Feasta Clubi-illassa kuullaan paikallisten yhtyeiden taidonnäytteitä
Feasta Clubi-ilta järjestetään perjantaina 14.3. klo 19.30–23.00 Kulttuuritalo Fannyssa. Ovet aukeavat tapahtumaan klo 18.30. Yleisölle avoimessa tapahtumassa esitetään livemusiikkia kolmen eri paikallisyhtyeen voimin. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ja ikäraja on K-18.
Feasta Clubi-illan avaa Fourteen Thousand Sunsets eli 14TS. Yhtyeen tummanpuhuva elektroninen musiikki on täynnä kaihoa ja surua, mutta kaiken keskellä on kuitenkin ripaus toivoa. Musiikissa voi kuulua kaikua menneistä vuosikymmenistä etenkin Manchesterin suunnalta. Yhtyeen muodostavat Jenni Niemi (laulu), Heikki Laatikainen (kitarat) ja Joonas Hernesaho (syntikat, masiinat). 14TS työstää tällä hetkellä debyyttialbumiaan, joka ilmestyy vuonna 2025.
Seuraavana Feasta Clubi-illan lavalle nousee Max on the Rox. Yhteinen rakkaus blues rockia kohtaan on synnyttänyt yhtyeen, jossa jokaisella soittajalla on vapaus tehdä omia päätöksiä, kuitenkin yhteinen harmonia keskiössä. Vaasassa syntyneet ja täällä asuvat bändin jäsenet etsivät tapoja, joilla sekä bändi että yleisö pääsevät hyvään fiilikseen sekä livekeikoilla että levyillä. Yhtyeelle arvokkainta on musiikin esittäminen elävälle yleisölle. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat solisti Max Bäckman (kitarat, laulu), Markku Keho (basso, laulu) ja Riku Airaksinen (rummut).
Illan päättää viisihenkinen rockyhtye Eld. Yhtyeen musiikissa yhdistyy 90-luvun grunge-tyyli särisevä sointi ja energiset rytmit. Yhtyeen keulahahmo Zeta on Suomen vastaus Iggy Popille räikeällä äänellään, nerokkailla sanoituksillaan ja rohkealla lavaesiintymisellään. Kitaristi Space Jam Joel luo stoner-riffejä ja elektisiä sooloja, kun taas kitaristi Jessy Jetpack tuo punktyylisen taustalaulun mukana kitaralla raskaita ja nopeita rytmejä. Basisti Jupiter Jim Justice on yhtyeen sielu tukevilla ja vivahteikkailla bassolinjoillaan. Rumpali Fishy Fishy täydentää bändin kovilla täyteiskuilla ja tarttuvilla rytmeillä. Eld haluaa musiikillaan kertoa totuuden ihmiskunnalle alitajuisilla viesteillä, jotka toimitetaan tarttuvan, särisevän, iskevän ja energisen rock ’n’ rollin avulla!
Feasta Clubi-illan ohjelma:
- klo 18.30 ovet Kulttuuritalo Fannyyn aukeavat
- klo 19.30–20.30 14TS
- klo 20.45-21.45 Max on the Box
- klo 22.00-23.00 Eld
Feasta Clubi-illan järjestää Vaasan kaupungin kulttuuripalvelut. Tilaisuuden anniskelusta vastaa Ukkokari Oy. Tapahtumassa on pakollinen 2 euron narikkamaksu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapahtumakoordinaattori Max Bäckman, Vaasan kaupungin Kulttuuri- ja kirjastopalvelut, max.backman@vaasa.fi, puh. 040 183 1956
Kuvat
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Detaljplaneändringen för maskinverkstadsområdet i Vöråstan framskrider till godkännandebehandling14.3.2025 16:11:53 EET | Pressmeddelande
Syftet med den nya detaljplanen är att omvandla det nuvarande industriområdet till en mångsidig stadsliknande miljö med bostadsbyggnader, företagsverksamhet, kultur och service. Stadsstyrelsen behandlar godkännandet av detaljplanen för maskinverkstadsområdet i Vöråstan den 17.3.2025, och stadsfullmäktige fattar beslut den 24.3.2025.
Vöyrinkaupungin konepaja-alueen asemakaava etenee hyväksymiskäsittelyyn14.3.2025 16:11:16 EET | Tiedote
Uuden asemakaavan tarkoituksena on muuttaa nykyinen teollisuusalue monipuoliseksi kaupunkimaiseksi ympäristöksi, jossa on asuinrakennuksia, yritystoimintaa, kulttuuria ja palveluita. Kaupunginhallitus käsittelee Vöyrinkaupungin konepaja-alueen asemakaavan hyväksymistä 17.3.2025, ja kaupunginvaltuusto tekee päätöksen 24.3.2025.
I medborgarinstitutet Almas lokaler på Kyrkoesplanaden 15 inleds grundläggande renovering14.3.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
I Vasa medborgarinstitut Almas lokaler på Kyrkoesplanaden 15, i det tidigare Arbis-huset, inleds en teknikinriktad grundläggande renovering 1.4.2025. Arbetena är en del av Vasa stads program för grundläggande renovering.
Kansalaisopisto Alman tiloissa Kirkkopuistikko 15:ssä alkaa peruskorjaus14.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Vaasan kansalaisopisto Alman tiloissa Kirkkopuistikko 15:ssä, entisessä Arbis-talossa, käynnistyy tekniikkalähtöinen peruskorjaus 1.4.2025. Työt ovat osa Vaasan kaupungin peruskorjausohjelmaa.
Salasaari, känd från Pikku Kakkonen, kommer på hemliga äventyr till Vasa13.3.2025 12:03:22 EET | Pressmeddelande
Till Salasaari är alla välkomna precis som de är, lovar författaren och skådespelaren Silja Sillanpää. Nästa vecka får vi med hjälp av Vasa stadsorkester en inblick i den magiska världen, som också är bekant från "Pikku Kakkonen". De hemliga Salasaari-konserterna hålls onsdagen den 19 mars kl. 18.00 vid Länsimetsän koulu och torsdagen den 20 mars kl. 18.00 vid Variskan yhtenäiskoulu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme