SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eloranta: Kulttuuripoliittisen selonteon sanojen ja hallituksen tekojen välillä on räikeä ero

Jaa

Hallituksen kulttuuripoliittinen selonteko tunnistaa hyvin kulttuurin laajan yhteiskunnallisen merkityksen niin alueiden elinvoiman, hyvinvoinnin kuin taloudenkin suhteen. Selontekojen tulisi kuitenkin rakentua aina totuudenmukaiselle pohjalle. Hallituksen leikkaukset romuttavat kulttuuripoliittisen selonteon tavoitteet, sanoo kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

— Ristiriita kulttuuripoliittisen selonteon tavoitteiden ja kulttuuribudjetin leikkausten välillä on räikeä. Hallitus leikkaa kulttuurista pois tänä vuonna kolme prosenttia eli 17,4 miljoonaa euroa. Summa on kulttuurikentässä valtava, mutta valtiontalouden kannalta merkityksetön.  SDP:n vaihtoehtobudjetissa kulttuurista ei olisi leikattu. Hallituksen leikkauspolitiikka vie pohjan selonteon toteuttamiselta, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta toteaa.

Kulttuuri on iso työllistäjä ja tuo alueille elinvoimaa. Sen osuus BKT:stä on suurempi, kuin esimerkiksi metsäteollisuuden yritysten. Jos onnistumme nostamaan alan osuuden BKT:stä Euroopan keskitasolle, olisi luotu arvonlisä jopa 2,5 miljardia euroa. Sen sijaan hallitus leikkaa ja leikkaukset kohdistuvat suoraan ihmisiin – taiteen ja kulttuurin ammattilaisiin, joiden työpaikat ovat vaarassa.

— Esimerkiksi yksi miljoona vähemmän VOS-rahoituksessa tarkoittaa 40 työpaikan menetystä. Korkeasti koulutettujen kulttuurialan osaajien työttömyys on kansantaloudellista ja henkistä tuhlausta, Eloranta muistuttaa.

— Hallituksen kulttuurin budjettiin tälle vuodelle tekemät valtavat säästöt vievät pohjan selonteon toteuttamiselta. Sen vuoksi tarvitaankin suunnanmuutos jo kevään puoliväliriihessä.  Lisäksi tarvitaan tiekartta kulttuuribudjetin vahvistamiseksi tulevina vuosina, jotta rahoitus vastaa selonteon tavoitteita. Pitkän aikavälin tavoitteena tulisi olla yksi prosentti valtion budjetista, Eloranta painottaa.

— Kulttuuri on koko kansakunnan identiteetin ja hyvinvoinnin kannalta tärkeä asia. Taide on kansakunnalle olennainen osa suomalaisuutta ja sen tärkein arvo mitataan muutoin kuin rahassa. Ilman kulttuuria ei ole meitä. Siksi siihen on välttämätöntä investoida eikä siitä saa leikata, Eloranta korostaa.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro kulttuuripoliittisesta selonteosta | SDP EDUSKUNTA

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Riksdagsledamot Kvarnström (SDP): Regeringen inser inte allvaret med nedskärningar inom social- och hälsovården27.3.2025 17:29:19 EET | Pressmeddelande

Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) anklager regeringen Orpo för att förminska betydelsen av de nedskärningar på 170 miljoner euro som nu till en del konkretiserats. Han anser också att merparten av nedskärningarna fortsättningsvis mörkas av regeringen i och med att den inte berättar hur socialvårdens kostnader ska minska med 100 miljoner euro.

SDP:n Peltonen: Hallituksen ulkomaisen työvoiman maastapotkulaki etenee kovasta kritiikistä huolimatta27.3.2025 12:57:25 EET | Tiedote

Eduskunnan hallintovaliokunta on tänään hyväksynyt mietinnön niin kutsutusta ulkomaisen työvoiman maastapotkulaista. SDP jätti valiokunnan mietintöön vastalauseen. Uhkana on, että maastapotkulaki heikentää merkittävästi maamme houkuttelevuutta Suomen tarvitsemien osaajien silmissä. Hallituksen hanke sai hallintovaliokunnan kuulemisissa osakseen kovaa kritiikkiä lähes kaikilta asiantuntijoilta.

SDP:n Pia Hiltunen: Nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuuteen saatu suunnanmuutos Pohjois-Pohjanmaalla27.3.2025 10:00:03 EET | Tiedote

– Pohjois-Pohjanmaalta kantautuu hyviä uutisia: lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden tilanne on pystytty kääntämään parempaan suuntaan. Katastrofaalisen pitkä jono on saatu lyhenemään panostamalla nuorisopsykiatrian ja lastensuojelun yhteistyöhön, toimintamallien kehittämiseen ja nopeaan hoidon tarpeen arviointiin. Kaikki nämä ovat keinoja, joita SDP ajaa hyvinvointialueilla, sanoo oululainen kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye