Gramexilta uusi vastuullisuusohjelma
Tänään julkaistu Gramexin uusi vastuullisuusohjelma vuosille 2025 – 2030 tarjoaa raamit vastuullisuustyön edistämiselle ja avoimelle viestinnälle. Gramexin tavoitteena on olla yksi maailman parhaista – eli myös yksi maailman vastuullisimmista – tekijänoikeuspalveluista.

Gramexin tehtävänä on mahdollistaa äänitteillä esiintyville muusikoille ja tuottajille korvaus työstään sekä yrityksille ja organisaatioille musiikin hyödyntäminen helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti.
”Paras organisaatio on aina vastuullinen toimija olkoonpa toimintaympäristö mikä tahansa. Etenkään tekijänoikeusjärjestö ei voi koskaan olla hyvä, ellei vastuullisuuden ideaa toteuteta toiminnan koko laajuudelta. Yhteishallinto-organisaatiossa korvausten keräämisen ja jakamisen lähtökohtana on yhdenvertaisuus ja läpinäkyvyys,” kertoo Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo.
Vastuullisuusohjelma auttaa osaltaan toiminnan jatkuvassa kehittämisessä ja viestimisessä.
“Nyt halusimme koota eri toimenpiteet yhteen, johdettavaan, mitattavaan ja avoimesti viestittävään ohjelmaan. Ohjelman ja sen raportoinnin avulla on aikaisempaa helpompi seurata toimintaamme. Lisäksi otamme mukaan myös kokonaan uusia kehitysalueita esimerkiksi ympäristövastuullisuuden alueella,” kertoo Gramexin viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Sari Aalto-Setälä.
Painopisteet tunnistettiin olennaisuustarkastelun kautta
Ohjelmassa Gramexin toiminnan kannalta olennaisimmat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet tunnistettiin asiakkaille ja sidosryhmille suunnatun kyselyn ja henkilöstötyöpajan kautta.
”Kevyt olennaisuusanalyysi fokusoi vastuullisuusohjelman suunnittelua niihin näkökulmiin, jotka ovat Gramexin toiminnalle tärkeitä ja joihin Gramexilla on mahdollista oman toimintansa kautta vaikuttaa”, kertoo ohjelman laatimista konsultoineen Sitowisen projektipäällikkö Elina Levula.
Tunnistettujen kestävän kehityksen painopisteiden pohjalta laadittiin vastuullisuusohjelman teemat, tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit – sekä seurantatyökalu toimeenpanon tueksi. Teemoihin ja toimenpiteisiin valikoitui sekä oman toiminnan kehittämiseen että vaikuttavaan yhteistyöhön liittyviä kokonaisuuksia.
Ohjelman keskeiset teemat toimenpiteineen jakaantuvat neljään eri alueeseen: hyvinvoivaan ja oppivaan työyhteisöön, resurssi- ja ilmastoviisaaseen toimintaan, luotettavaan datatalouteen sekä vastuulliseen kumppanuuteen ja vaikuttamiseen.
Yhdessä vaikuttavaan lopputulokseen
Työhön osallistui koko Gramexin henkilökunta.
”Koko Gramexin toiminta syntyy jokapäiväisessä toimiston ammattilaisten arjessa. Henkilöstö on kaikki kaikessa myös vastuullisuuden kehittämisessä. On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen henkilökunnan jäsen voi osallistua keskusteluun”, sanoo Aalto-Setälä.
Vastuullisuusohjelman toimeenpano alkaa vuonna 2025 hiilijalanjäljen laskennalla sekä esimerkiksi kumppanuuksien vastuullisuuskriteerien ja tietoturvakoulutusten parissa.
“Lisäksi vuoden keskeinen painopiste on viestinnässä: lisäämme uutisointia ja seurantaa omasta vastuullisuudestamme sekä jatkamme avointa kommunikaatiota koko toiminnastamme. Vuosiraportointiin tulee myös oma vastuullisuutta seuraava osio”, Aalto-Setälä kertoo.
Lisätietoa Gramexin vastuullisuusohjelmasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Aalto-SetäläJohtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteetGramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Puh:+358 50 352 1073sari.aalto-setala@gramex.fiGramex - For The Music
Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 34 000 musiikin käyttäjäasiakkaiden lupaa.
Tärkeintä meille on musiikki. Olemme kiitollisia, että saamme osaltamme auttaa musiikkia menestymään ja siten tuoda maailmaan lisää iloa, hyvinvointia ja elämyksiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Liikku kärjessä Musiikin arvo -tarjouskisassa – Fazerin Sininen kiinnostunut13.11.2025 13:08:36 EET | Tiedote
Musiikin arvo -kampanjan tarjouskisan kärjessä on Suomen suurin kuntokeskus Liikku. Kampanja haastaa yritykset ja yksityishenkilöt osoittamaan, että musiikilla on arvo – ja samalla tukemaan nuorten kiusaamisvapaata bänditoimintaa RockCamp ry:n kautta.
JVG:ltä mystinen julkaisu suoratoistopalveluihin – tästä on kyse!5.11.2025 11:54:41 EET | Tiedote
Viime yönä suoratoistopalveluihin ilmestyi yllättäen JVG:n uusi julkaisu. Kyseessä ei kuitenkaan ole tavallinen kappale, vaan kannanotto musiikin puolesta.
Myydään JVG:n uniikki single – Gramexin kampanja tekee suomalaisen musiikin historiaa28.10.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Kuinka paljon sinä olisit valmis maksamaan biisistä, josta tiedät ostohetkellä vain esittäjän? Gramex ja JVG heittävät 28.10.2025 ilmoille haasteen, jollaista ei suomalaisen musiikin historiassa ole vielä koskaan aiemmin nähty.
AV Music –pilottijakso päättyy – palvelu siirtyy osaksi musiikin lupapalveluita22.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Teosto ja Gramex käynnistivät kaksi vuotta sitten tuotantoyhtiöille suunnatun AV Music –pilotin, jonka tavoitteena oli helpottaa musiikinkäyttöä av-tuotannoissa. Pilotti päättyy joulukuussa ja vuoden 2026 alusta AV Music siirtyy osaksi Teoston yhteydessä toimivaa NCB:n palvelua.
Vuoden musiikkioivallus -palkinnon saajaksi ehdolla neljä av-teosta22.8.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Ammattilaistuomaristo on nimennyt neljä ehdokasta Vuoden musiikkioivallus -palkinnolle, joka nostaa esiin oivaltavaa musiikin käyttöä elokuvissa ja tv-tuotannoissa. Voittaja julkaistaan 5.9.2025 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme