommunikation rapporterades till öppenhetsregistret för andra gången3.3.2025 14:05:11 EET | Pressmeddelande
I januari–februari anmäldes påverkanskommunikation från det andra halvåret 2024 till öppenhetsregistret. Statens revisionsverk påminner organisationerna om deras anmälningsskyldighet.
Avoimuusrekisteriin raportoitiin vaikuttamistoiminnasta toista kertaa3.3.2025 14:05:11 EET | Tiedote
Avoimuusrekisteriin ilmoitettiin tammi–helmikuussa vuoden 2024 jälkimmäisen puoliskon vaikuttamistoiminnasta. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) muistuttaa organisaatioita ilmoitusvelvollisuudesta.
Stora överföringsposter fördunklar riksdagens budgetmakt24.2.2025 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Användningen av reservationsanslag har utökats till att omfatta nästan alla statliga utgifter som inte är lagstadgade. Dimensioneringen av reservationsanslagen styrs mest av den årliga rambudgeteringen som en del av det fleråriga ramförfarandet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme