SDP:n Aki Lindén: Kokoomus pyrkii harhauttamaan kansalaisia kritisoidessaan SDP:n terveyspolitiikkaa
SDP:n kansanedustaja, entinen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén muistuttaa, että hallitus leikkasi vuoden 2025 talousarviossa julkisilta terveyskeskuksilta 121 miljoonaa euroa. Nyt kokoomus on esittänyt yli 65-vuotiaiden yksityislääkärikäyntien korvausten korottamista ratkaisuna hoitojonoihin. SDP on tuonut esiin useita ongelmia, joita tähän suunnitelmaan sisältyy.

– Olemme tuoneet esille kriittisiä näkemyksiä hallituksen suunnittelemasta Kelan yksityislääkärikorvauksiin perustuvasta mallista. Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz pyrkii tuoreilla kommenteillaan peittelemään puolueensa leikkauspolitiikan todellisia, karuja vaikutuksia, sanoo SDP:n kansanedustaja, entinen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén.
Lindén muistuttaa, että hallitus leikkasi vuoden 2025 talousarviossa julkisilta terveyskeskuksilta 121 miljoonaa euroa. – Tämä merkitsee yli 500 lääkärin ja 400 hoitajan työpanoksen vähentämistä terveyskeskuksista. Vastaanottokäyntien määrä vähenee jopa kahdella miljoonalla eli kolmanneksella nykyisestä määrästä. Arvio perustuu STM:n laskelmiin. Hallituksen leikkauksien vuoksi hoitoon pääsy vaikeutuu huomattavasti ja jonot pidentyvät. Tätä varten hallitus muutti hoitotakuulakia siirtäen lain salliman enimmäisajan hoitoon pääsystä kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen, sanoo Lindén.
SDP on omassa vaihtoehdossaan esittänyt aikaisemman rahoituksen palauttamista budjettiin. – Käyntien määrä lisääntyisi vastaavasti ja jonot poistuisivat. Tämä olisi erittäin tärkeää yli 65-vuotiaille, ovathan ovat suurin terveyskeskuspalveluja käyttävä ikäryhmä, sanoo Lindén.
Kokoomus on esittänyt nyt yli 65-vuotiaiden yksityislääkärikäyntien korvausten korottamista ratkaisuna hoitojonoihin. – Me SDP:ssä olemme tuoneet esille useita ongelmia, joita tähän suunnitelmaan sisältyy. SDP:n esittämä hallituksen rahaleikkauksen palauttaminen, lääkärien ja hoitajien lisääminen terveyskeskuksiin sekä omalääkärimallin käyttöönotto koko Suomessa parantaisivat yli 65-vuotiaiden, ja myös kaikkien muiden, hoitoon pääsyä kuin hallituksen yksityissektoria pönkittävä malli, sanoo Lindén.
Lindénin mukaan hallituksen ”Kela-malli” ei todellisuudessa ratkaise Suomen hoitojärjestelmän ongelmia. – Kyseessä olisi kaksivuotinen pilotti, joka rahoitettaisiin puoliksi myymällä valtion omaisuutta ja puoliksi keräämällä rahoitus palkansaajien ja eläkeläisten sairausvakuutusmaksulla, sanoo Lindén. – Malli koskisi yleislääkärien palveluita, kun yli 65-vuotiaiden nykyisistä yksityislääkärikäynneistä vain 20 prosenttia on yleislääkärikäyntejä. Samalla terveyskeskuksissa yli 65-vuotiailla on 2,5 miljoonaa käyntiä. Ja yksityislääkäripalveluja on ylipäätään tarjolla vähiten alueilla, joilla yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä on suurin, kuten Kainuussa ja Etelä-Savossa, muistuttaa Lindén. Hallituksen tarkoitus on vähentää terveyskeskuskäyntejä ja niitä tuottavaa henkilöstöä ja siirtää lääkäreitä ja potilaita yksityissektorille. – Laboratorio- ja kuvantamispalvelut ovat maksuttomia julkisella sektorilla. Uudessa Kela-korvausmallissa potilas saisi 50 prosentin korvauksen yksityisistä tutkimuksista. Tiedossa on, että juuri nämä tutkimukset ovat vahvasti ylihinnoiteltuja yksityisellä sektorilla, sanoo Lindén.
SDP tulee aikanaan päättämään kantansa hallituksen malliin, jonka lakiesitys annettaneen eduskunnalle loppukeväällä. – Toistaiseksi kyse on vain hatarasta suunnitelmasta. SDP:lle tärkeintä on turvata todellinen hoitoon pääsy ja hoidon jatkuvuus omalla lääkärillä ja hoitajalla, päättää Lindén.
Yhteyshenkilöt
Aki LindénKansanedustaja
Puh:050 439 5553Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Joona Räsänen: Pääministeri Orpo petti eduskunnalle antamansa lupauksen28.3.2025 13:45:30 EET | Tiedote
-Pääministeri Orpo petti eduskunnalle antamansa lupauksen julkaista hallituksen lisäleikkaukset sosiaali- ja terveydenhuolloin palveluihin, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Elisa Gebhard: Kunnioittaako ministeri Meri eduskunnan tahtoa?28.3.2025 13:11:28 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) iloitsee, että eduskunnan enemmistö haluaa kieltää eheytyshoidot. Nyt Gebhard pitää tärkeänä, että oikeusministeri Leena Meri (PS) kunnioittaa eduskunnan tahtotilaa, ja pykälien valmistelu etenee ministeriössä asianmukaisesti.
SDP:n Perholehto: Hallitus heikentää kuntien mahdollisuuksia tarjota kohtuuhintaisia asuntoja28.3.2025 11:39:17 EET | Tiedote
– Kuntien on entistä haastavampaa tarjota asukkailleen kohtuuhintaisia asuntoja, koska lunastuskorvauksen noston myötä kuntien maanhankinta kallistuu ja rakentamiskustannukset nousevat. Kunnissa voidaan pehmentää hallituksen epäoikeudenmukaisen asuntopolitiikan vaikutuksia, mutta hallitus vaikeuttaa esityksellään tilannetta, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).
SDP:n Johan Kvarnström: Hallitus ei ymmärrä sosiaali- ja terveydenhuollon leikkausten vakavuutta28.3.2025 08:32:23 EET | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) syyttää Orpon hallitusta siitä, että se vähättelee nyt osittain esiin tuotujen 170 miljoonan euron leikkausten merkitystä. Hänen mukaansa hallitus peittelee suurinta osaa leikkauksista, sillä se ei kerro, miten sosiaalihuollon kustannuksia aiotaan pienentää 100 miljoonalla eurolla.
Riksdagsledamot Kvarnström (SDP): Regeringen inser inte allvaret med nedskärningar inom social- och hälsovården27.3.2025 17:29:19 EET | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) anklagar regeringen Orpo för att förminska betydelsen av de nedskärningar på 170 miljoner euro som nu till en del konkretiserats. Han anser också att merparten av nedskärningarna fortsättningsvis mörkas av regeringen i och med att den inte berättar hur socialvårdens kostnader ska minska med 100 miljoner euro.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme