Perustoimeentulotuen kustannukset kasvoivat lähes sata miljoonaa euroa
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kelan maksaman perustoimeentulotuen saajakotitalouksien määrä pysyi edellisvuoden tasolla, mutta kustannukset kasvoivat 95 miljoonaa euroa. Menojen kasvu selittyy pitkälti sosiaaliturvan leikkauksilla sekä sosiaaliturvan piiriin tulleilla sotaa paenneilla ukrainalaisilla, kertoo tutkija.

Kela maksoi perustoimeentulotukea yhteensä 825 miljoonaa euroa vuonna 2024. Maksettu summa oli 95 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisvuonna. Inflaatio on huomioitu maksettujen tukisummien muutoksissa.
Perustoimeentulotukea sai vuoden aikana yhteensä 249 576 kotitaloutta. Muutosta oli vain vähän edellisvuoteen verrattuna. Saajakotitalouksien määrä väheni noin tuhannella edellisvuodesta, mutta tukea saaneissa kotitalouksissa asuneiden henkilöiden määrä kasvoi noin tuhannella.
Perustoimeentulotukea saaneissa kotitalouksissa asui noin kuusi prosenttia Suomen väestöstä eli hieman useampi kuin yksi kahdestakymmenestä.
– Vastoin odotuksia perustoimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä ei lopulta kokonaisuutena kasvanut viime vuonna, vaikka ensisijaisia sosiaaliturvaetuuksia leikattiin. Loppuvuodesta saajamäärä alkoi kuitenkin jo selvästi kasvaa, sanoo Kelan tutkija Tuija Korpela.
Menoissa näkyvät muiden etuuksien leikkaukset ja ukrainalaiset
Tyypillisesti kunnat ja valtio rahoittavat perustoimeentulotuen puoliksi. Tällä tavalla rahoitetussa tuessa menot kasvoivat vajaa 25 miljoonaa euroa vuonna 2024. Kuukausitasolla menoja oli tammi–maaliskuussa vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana kuukautena, mutta huhtikuusta alkaen menot olivat joka kuukausi edellisvuotta suurempia.
Keskimäärin Kela maksoi perustoimeentulotukea 528 euroa kuukaudessa jokaista tukea saanutta kotitaloutta kohti. Keskimääräinen kuukausittainen tukisumma kasvoi 10 prosenttia eli lähes 50 euroa edellisvuodesta ja oli korkeimmalla tasolla ensimmäisen koronavuoden 2020 jälkeen.
– Sosiaaliturvan leikkaukset kasvattivat tukisummia niillä kotitalouksilla, jotka saivat jo valmiiksi perustoimeentulotukea, sanoo Korpela.
Valtion kokonaan rahoittamassa perustoimeentulotuessa menot kasvoivat enemmän kuin kuntien ja valtion puoliksi rahoittamassa tuessa, vajaa 71 miljoonaa euroa. Valtio rahoittaa kokonaan pakolaisten ja tilapäistä suojelua saavien perustoimeentulotuet.
– Kasvava joukko sotaa paenneita ukrainalaisia sai kotikunnan Suomesta. Sen myötä he voivat hakea ja usein myös saada perustoimeentulotukea, mikä on kasvattanut valtion kokonaan maksaman tuen kustannuksia, kertoo Korpela.
Vuoden viimeisinä kuukausina menot kasvoivat enemmän kuntien ja valtion puoliksi rahoittamassa tuessa kuin valtion kokonaan rahoittamassa tuessa.
Perustoimeentulotuen saajissa on eniten yksin asuvia
Perustoimeentulotukea saaneista kotitalouksista yli 155 000 tai 62 prosenttia oli yksin asuvia. Muita yhden hengen kotitalouksia, esimerkiksi vanhempiensa luona asuvia aikuisia lapsia tai kämppäkavereita, saajien joukossa oli reilu 36 000. Pariskuntia oli 12 000.
Lapsiperheitä perustoimeentulotukea saaneiden joukossa oli vajaa 46 000. Heistä 28 000 oli yhden ja 18 000 kahden aikuisen perheitä.
– Yhden aikuisen taloudet ovat yleensä taloudellisesti haavoittuvaisemmassa asemassa kuin muut. Tämä heijastuu perustoimeentulotukeen siten, että saajina on eniten yksin asuvia ja yksinhuoltajat ovat selvästi yliedustettuina, sanoo Korpela.
Kotitaloustyypeittäin perustoimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä väheni edellisvuodesta ainoastaan yksin asuvien ryhmässä. Tukea saavien määrä kasvoi muiden yhden hengen talouksien, pariskuntien ja lapsiperheiden ryhmissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuija KorpelatutkijaKela
Puh:020 634 1945tuija.korpela@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiLiitteet
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA:s utlåtande: ändring av lagen om underhållsstöd förtydligar försörjningsansvaret9.7.2025 10:40:00 EEST | Pressmeddelande
FPA understöder förslaget till ändring av lagen om underhållsstöd. Avsikten med lagändringen är att stärka underhållsstödets sekundära ställning som ett stöd som tryggar barnets försörjning. FPA betonar att det propositionsutkast som nu varit på remiss anknyter till behovet av en mer omfattande reform av systemet för försörjning.
Kelan lausunto: elatustukilain muutos selkeyttää elatusvastuita9.7.2025 10:40:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela kannattaa esitystä elatustukilain muuttamisesta. Lainmuutos vahvistaisi elatustuen toissijaista asemaa lapsen elatuksen turvaamisessa. Kela korostaa, että nyt lausuttavana ollut esitysluonnos liittyy tarpeeseen uudistaa elatusjärjestelmää laajemmin.
Många högskolestuderande får inget stöd för boende i augusti – men det går att ta ut studielån3.7.2025 10:57:52 EEST | Pressmeddelande
Största delen av de högskolestuderande kan bli utan stöd för boende i augusti. Studerande kan dock ta ut studielån för höstterminen genast i början av augusti för att täcka sina boendekostnader. Sommarstudiestödet kan också vara till hjälp.
Moni korkeakouluopiskelija ei saa elokuussa asumisen tukea – opintolainaa voi kuitenkin nostaa jo silloin3.7.2025 10:57:52 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Suurin osa korkeakouluopiskelijoista saattaa jäädä ilman asumisen tukea elokuussa. Opiskelijat voivat kuitenkin nostaa syyslukukauden opintolainaa asumiskustannuksia varten heti elokuun alussa. Myös kesäopintotuesta voi olla apua.
Many students left without housing benefits in August – student loan may help3.7.2025 10:57:52 EEST | Press release
Most students in higher education may not be able to get housing benefits in August. However, if you qualify for a student loan, you can start drawing down your student loan for the autumn term at the beginning of August to help you with your housing costs. Some students may also benefit from applying for student financial aid for the summer months.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme