Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL ja viisi muuta eurooppalaista kansanterveyslaitosta: Yhdysvaltojen lähtö WHO:sta haastaisi Euroopan maita ottamaan johtavan roolin järjestössä

Jaa

THL:n sekä viiden muun eurooppalaisen kansanterveyslaitoksen johtajat ovat julkaisseet avoimen kirjeen Maailman terveysjärjestön WHO:n puolesta arvostetussa Lancet-tiedelehdessä.

Kirjeen mukaan Yhdysvaltojen mahdollinen vetäytyminen WHO:sta haastaa Euroopan maat ottamaan nopeasti aiempaa merkittävästi suuremman roolin järjestössä. Euroopan maiden tulisi paitsi rahoittaa WHO:ta nykyistä enemmän, myös lähettää järjestöön asiantuntijoita. 

Kirjeen ensimmäinen allekirjoittaja on THL. Muut kirjoittajat edustavat Norjan, Tanskan, Ranskan, Itävallan ja Portugalin kansanterveyslaitoksia.

”Vaikka Yhdysvaltojen päätös on toteutuessaan hyvin valitettava, se on myös mahdollisuus. Se antaa Euroopan maille erinomaisen paikan ottaa johtajuutta maailmanlaajuisessa terveyspolitiikassa”, sanoo THL:n pääjohtaja Mika Salminen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti tammikuun lopulla, että maa vetäytyy WHO:sta vuoden 2026 alussa. Sittemmin Trump on myös väläyttänyt harkitsevansa jäsenyyttä uudelleen.

WHO:n riippuvuus Yhdysvalloista on myös riski

Yhdysvallat on WHO:n suurin rahoittaja, ja järjestössä työskentelee satoja amerikkalaisia asiantuntijoita. Kirjoittajien mukaan WHO:n voimakas riippuvuus Yhdysvalloista on järjestölle myös riski, joka on nyt käymässä toteen. 

”Yhdysvaltain lähtö loisi tyhjiön, joka eurooppalaisten tulisi täyttää. Tämä voisi tapahtua myös yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten muiden OECD-maiden kanssa”, Salminen sanoo.

Hän myös muistuttaa, että Yhdysvallat rahoittaa suurta osaa myös WHO:n Euroopan-toiminnoista.

”Euroopan tulisi vähintään hoitaa oman alueensa ongelmat itse.”

WHO hoitaa epidemioihin ja luonnonkatastrofeihin liittyviä terveyskriisejä ympäri maailmaa sekä tekee erittäin merkittävää kansanterveystyötä monissa köyhissä maissa, alkaen äitiysneuvoloista ja lasten rokotuksista.

“Globaali terveys riippuu siitä, miten WHO pystyy jatkamaan kriittisen tärkeää työtään. Tarttukaamme siis tilaisuuteen. Meidän on varmistettava, että WHO säilyy vahvana ja toimivana myös tulevina vuosina. Tämä on lopulta varsin halpa vakuutusturva meille kaikille”, johtajat kirjoittavat.

Lancet: The urgent need to protect WHO is also an opportunity

Lisätiedot:

Mika Salminen 
pääjohtaja
THL
p. 029 524 6001
etunimi.sukunimi@thl.fi

Otto Helve
johtaja
THL 
p. 029 524 7711
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tietoa julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 13/202520.3.2025 16:02:31 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 20.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 26.3. Tilasto: Lasten ja nuorten mielenterveysperusteinen tutkimus ja hoito 2023. Sisältää tiedot mielenterveysperusteisista tutkimus- ja hoitokäynneistä lapsilla ja nuorilla terveydenhuollossa. Lisäksi tilastossa on hyödynnetty THL:n lastensuojelurekisterin tietoja. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 to 27.3. THL julkaisee uutta tietoa lasten rokotuskattavuuksista Suomessa. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244 Verk

THL viikolla 12/202513.3.2025 16:07:32 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 13.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset ke 19.3. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy ja torjunta edellyttää johdonmukaista panostusta ammattilaisten koulutukseen. Lisätiedot: soile.koskela(at)thl.fi, puh. 029 524 7058 ti 18.3. Osa ihmisistä on riskissä syrjäytyä palveluista, kun sosiaali- ja terveydenhuolto digitalisoituu. Digi muuttaa myös sote-ammattilaisten työtä. Julkaisemme suositukset, joiden avulla voidaan ehkäistä digisyrjäytymistä ja tukea ammattilaisten työ

ADHD-diagnoserna bland barn och unga fortsätter att öka – de regionala skillnaderna är fortfarande stora men de könsrelaterade skillnaderna minskar11.3.2025 00:30:00 EET | Pressmeddelande

Enligt THL:s registeruppgifter ökar antalet ADHD-diagnoser bland barn och unga fortfarande. År 2023 hade omkring 11 procent av pojkarna i klass 1–6 en ADHD-diagnos. Bland pojkar i åldern 13–17 var motsvarande andel omkring 10 procent. Andelen ADHD-diagnoser bland flickor var omkring 4 procent i klass 1–6 och omkring 6 procent i åldern 13–17.

Lasten ja nuorten ADHD-diagnoosit yleistyvät edelleen – alueelliset erot yhä suuria, mutta sukupuolierot kaventumassa11.3.2025 00:30:00 EET | Tiedote

THL:n rekisteritietojen mukaan lasten ja nuorten ADHD-diagnoosien määrä on edelleen kasvanut. Vuonna 2023 noin 11 prosentilla alakouluikäisistä pojista oli ADHD-diagnoosi. 13–17-vuotiailla pojilla vastaava osuus oli noin 10 prosenttia. Alakouluikäisillä tytöillä ADHD-diagnoosien yleisyys oli noin 4 prosenttia ja 13–17-vuotiailla noin 6 prosenttia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye