Maailma kylässä 30 vuotta – esiintymässä mm Ana Tijoux, Majur ja Ebo Krdum
Rauha-teema näkyy ja kuuluu vahvasti Maailma kylässä -festivaalin ohjelmassa. Koko perheen ilmaistapahtumassa nähdään muun muassa brasilialainen Majur, chileläis-ranskalainen Ana Tijoux ja sudanilainen Ebo Krdum. Helsingin kaupunki on festivaalin pääyhteistyökumppani ensimmäistä kertaa.

Helsingin kaupunki järjestää festivaalilla puheohjelmaa, työpajoja lapsille ja kaupungin voi tavata myös näytteilleasettajana.
– Maailma kylässä -festivaalin tämän vuoden teema Rauha on Helsingille tärkeä, sillä haluamme olla kaupunki, jossa kaikki elämäntavat ja mielipiteet voivat olla sopusoinnussa. Festivaalin aikana kaupunki näyttäytyy ennen kaikkea sovinnon, osallisuuden ja kestävän kehityksen kaupunkina, joka on avoin, kuunteleva ja vuorovaikutteinen, kertoo Helsingin kaupungin osallisuusjohtaja Johanna Seppälä.
Rauhan sanomaa musiikin välityksellä
– Festivaalilla esiintyy tänä vuonna monipuolinen kattaus artisteja, jotka ottavat kantaa rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta. Uskomme, että musiikin kautta voimme luoda toivoa ja aitoa muutosvoimaa, kertoo festivaalin ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski.
Hiphopia, reggaetonia ja afrobeatia yhdistelevä chileläis-ranskalainen Ana Tijoux pureutuu musiikissaan ajankohtaisiin aiheisiin, kuten sotaan ja feminismiin. 90-luvulta asti esiintynyt Tijoux on voittanut Latin Grammyn sekä useita Grammy-ehdokkuuksia ja saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suomeen.
Brasilialainen, nousukiidossa oleva Majur puhuu voimakkaasti LGBTQIAP+-oikeuksien puolesta. Transtaustainen artisti yhdistelee R&B:tä ja bluesia ja lupaa näyttävän show’n festareille. Hänen uransa sai vauhdikkaan lähdön Latin Grammy -ehdokkuuden kautta vuonna 2021.
Sudanilainen muusikko ja rauhan puolestapuhuja Ebo Krdum voitti Folk & World Music Grammyn vuonna 2021. Ruotsissa asuvan Krdumin kappaleet ovat nykyaikaista poliittista afrobluesia ja afrobeatia, joissa käsitellään taistelua korruptiota vastaan, aseistariisuntaa ja rauhaa.
Funkia, rockia ja afropsykedeliaa yhdistelevän Grande Mahoganyn kappale Super Rocker oli Radio Helsingin soitetuin vuonna 2024. Helsinkiläisartisti voitti saman vuoden Funky Awardsissa Vuoden artisti - ja Vuoden musiikkivideo -kategoriat.
R’n’b-vaikutteista, genrerajoja rikkovaa popmusiikkia tekevän Isaac Senen tunnetuimmat kappaleet N-sana ja Kuuma jäbä käsittelevät rasismia sekä biseksuaalisuutta.
Festivaalin lastenohjelman kruunaa supersuositun Skidit Discon keikka Musiikkilavalla. Discossa kuullaan rytmejä maailman eri puolilta villinä dance-settinä.
Puhelavalla nähdään Pekka Haavisto, Rauli Virtanen, Katriina Pajari ja Wali Hashi
Festivaalin Puhelavan kahdestakymmenestä Rauha-teemaan liittyvästä keskustelusta julkaisemme nyt kaksi. Kokenut rauhanrakentaja, kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) kertoo, millaista rauhanpuhetta ja -tekoja maailma ja Suomi tarvitsevat juuri nyt. Haavistoa haastattelee festivaalia järjestävän Fingon globaalin oikeudenmukaisuuden asiantuntija Silla Ristimäki.
Tietokirjailijana ja kuvajournalistina yli viisi vuosikymmentä työskennellyt Rauli Virtanen sekä Helsingin Sanomien ulkomaantoimittajana muun muassa Ukrainassa ja Kiinassa työskennellyt Katriina Pajari jakavat kokemuksiaan sodan ja rauhan raportoinnista. Sotareportteri vai rauhanjournalisti – mikä on toimittajan rooli sodassa? -keskustelua vetää toimittaja ja Vikesin Somalian asiantuntija Wali Hashi.
Lisää ohjelmajulkaisuja huhtikuussa
Maailma kylässä -festivaalin ohjelmasta on aiemmin julkaistu kolme konserttia: palestiinalainen DAM, syyrialais-ranskalainen Sarab sekä Rauhan ääni -teemakonsertti, jossa esiintyvät Elsi Sloan, Samuli Putro, Emma & Matilda, Nemat Battah, Ramy Essam sekä Vimma. Puheohjelma julkaistaan 2.4. Lastenohjelmat, taide, työpajat ja iltaklubit julkaistaan 16.4. ja näytteilleasettajat 5.5.
Maailma kylässä -festivaali teemalla Rauha 24.–25.5.2025 Helsingin Suvilahdessa. Vapaa pääsy!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nelli KorpiviestintäpäällikköMaailma kylässä -festivaali / Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Puh:+358 50 317 6698nelli.korpi@fingo.fiKuvat




Linkit
Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen festivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän maailman puolesta. Kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestetään 24.–25.5.2025 Helsingin Suvilahdessa teemalla Rauha. Festivaalin arvot ovat monimuotoisuus, innostavuus, yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja yhteisöllisyys. Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingon järjestämän Maailma kylässä -festivaalin pääyhteistyökumppanit ovat Helsingin Kaupunki, Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto, Kirkon Ulkomaanapu ja Maailman Kuvalehti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Neuvottelut YK:n verosopimuksesta elävät kriittistä vaihetta – Fingo ja Finnwatch muistuttavat: Suomi menettää satoja miljoonia euroja vuodessa aggressiivisen verosuunnittelun takia11.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote
YK:n kansainvälisen verosopimuksen neuvottelut käynnistyivät tämän viikon maanantaina Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Suomi on neuvottelujen aiemmissa vaiheissa ottanut muiden EU-maiden vanavedessä jarrumiehen roolia, vaikka verovälttelyn tehokas tilkitseminen olisi myös Suomen taloudellisten etujen mukaista.
Suomalaiset järjestöt YK:n ilmastokokouksesta: 1,5 asteen kuumenemisrajasta pidettävä kiinni – samalla on rahoitettava sopeutumista6.11.2025 14:37:16 EET | Tiedote
Valtioiden nykyisillä ilmastotoimilla ja -suunnitelmilla maapallon keskilämpötila uhkaa nousta lähes kolme astetta. Suomalaiset järjestöt odottavat päättäjiltä YK:n ilmastokokouksessa väkeviä korjausliikkeitä, jotka täyttävät valtioiden lailliset velvoitteet ilmastokriisin torjunnassa ja pitävät kansainvälisen yhteistyön liekin yllä epävakaina aikoina.
Fingo kiittää ministeri Grahn-Laasosen puhetta huippukokouksessa - "Toivomme, että emme poistu Dohasta tyhjin lupauksin"5.11.2025 15:36:22 EET | Tiedote
Suomen sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen puhui keskiviikkona 5. marraskuuta 2025 YK:n järjestämässä Maailman sosiaalisen kehityksen huippukokouksessa Dohassa, Qatarissa.
Maailman Kuvalehdelle Julius-palkinto ja Pronssipantteri-tunnustus30.10.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Maailman Kuvalehden päätoimittajalle Anni Valtoselle on myönnetty Aikakauslehtien päätoimittajat ry:n Julius-palkinto. Lisäksi lehti on saanut Pronssipantteri-kulttuuripalkinnon.
Sosiaalisen kehityksen huippukokouksessa tehdään päätöksiä yhteiskuntiemme vakaudesta29.10.2025 17:00:59 EET | Tiedote
Ensi viikolla järjestettävässä YK:n sosiaalisen kehityksen huippukokouksessa Dohassa vahvistetaan sitoumusta 30 vuotta sitten sovittuihin sosiaalisen kehityksen tavoitteisiin. Sosiaaliturvan vahvistamisella olisi tärkeä merkitys yhteiskuntien vakauttamisen kannalta. Fingon asiantuntija Essi Lindstedt osallistuu huippukokoukseen ja on median käytettävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme