Vihreät - De Gröna

Ilmastotyössä ei ole tilaa vapaamatkustajille - maankäyttösektorin ilmastotyö tarjoaa metsänomistajille ja maanviljelijöille uusia mahdollisuuksia

Jaa

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr) hämmästelee MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan puheita Helsingin Sanomien haastattelussa. Siinä Marttila ehdotti  maankäyttösektorin poistamisesta ilmastolaista ja keskittymistä ainoastaan päästövähennyksiin. Suomen ilmastotoimissa on nimenomaisesti keskitytty päästöihin. Ja se on tuottanut tulosta, päästöt on saatu merkittävään laskuun. Kokonaistilanne on junnannut paikallaan siksi, että maankäyttösektorin nieluissa on menty takapakkia ja sen heikentyminen pyyhkii pois päästövähennyspuolen edistymisen.

– Nielujen romahdus ei ole tullut yllätyksenä kenellekään, kuka on seurannut asiasta käytyä tieteellistä keskustelua. Jo kahdeksan vuotta sitten laaja joukko tutkijoita varoitti nielujen hupenemisesta, jos hakkuumääriä kasvatetaan. Sen jälkeen varoitellut ovat toistuneet säännöllisesti. Uskon, että Marttilakin on sitä seurannut, mutta hän on halunnut sulkea silmänsä asialta. Varoitusten kaikuessa kuuroille korville, ei työhön hiilinieluista huolehtimisesta ole tartuttu ajoissa, Mikkonen muistuttaa. 

On totta, että hiilineutraalisuuden sitominen vahvasti nieluihin on ollut Suomelta muista maista poikkeava valinta. Poliittisesti valinta on ollut helppo, koska nielujen kuviteltiin antavan meille helpon tien hiilineutraalisuuteen niin, että päästöjen vähennystyö liikenteessä, maataloudessa ja muilla vaikeilla sektoreilla voidaan jättää vähemmälle.  

– Marttilan ajatus siitä, että maankäyttösektorin ei pitäisi osallistua ilmastotoimiiin on kestämätön. Ennen teknisten nielujen muuttumista aidoksi vaihtoehdoksi meillä ei ole mitään muita kuin luonnonnieluja. Niiden vahvistaminen on elintärkeää. Maanviljelijät ja metsänomistajat ovat avainasemassa luontaisten nielujen lisäämisessä. Luulisi, että heidän etujärjestönsä pomo olisi kiinnostunut luomaan jäsenilleen uudenlaisia ansaintamuotoja hiilensidonnan myötä, Mikkonen ihmettelee.

– Ilmaston kuumenemisen vaikutukset näkyvät arjessamme. Etenkin maanviljelijät ja metsänomistajat ovat ne huomanneet jo pitkään. Voisi kuvitella, että erityisesti  MTK:ta kiinnostaisi vahvistaa toimia ilmastokriisin torjumiseksi. Hiilensidonnan vahvistaminen huomattavasti kustannustehokkaampaa kuin monet lisäpäästövähennyksiin tähtäävät toimet, sanoo Mikkonen

– Metsäteollisuus on päässyt ilmastotyössä kuin koira veräjästä. Toki päästökauppa on kirittänyt tehtaiden päästövähennyksiä siinä missä muunkin teollisuuden. Mutta samanaikaisesti metsäteollisuuden kasvanut puunkäyttö on kutistanut hiilinieluja niin, että uhkana on kallis lasku yhteiskunnalle. En tiedä, miten kauan muiden alojen solidaarisuus metsäteollisuutta kohtaan riittää nyt, kun nielujen hupeneminen pakottaa etsimään lisää ilmastotoimia jälleen muualta kuin metsäteollisuuden tontilta. Metsäteollisuuden jalostusasteen nosto niin, että vähemmällä raaka-aineella saadaan suurempi arvonlisä on välttämätön alan oman tulevaisuuden turvaamiseksi, toteaa Mikkonen. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Inka Hopsu – Korkeakoulupaikkoja on lisättävä ja opintoihin kiinni pääsemistä vauhditettava27.3.2025 18:00:00 EET | Tiedote

Korkeakoulupaikkoja on lisätty, mutta emme siitä huolimatta tällä menolla saavuta yhteisesti asetettua 50 prosentin korkeakoulutettujen osuutta vuoteen 2030 mennessä. Korkeakoulujen aloituspaikkoja on lisättävä ja opintoihin kiinni pääsyä on vauhditettava tekemällä avoimen korkeakoulun opinnoista maksuttomia ilman korkeakoulupaikkaa jääneille, vaatii vihreiden kansanedustaja, opettajataustainen Inka Hopsu.

Vihreiden Hyrkkö ihmettelee hallituksen sekavaa linjaa koulutusleikkausten aikataulusta: “Pakka aivan sekaisin”27.3.2025 11:00:12 EET | Tiedote

Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö (vihr) vaatii hallitusta julkaisemaan opetus- ja kulttuuriministeriön leikkauslistat ennen vaaleja. Tiede- ja kulttuuriministeri Talvitie sanoi keskiviikkona, että leikkauksista kerrotaan toukokuussa. Ylen vaalitentissa keskiviikkoiltana opetusministeri Adlercreutz kuitenkin kertoi, että päätökset leikkauksista pyritään tekemään jo puoliväliriihessä. Puoliväliriihi pidetään huhtikussa, vain vähän yli viikko kunta- ja aluevaalien jälkeen.

Vihreät jättää välikysymyksen hallituksen sote- ja koulutusleikkauksista: “Ei mitään järkeä, mutta ei myöskään sydäntä”26.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote

Vihreät jättää muun opposition kanssa yhteisen välikysymyksen hallituksen lisäleikkauksista soteen ja koulutukseen. Vihreät vaatii hallitusta kertomaan tulevista sosiaalihuollon ja erikoissairaanhoidon sekä koulutuksen ja kulttuurin leikkauksista suomalaisille välittömästi. Hallitus ei voi Vihreiden mukaan mennä kunta- ja aluevaaleihin sammutetuin lyhdyin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye