VAKEn lasten, nuorten ja perheiden palvelut suosittelemisen arvoisia
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden palvelujen suositteluindeksi (NPS) oli vuoden 2024 jokaisella kvartaalilla yli 60. Yleisarvosana palveluille oli yli 4,5 / 5.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue mittaa palvelujensa laatua muun muassa kysymällä systemaattisesti asiakaspalautetta. Vuoden 2024 aikana lasten, nuorten ja perheiden palvelut saivat asiakkailtaan huippuarvosanat. Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen suositteluindeksi (NPS) oli koko vuoden erinomaisella tasolla ja vuoden viimeisen kvartaalin indeksi oli 64. Palvelun yleisarvosanaksi annettiin vuoden lopussa 4,6 / 5.
“Me teemme työtämme asiakkaitamme varten ja sen vuoksi asiakkaiden kokemukset ja palaute ovat meille ensiarvoisen tärkeitä, jotta osaamme kehittää oikeita asioita. Asiakaspalautteiden määrä on ollut koko ajan nousussa mutta meidän täytyy vielä keksiä tapoja, joilla varmistetaan palautteen antamisen olevan helppoa ja vaivatonta.” Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtaja Hanna Mikkonen toteaa.
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehitys on nähtävissä pidemmän aikavälin mittauksista. Hyvinvointialueen toiminnan alussa, vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla, palvelun suositteluindeksi oli 15 ja yleisarvosana 3,9. Asiakastyytyväisyyden kasvu on ollut huomattavaa erityisesti vuoden 2023 lopun ja vuoden 2024 alun välillä, jolloin palvelujen suositteluindeksi on hypännyt 41:stä 62:een.
Perheitä tukevat palvelut saavat erinomaisia arvioita
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kaikilla osa-alueilla yleisarvosana palveluille oli vuoden 2024 lopussa 3,5 tai parempi. Erityisen tyytyväisiä oltiin perheitä tukeviin palveluihin, joihin kuuluvat muiden muassa lapsiperheiden neuvonnan ja ohjauksen palvelut, perheneuvolapalvelut ja perhesosiaalityö. Perheitä tukevien palvelujen osalta yleisarvosana kipusi 4,8:aan ja suositteluindeksi 77:ään.
“Ihailen sitä upeaa työtä, jota meidän henkilöstömme tekee. Asiakkaat kohdataan arvostaen, he saavat tarvitsemaansa apua ja tukea ja olemme onnistuneet myös monilta osin nopeuttamaan palveluun pääsyä. Iloitsen myös siitä, että asiakkaamme antavat koko ajan enemmän palautetta ja saamme sen myötä myös erinomaisia kehittämisehdotuksia.” Palvelualuejohtaja Reetta Voutilainen kertoo.
Jatkamme palvelujemme kehittämistä asiakaspalautteen perusteella. Vuonna 2025 kehittämiskohteiksi lasten, nuorten ja perheiden palveluissa on valittu palvelujen saatavuuden sekä asiakaskokemuksen parantaminen. Näihin pyritään muun muassa verkkosivuja ja yhteydenottokanavia kehittämällä sekä asiakkaan kokonaisvaltainen tilanne ja arvostava kohtaaminen huomioimalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna MikkonenLasten, nuorten ja perheiden palveluiden toimialajohtaja
Puh:040 612 0241hanna.mikkonen@vakehyva.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKEn vanhusten hoiva-asumisen yt-neuvottelut päättyivät: ei irtisanomisia – uusia työntekijöitä haussa27.3.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) vanhusten palvelujen hoiva-asumisen palvelualueen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 03.03.2025. Ketään ei irtisanottu, ja useissa yksiköissä avautui uusia työpaikkoja.
Aluehallitus hyväksyi VAKEn tilinpäätöksen 202425.3.2025 12:38:50 EET | Tiedote
VAKEn uudistusohjelman tehokkuus näkyy tilinpäätöksessä menojen reiluna alittumisena.
VAKEssa merkittäviä onnistumisia uudistusohjelman tavoitteissa24.3.2025 15:14:34 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella (VAKE) on ollut käynnissä vuodesta 2024 lähtien kuusivuotinen uudistusohjelma, jonka tavoitteissa on onnistuttu merkittävästi jo ensimmäisen vuoden aikana.
Valepalotarkastaja liikkeellä Keski-Uudellamaalla21.3.2025 15:07:10 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos varoittaa alueella liikkuvasta henkilöstä, joka esiintyy valheellisesti palotarkastajana. Pelastuslaitos ei tee palotarkastuksia ilman ennakkoon sovittua aikaa eikä ota yhteyttä tuntemattomasta numerosta.
Suomen monikulttuurisin hyvinvointialue mukana rasisminvastaisella viikolla17.3.2025 15:20:00 EET | Tiedote
Rasisminvastaista viikkoa vietetään 17.–23.3.2025. Rasismilla on haitallisia vaikutuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnallemmekin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme