Ilmalan halli on siirtynyt suomalaisomistukseen
Ilmalan hallin kauppa on toteutunut, ja omistus on siirtynyt suomalaiselle ostajaryhmälle, Trevianin hallinnoimalle kiinteistösijoitusyhtiö Trevian Kasvu LP Ky:lle.

Toteutuneen kaupan myötä kaupungin omista toimenpiteistä, kuten lunastuksen hakemisesta, voidaan luopua.
“Helsingin kaupungin ensisijaisena tavoitteena on alusta alkaen ollut vapaaehtoisen kaupan syntyminen, joten olemme erittäin tyytyväisiä, että siihen on päästy yli kaksi vuotta kestäneiden neuvotteluiden päätöksenä. Nyt olemme vihdoin tilanteessa, jossa Ilmalan halli saadaan suomalaisen yhtiön omistukseen ja takaisin tapahtumakäyttöön”, pormestari Juhana Vartiainen iloitsee.
Hallin käyttöön saannilla mittava merkitys Helsingille ja koko maalle
Ilmalan halli on ollut suljettuna helmikuusta 2022 lähtien venäläistaustaisiin aiempiin omistajiin kohdistuneiden pakotteiden vuoksi, mutta kaupan toteuduttua halli voidaan jälleen avata. EU:n pakoteasetukseen lisättiin joulukuussa 2024 poikkeuslupaperuste, joka mahdollisti poikkeusluvan myöntämisen hallin osakkeiden kaupalle. Kansalliset viranomaiset myönsivät luvan hallin osakkeiden kaupalle helmikuussa 2025.
Keskeisellä paikalla sijaitseva halli on Suomen merkittävin monitoimiareena. Hallin kolme vuotta kestänyt kiinniolo on rajoittanut urheilutapahtumien, konserttien ja suurten yritystapahtumien järjestämismahdollisuuksia Helsingissä. Hallin käyttöön saattamisella on valtava vaikutus suurtapahtumien ja kulttuurielämän sekä laajemmin talouden ja vetovoiman kannalta Helsingille ja koko maalle, mutta myös paikallisen palvelusektorin, erityisesti matkailu- ja ravintola-alan, elpymiselle. Lisäksi hallilla on oma tärkeä merkityksensä seuraliikunnalle.
Tämä tiedote uutisoidaan hel.fi-sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula, Helsingin kaupunki, puh. 040 352 2033, s-posti: jukka-pekka.ujula@hel.fi
Pormestari Juhana Vartiainen, erityisavustaja Heini Rask, puh. 040 7001715, s-posti: heini.rask@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pasilaan nousee neljä uutta tornitaloa – kaupunginvaltuusto hyväksyi Keski-Pasilan tornialueen kaavamuutoksen26.3.2025 21:47:16 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 26. maaliskuuta kokouksessaan kaavamuutokset Keski-Pasilan tornialueen länsiosaan, Herttoniemen metroaseman kortteleihin sekä Länsi-Pakilan pientaloalueelle.
Helsinki on toteuttanut Kasvun paikka -kaupunkistrategiassa hyvinvointia edistäviä, kaupunkirakennetta kehittäviä ja ilmastonmuutosta hillitseviä tavoitteita25.3.2025 14:02:49 EET | Tiedote
Helsinki on toteuttanut valtuustokaudella 2021–2025 Kasvun paikka -kaupunkistrategiaa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa Helsinki on ottanut käyttöön digitaalisia palveluja ja etäpalveluja. Kasvatuksessa ja koulutuksessa Helsinki on saanut nostettua varhaiskasvatuksen osallistumisastetta ja edistänyt lukutaitoa. Helsinki on vahvistanut kulttuuritarjontaa avaamalla Tanssin talon ja edistämällä Arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelua. Liikunnan mahdollisuuksia on parannettu muun muassa rakentamalla uusia kuntoportaita ja ulkokuntosaleja.
Helsingin kaupunki ja yritykset haluavat vahvistaa keskustan elinvoimaa ja elämyksellisyyttä yhdessä25.3.2025 13:48:58 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki, yritykset ja kiinteistönomistajat ovat entistä kunnianhimoisemmin vahvistamassa keskustan elinvoimaa. Kahden tuoreen selvityksen pohjalta piirtyy kuva tulevaisuuden keskustasta eläväisenä ja houkuttelevana paikkana, jossa on helppo liikkua ja viihtyä.
Kontulan asukkaita kutsutaan pormestarin asukasiltaan 24. huhtikuuta25.3.2025 09:48:14 EET | Tiedote
Pormestarin asukasilta järjestetään Helsingin yhteislyseossa torstaina 24.4.2025 kello 18.30–20.00. Pormestari Juhana Vartiaisen isännöimä keskustelutilaisuus on katsottavissa myös suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalta, jolloin tilaisuuteen voi lähettää kysymyksiä viestiseinän kautta.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Helsingin Sataman ja Helsingin teatterisäätiön ajankohtaiskatsaukset24.3.2025 20:04:38 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 24. maaliskuuta Helsingin Satama Oy:n ja Helsingin teatterisäätiö sr:n ajankohtaiskatsaukset. Konsernijaosto merkitsi katsaukset tiedoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme