Lidl Suomi

Oulun Kaakkuriin avataan Suomen 207. Lidl-myymälä

Jaa

Oulun Lidl-myymäläverkosto laajenee, kun Kaakkurissa vietetään uuden myymälän avajaisia maanantaina 17.2. klo 8 alkaen. Kyseessä on Oulun seitsemäs Lidl. Myymälässä odottavat kaikki Lidlin herkut paistopisteestä pikakassoihin sekä sähköautojen latauspiste.

Lidl viettää useamman vuoden tauon jälkeen avajaisia Oulussa. Kaakkuriin kovasti odotettu myymälä on tilava ja uusimman Lidl-ilmeen mukainen raikas myymälä.  

– Olemme asiakkaidemme kanssa innolla odottaneet, että pääsemme avaamaan uuden myymälän Oulussa. Vihdoin avajaispäivä on aivan nurkan takana! Kaakkurissa olemme hyvien kulkuyhteyksien varrella, joten sekä paikalliset että ohikulkijat voivat poiketa meille helposti, sanoo myyntipäällikkö Satu Heikkilä

Heti myymälän etuosassa on vastassa raikas ja runsas heviosasto, joka on täynnä kotimaista satoa ja sesongin herkkuja. Myymälästä löytyy Lidlin rakastettu paistopiste sekä valikoima kotimaisia tuotteita ja kansainvälisiä herkkuja. Kylmätuotteet kiertävät myymälän reunamilla, teema- ja tarjoustuotteet löytyvät puolestaan myymälän keskiosasta. Kaakkurin myymälässä on reilut 1500 m2 myyntipinta-alaa, mikä tekee siitä isokokoisen Lidlin. 

– Panostamme siihen, että meillä asiointi on mahdollisimman helppoa. Myymälän leveät käytävät ja selkeät opasteet tekevät ostoksilla käymisestä sujuvaa. Mukavuutta asiointiin tuovat myös esimerkiksi kylmäkaapit, joissa tuotteet ovat selkeästi esillä ja altaisiin kurkottelun sijaan ne on helppo napata mukaan. Toinen konkreettinen esimerkki on helppokäyttöiset pikakassat, jotka nopeuttavat erityisesti pienempien ostosten tekemistä, Heikkilä kertoo. 

Kaupassa käynnin yhteydessä onnistuu myös verkko-ostosten nouto, sillä myymälästä löytyy Postin pakettiautomaatti. Pihassa on sähköautojen latauspiste, jossa asiakkaat voivat ostoksilla käynnin aikana ladata autoonsa 100 % uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä. Asiakkaita palvelee yhteensä 23 kaupan alan ammattilaista myymäläpäällikkö Laura Vaaralan johdolla.  

– Pian kaikki on valmista! Täällä näyttää niin hienolta ja odotamme tiimin kanssa, että pääsemme nauttimaan asiakkaiden kanssa avajaistunnelmasta. Tervetuloa meille! Vaarala toivottaa. 

Kaakkurin Lidlin avajaisia vietetään maanantaina 17.2. aamukahdeksasta alkaen avajaistarjouksien, lahjakassien sekä tuotemaistatuksien merkeissä.  

Lidl Oulu-Kaakkuri: 

Aukioloajat: ma-la 8-22, su 10-21 
Osoite: Metsokankaantie 2, 90420 Oulu 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Someviraali Dubai-suklaa nyt ruokakauppoihin ympäri Suomen12.3.2025 07:20:00 EET | Tiedote

Dubai-suklaa on noussut somessa ja maailmalla valtavaksi ilmiöksi. Pistaasilla ja kataifilla täytetty suklaa on trendannut erityisesti TikTokissa, jossa käyttäjät jakavat videoita saatuaan ja maistellessaan himottua suklaata. Dubai-suklaata ei juurikaan ole ollut Suomessa ruokakaupoissa laajasti saatavilla. Nyt Lidl tuo myyntiin ison erän Dubai-suklaata kaikkiin myymälöihinsä Hangosta Sodankylään torstaina 13.3.

Asiakkaat äänestivät uudet lahjoituskohteet Lidlin pullonpalautuksiin28.2.2025 10:06:22 EET | Tiedote

Kaikilla yli 200 Lidl-myymälän pullonpalautusautomaateilla voi lahjoittaa panttirahan hyväntekeväisyyteen. Maaliskuusta 2025 alkaen vaihtoehtoina ovat uudet lahjoituskohteet, joiden valintaan asiakkaat ovat saaneet vaikuttaa. Lidl järjesti äänestyksen lahjoituskohteista sosiaalisessa mediassa, ja eniten ääniä saivat lasten ja nuorten mielenterveys sekä eläimet. 1.3. alkaen pullopanttilahjoituksen voi tehdä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten mielenterveyden palveluille sekä WWF:lle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye