Kansanedustaja Juha Viitala vaatii hallitukselta toimia elintarvikeviennin ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi
SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomen elintarvikeviennin edistämisestä ja elintarvikeomavaraisuuden vahvistamisesta. Viitala nostaa esiin Suomen ruokaviennin potentiaalin ja esittää hallitukselle konkreettisia keinoja, jotta hallituksen tavoite elintarvikeviennin tuplaamisesta vuoteen 2031 toteutuu.

– Suomen elintarvikevienti on tällä hetkellä vain kolmasosa elintarvikkeiden tuonnin arvosta. Meillä olisi mahdollisuus parantaa alan kannattavuutta, luoda uusia työpaikkoja ja vahvistaa kansainvälistä asemaamme. Tämä edellyttää aktiivista kauppapolitiikkaa, viennin esteiden purkamista ja pitkäjänteisiä investointeja, Viitala toteaa.
Kirjallisessa kysymyksessään Viitala painottaa, että vahva elintarviketuotanto on keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta. Samaan aikaan kotimainen alkutuotanto ja elintarvikeketju ovat riippuvaisia kriittisistä tuontipanoksista kuten lannoitteista ja polttoaineista.
– Huoltovarmuuden näkökulmasta meidän on vähennettävä riippuvuutta ulkomaisista tuontipanoksista ja panostettava kotimaiseen lannoitetuotantoon, uusiutuvaan energiaan ja biopolttoaineisiin, Viitala korostaa.
Hallituksen on Viitalan mukaan otettava elintarvikevienti keskeiseksi osaksi kansallista vientistrategiaa ja turvattava sen kehittämiseen riittävät resurssit. Hän esittää hallitukselle konkreettisia toimia:
- Vientimarkkinoiden avaaminen aktiivisella kauppapolitiikalla ja viranomaisten tuki uusien vientilupien neuvotteluun.
- T&K-rahoituksen vahvistaminen elintarviketeknologian ja uusien vientituotteiden kehittämiseksi.
- Yritysten tukeminen kehittämällä rahoitusmahdollisuuksia, neuvontaa ja markkinointitukea vientiin tähtääville yrityksille.
- Huoltovarmuuden turvaaminen vähentämällä alkutuotannon ja elintarvikesektorin riippuvuutta ulkomaisista tuontipanoksista.
– Huoltovarmuus ja ruokavienti eivät ole vastakkaisia tavoitteita, vaan ne tukevat toisiaan. Nyt on aika panostaa vientiin ja varmistaa, että suomalainen ruoka menestyy myös kansainvälisillä markkinoilla, Viitala painottaa.
Yhteyshenkilöt
Juha ViitalaKansanedustaja
Puh:09 432 3072juha.viitala@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Ammatillinen koulutus on suojattava lisäleikkauksilta22.3.2025 14:26:21 EET | Tiedote
Hallituksen on kerrottava, ollaanko ammatilliseen koulutukseen kohdistamassa lisäleikkauksia, vaatii SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto.
SDP:n Räsänen vastaa Marttiselle: Kannattaisi käyttää tuokin energia piilotettujen sote-säästöjen kertomiseen20.3.2025 19:46:49 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen vastaa kokoomuksen Marttisen palautteeseen gynekologisten ja hammashoidon palveluiden kela-korvauksista.
SDP:n Pia Hiltunen: Oppimisentuen uudistus uhkaa sulaa koulutusleikkaukseksi perusopetukseen20.3.2025 17:58:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.) sanoo oppimisentuen uudistuksen olevan erittäin tarpeellinen ja ajankohtainen, mutta sen toteutuksen rahoituksen olevan todellisuudessa vain osa kohdentamattomia valtionosuuksia. Koulutus on yksi kuntien tärkeimmistä järjestettävistä tehtävistä, ja osaamisesta huolehtiminen on aitoa tulevaisuuspolitiikkaa.
SDP:n Koskinen, Kumpula-Natri ja Kari: Valkoisen kirjan myötä EU:lle vahvempi rooli puolustuksessa20.3.2025 16:22:37 EET | Tiedote
SDP:n ulkopoliittinen johto osoittaa tukensa puolustuksen valkoisen kirjan peruslinjoille.
SDP:n Perholehto: Luonnolta puuttuvat kovat lobbarit, hallitus ei perääntynyt20.3.2025 14:19:16 EET | Tiedote
– Hallitus halventaa demokraattista prosessia sivuuttaessaan asiantuntijat näin rumalla tavalla vanhojen metsien suojelukriteerien valmistelussa. Suurin osa lausunnonantajista suhtautui esitykseen poikkeuksellisen kriittisesti. Kriteerien muokkaamista vaativat esimerkiksi maakuntaliitot, yliopistot, ELY-keskukset ja tutkijat. Makeisveron korotuksesta hallitus luopui kriittisen lausuntojen takia, mutta luonnolle ei löytynyt riittävän kovaa lobbaria, toteaa ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme