Rakastettu ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Eva Dahlgren saapuu loppuunmyytyjen Helsingin keikkojen lisäksi konsertoimaan Logomon Teatroon 7.4.
20.2.2025 10:00:00 EET | LOGOMO | Tiedote
Ruotsin menestyneimpiin artisteihin lukeutuva ja vastikään Pro Finlandia -palkittu laulaja-lauluntekijä Eva Dahlgren saapuu intiimeille klubikeikoille Suomeen. Helsingin Korjaamon minuuteissa loppuunmyytyjen keikkojen lisäksi Logomon Teatrossa kuullaan artistin 30-vuotisen uran aikana syntynyt toinen englanninkielinen ”Alphabet City Songs – Lost and Found” -albumi kokonaisuudessaan livenä. Turun keikan liput tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä maanantaina 24. helmikuuta klo 10.

Alphabet City Songs – Lost and Found -albumi kirjoitettiin vuosikymmenen aikana, kun Eva asui New Yorkissa, Lower East Sidella. Se on hänen ensimmäinen täysin englanninkielinen albuminsa sitten En blekt blondins hjärta -levyn englanninkielisen version. Suomalaisyleisö pääsee kuulemaan uuden albumin livenä ainutlaatuisilla keikoilla Helsingin Korjaamolla ja Logomon Teatrossa ensimmäisten joukossa.
Eva Dahlgrenin merkitys ulottuu kulttuurikentän ulkopuolelle. Artisti johdattaa teostensa kautta yleisönsä peilaamaan yhteiskuntaa omasta näkökulmastaan. Lavalla Eva on taiteilijana selkeimmillään – mestarillisesti huumoria ja haikeutta yhdistellen, hän tuo musiikillisen sanomansa esiin tarkasti ja syvän koskettavasti.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb luovutti joulukuussa Dahlgrenille Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitalin, mikä kuvastaa hyvin ruotsalaislaulajan kulttuurista merkitystä Pohjoismaissa.
I en låda i rymdmolnet
Fann jag en massa sånger
Som jag skrivit under mina år på 2nd street i New York
Dom hade legat där och väntat på sina svenska texter
Men det var som om dom vägrade
Dom ville inte ha svenska ord
Melodierna atmosfären rytmen
Allt som är musik
Var färgade av platsen dom var skrivna på
Jag och min producent Johannes Berglund
Tyckte ändå att dom var värda att få komma ut ur sin låda
Så under 4 dagar i oktober
Spelade vi in dom i ett stort rum på Filmhuset i Stockholm
Tillsammans med:
Mikael Häggström, trummor
Rasmus Lindelöw, keyboards
Anders Stenberg, gitarr
Så
Här är dom nu
Som minnen från en stad jag en gång älskade
-Eva Dahlgren
Konsertti:
Eva Dahlgren (SE) - Alphabet City Songs – Lost and Found
ma 7.4.2025 Teatro, Logomo, Turku
Showtime klo 19
Ikäraja K-18
Liput alk. 65 €
Liput tulevat myyntiin maanantaina 24. helmikuuta klo 10 Lippu.fi:ssä.
Avainsanat
Logomo
Logomo on kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus, joka toimii vanhassa VR:n konepajassa ydinkeskustan läheisyydessä Turussa. Konserttien lisäksi Logomossa järjestetään kokouksia, seminaareja, kongresseja, teatterinäytöksiä, messuja, näyttelyjä, elokuvaesityksiä sekä erilaisia yksityistilaisuuksia. Logomolle on myönnetty Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi-ympäristösertifikaatti vastuullisesta toiminnastaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta LOGOMO
Yli 70 000 kävijää Logomon FRAMELESS-taide-elämyksessä – ensimmäinen tuotanto Lontoon ulkopuolella onnistui yli odotusten3.9.2026 10:10:40 EEST | Tiedote
Turun Logomossa 8.6.–30.8.2026 järjestetty Frameless -immersiivinen taide-elämys ylitti 70.000 kävijän rajan viimeisenä viikonloppunaan. Kävijämäärä ylitti järjestäjien odotukset. Ensimmäistä kertaa Lontoon ulkopuolella toteutettu FRAMELESS keräsi koko kesän ajan poikkeuksellisen hyvää palautetta.
Turun Kirjamessujen ohjelma on julkaistu – vähän spicya ja rutkasti ajankohtaista asiaa, vuoden merkkiteoksia ja tuoreita lupauksia2.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Ajankohtaiset kirjailijat, taiteilijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat tapaavat 2. –4.10.2026 Turun Kirjamessuilla Logomossa. Viikonlopun aikana nähdään kaikkiaan yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Ohjelmaa järjestetään seitsemällä eri lavalla. Kirjailijoiden lisäksi keskusteluihin osallistuu poliitikkoja, tutkijoita, vaikuttajia ja kulttuuri- ja taidealan toimijoita.
Logomon Teatron syyskausi tuo Turkuun artisteja Islannista, Alankomaista, Ruotsista ja Britanniasta21.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Logomon intiimi keikkapaikka Teatro käynnistää syyskautensa perjantaina 4. syyskuuta. Syksyn aikana Turkuun saapuu kansainvälisiä artisteja Islannista, Alankomaista, Ruotsista ja Britanniasta, ja niiden rinnalla lavalle nousee kotimainen kärki metallista rappiin ja iskelmästä stand upiin.
Kesän taideilmiö Frameless vastaa ennätyskysyntään – Logomo avaa lisää ilta-aikoja elokuulle4.8.2026 09:49:53 EEST | Tiedote
Turun Logomossa nähtävä kansainvälinen Frameless-taide-elämys on noussut kesän puhutuimpien kulttuurielämysten joukkoon ja kerännyt jo nyt ennätysmäärän kävijöitä. Useat suosituimmista vierailuajoista ovat olleet loppuunmyytyjä, ja suuren kysynnän vuoksi Logomo avaa elokuulle uusia K-18-lisäslotteja. Koska näyttely on avoinna enää elokuun loppuun saakka, kävijöitä suositellaan varaamaan liput hyvissä ajoin.
LOGOMON MOVE·5D VALITTIIN HUNGRY FOR FINLAND -RUOKAMATKAILUKILPAILUN 2026 FINALISTIKSI11.6.2026 09:23:19 EEST | Tiedote
Logomon Move·5D -elämysillallinen on valittu yhdeksi Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailun 2026 kahdenkymmenen finalistin joukkoon. Kilpailu etsii Suomen parhaita ruokamatkailuelämyksiä, ja tänä vuonna mukaan pyrki ennätyksellinen 141 elämystä eri puolilta Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme