Vihreiden Harjanne muistuttaa Orpon hallitusta: “Suomen on oltava voima hyvän puolella”
Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne muistutti Agenda 2030 -selontekoa käsitelleessä puheessaan eduskunnan täysistunnossa, että synkkien uutisten maailmassa Suomen tehtävä on olla hyvien puolella ja muistutti tästä myös Petteri Orpon hallitusta.

Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää.
Harjanne muistutti puheessaan, että maailmassa on meneillään monellakin tapaa synkkä ajanjakso. Esimerkiksi maapallon keskilämpötila ylitti vuonna 2024 ensimmäistä kertaa 1,5 asteen kuumenemisen verrattuna esiteolliseen aikaan ja samaan aikaan vauraus ja valta ovat keskittyneet ennennäkemättömällä tavalla.
“Silti päättäjät eri puolilla maailmaa viivyttelevät toimia ja jopa hyökkäävät tiedettä vastaan. Maailman rikkain mies pysäytti vastikään avun maailman köyhimmille ihmisille. Itänaapurissa fasistit ovat jo vallassa, lännessä fasismi nostaa rumaa päätään. Venäjä uhkaa tulla palkituksi rikollisesta hyökkäyssodastaan ja ydinasekiristyksestään. Maan tasalle runnottuun Gazaan kaavaillaan etnistä puhdistusta”, Harjanne listasi.
“Taliban evää tytöiltä koulutuksen ja hyvän elämän Afganistanissa, Irakissa laillistettiin lapsiavioliitot. Väkivallan repimässä Sudanissa miljoonat ovat paenneet ja humanitaarisen avun varassa. Ajatteli sitten ilmastoa, luontoa, demokratian tilaa, rauhaa tai naisten ja tyttöjen oikeuksia, on huonojen uutisten lista liian pitkä”, Harjanne jatkoi.
Harjanne muistutti, että synkkien uutisten maailmassa Suomen pitää olla hyvän puolella ja toivoi myös hallituksen muistavan tämän.
“Hallitus listaa köyhyyttä syventävät sosiaaliturvan leikkaukset köyhyyden vastaisiksi toimiksi. Mukana on myös toimia ja tavoitteita, joita hallitus nimenomaisesti ei tee: esimerkiksi vanhojen metsien suojeluaikeet ovat osoittautuneet aika törkeäksi bluffiksi. Kehitysyhteistyörahoituksen kuvaus on kiusallista selittelyä”, Harjanne ihmetteli.
“Rehellinen ote olisi reilumpi, ja auttaisi arvioimaan ja tekemään parempaa politiikkaa. Suomen paikka on tässä olla rohkea vastuunkantaja, valoisan tulevaisuuden rakentaja ja voima hyvän puolella.”
Yhteyshenkilöt
Atte HarjanneVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta: Vihreät on mukana opposition yhteisessä välikysymyksessä21.3.2025 13:32:14 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan Vihreät on valmis tukemaan opposition yhteistä välikysymystä siitä, miten hallitus aikoo kohdistaa suunnittelemansa 170 miljoonan euron sote-leikkaukset.
Sofia Virta toivoo koko opposition yhteistä sote-välikysymystä21.3.2025 12:14:26 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virta peräänkuulutti jo tammikuussa Vihreän eduskuntaryhmän talvikokouksessa hallitukselta vastauksia siitä, mistä sosiaali- ja terveyspalveluista aiotaan leikata lisää. Virran mukaan suomalaisilla on oikeus tietää ennen vaaleja, mistä hallitus aikoo leikata ja kuinka paljon. Siksi Virta toivoo, että kaikki oppositiopuolueet voisivat yhdistää voimansa ja jättää yhteisen välikysymyksen.
Kansallispuistojen valtaus 23.3. – rakkaudesta suomalaiseen luontoon21.3.2025 10:13:43 EET | Tiedote
Sunnuntaina 23. maaliskuuta eri puolilla Suomea järjestetään valtakunnallinen tapahtuma: Kansallispuistojen valtaus – rakkaudesta suomalaiseen luontoon, jonka tavoitteena on nostaa esiin luonnon ja ympäristönsuojelun tärkeys. Tapahtumia on 13 paikkakunnalla ja järjestäjinä toimivat Vihreiden kunta- ja aluevaaliehdokkaat, jotka haluavat muistuttaa, miten tärkeitä lähiluonnon lisäksi rakkaat kansallispuistomme suomalaisille ovat.
Vihreiden Tiina Elo haastaa hallitusta: Orpon hallitus ei löydä Etelä-Suomesta suojeltavaa, koska vanhojen metsien kriteerit on määritetty ylitiukoiksi20.3.2025 17:43:11 EET | Tiedote
Orpon hallitus hyväksyi tänään valtioneuvoston periaatepäätöksellä vanhojen metsien kriteerit. Päätös olisi voinut olla historiallinen panostus metsien suojeluun, mutta se päätyi vuosisadan lässähdykseksi. Kyselytunnilla ympäristöministeri väisti Vihreiden kritiikin.
Vihreiden Virta: “Petteri Orpo petti tärkeimmän luontolupauksensa”20.3.2025 13:42:45 EET | Tiedote
Orpon hallitus vahvisti tänään periaatepäätöksensä valtion vanhojen metsien suojelusta. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta tyrmää hallituksen ratkaisun ja kritisoi kovin sanoin pääministeri Petteri Orpoa sanojensa syömisestä luonnonsuojelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme