Akava ry

Akava esittää työurasuunnitteluun perustuvaa kokeilua

Jaa

Akava esittää työurasuunnitteluun perustuvaa kokeilua Suomessa. Kokeilun tavoitteena on tukea erityisesti työuran loppuvaiheessa olevien työntekijöiden työurien jatkumista ja pidentymistä. Akavan esitys painottaa pitkäaikaista urasuunnittelua, osaamisen kehittämistä, työkyvyn ylläpitoa ja joustavia työnteon tapoja.

– Ehdotamme muun muassa urakatsauksen käyttöönottoa, jossa selvitettäisiin työntekijän työkykyä, osaamista ja urasuunnitelmia. Osaamisen kehittämisen tarpeita tarkasteltaisiin urakatsauksessa. Näin tuettaisiin työssä jatkamista. Lisäksi työaikajoustojen ja joustavien työnteon tapojen avulla voidaan pidentää työuria, kertoo johtava asiantuntija Katri Ojala.

– Kokeilu toteutettaisiin eri sektoreilla ja kasvukeskuksissa, ja se kestäisi noin 2–3 vuotta. Vaikutuksia seurattaisiin työntekijöiden ja työnantajien kokemusten avulla sekä arvioimalla vaikutuksia esimerkiksi työllisyysasteeseen ja työnantajien kustannuksiin. Ehdotuksiamme voidaan hyödyntää suunnitellussa siltatyömallikokeilussa, joka liittyy yli 55-vuotiaiden työllistymisen ja työurien jatkamisen edistämiseen, Ojala jatkaa.

Esitys siltatyömallikokeilusta perustuu hallituksen toimeksiantoon, jonka loppuraportti julkaistaan maaliskuussa 2025.

Keskeiset toimenpide-ehdotukset ovat

  • Urakatsauksen käyttöönotto: Työpaikkojen kehityskeskusteluihin tai työpaikan suunnitelmiin integroitava urakatsaus kartoittaisi työntekijän työkykyä, osaamista ja urasuunnitelmia. Se tukisi työssä jatkamista ja tarjoaisi työkaluja pitkäjänteiseen työurasuunnitteluun.
  • Työaikajoustojen ja joustavien työnteon tapojen edistäminen: Työnantajat ja työntekijät arvioisivat yhdessä esimerkiksi osa-aikatyön, hybridityön ja räätälöityjen työjärjestelyjen mahdollisuuksia työurien pidentämiseksi.
  • Osaamisen kehittäminen osaksi urakatsausta: Osaamiskartoitus ja koulutusmahdollisuuksien kehittäminen, kuten osaamis- tai koulutussetelien kokeilu, tukisivat työntekijöiden työssä jaksamista ja työurien jatkamista.
  • Mentorointimallien hyödyntäminen: Mestari-kisällimallin kaltaiset mentorointijärjestelyt tukisivat osaamisen siirtymistä työyhteisöissä.

Lisätietoja Akavan ehdotuksista https://akava.fi/konkarit/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akava: Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki kaipaavat uudistamista19.3.2025 08:00:34 EET | Tiedote

Tuoreen Akava Works -kyselyn mukaan syrjintää oli havainnut työpaikallaan 16 prosenttia akavalaisista ja 20 prosenttia muista vastanneista. Työpaikoilla tapahtuvasta ja työnantajalle ilmoitetusta syrjinnästä saatiin ratkaistua vain murto-osa, 12 prosenttia. Akava esittää, että lakeihin sisältyviä oikeuksia ja velvollisuuksia yhdenmukaistetaan sekä parannetaan yksilön oikeussuojaa. Tämä edellyttää tasa-arvolain kokonaisuudistusta ja yhdenvertaisuuslain päivittämisen jatkamista.

Uusi raportti: Maahanmuuton pattitilanne ratkaistava maahanmuuton yhteiskuntasopimuksella4.3.2025 07:01:57 EET | Tiedote

Maahanmuutto on Suomelle sekä ongelma että täysin välttämätön ratkaisu. Siksi tarvitaan maahanmuuton yhteiskuntasopimus, esittävät Osmo Soininvaara ja Jussi Pyykkönen Keskuskauppakamarin ja Akava Worksin tilaamassa raportissa ”Maahanmuuton yhteiskuntasopimus”. Yhteiskuntasopimus rakentuisi pisteytysmallista ja työnhakuviisumista, humanitaarisen maahanmuuton painopisteiden muuttamisesta sekä kotoutumisen kannusteiden uudistamisesta.

Akava: Kasvutyöryhmä jätti ansiotuloverotuksen huomiotta28.2.2025 15:24:42 EET | Tiedote

Risto Murron johtama työryhmä, joka julkaisi tänään raporttinsa, toteaa aivan oikein, että yritykset ja ihmiset tekevät talouskasvun. Siihen nähden oli erikoista, että työryhmä ei ottanut kantaa ansiotuloverokseen, vaan nosti perintöverotuksesta luopumisen yhdeksi tärkeimmistä verokeinoista. Ansiotuloverotuksen keventäminen myös korkean osaamisen työssä olisi kannustavampi ja parempi ratkaisu kasvun edistämiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye