SDP

SDP:n Niina Malm: Työttömyysturvan suojaosa on palautettava – työllistymistä pitää helpottaa, ei vaikeuttaa

Jaa

SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Niina Malm vaatii hallitusta tarkastelemaan uudelleen työttömyysturvan suojaosan poistoa huhtikuun kehysriihessä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

  - Hallitus perusteli suojaosan poistoa sillä, että näin helpotetaan työn vastaanottamista. Nyt ollaan tilanteessa, jossa työttömyys on kasvanut koko hallituskauden ajan ja työn vastaanottaminen on aiempaa vaikeampaa, koska satunnainenkin työ tarkoittaa leikkausta työttömyysturvaan. Hallitus on toiminut päinvastoin kuin mitä lupasi, Malm toteaa.

Hyvänä esimerkkinä suojaosan poiston järjettömyydestä on nollatuntisopimuksella työskentelevä lumityöntekijä, jonka työtunnit ovat jääneet tänä talvena vähiin, koska lunta ei ole satanut, kertoo Malm.

  - Puhutaan ihmisistä, jotka heräävät aamuyöllä tekemään lumitöitä aina, kun töitä on tarjolla ja jotka tekisivät enemmänkin töitä, jos se vain olisi mahdollista. Palkkioksi ahkeruudestaan ja yrittämisestä he saavat sen, että jokainen työssä ansaittu euro vähentää työttömyyskorvausta, Malm kummastelee.

Työttömyysturvan suojaosa otettiin aikanaan käyttöön, koska ihmisiä haluttiin kannustaa ottamaan vastaan edes lyhytaikaista työtä ja näin kiinnittymään työmarkkinoille, muistuttaa Malm. 

  - Työttömyyden räjähdettyä käsiin suojaosan poistoa tulee tarkastella uudestaan. Myös asumistuen suojaosa on poistettu. SDP ehdotti muutama viikko sitten hallitukselle asumistuen suojaosan palauttamista niin, että sen määrä sidottaisiin suhdannetilanteeseen. Näin huomioitaisiin paremmin ihmisten tosiasialliset mahdollisuudet löytää kokoaikatyötä.

  - Tällä hallituskaudella on jo menetetty kymmeniä tuhansia työpaikkoja – jos ihmisillä on mahdollisuus tehdä edes osa-aikaista työtä, sitä pitäisi tukea, ei vaikeuttaa, Malm päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Helsingissä 24.5.5.5.2025 11:23:50 EEST | Kutsu

Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa lauantaina 24.5. kello 13 alkaen. Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle lähiaikoina.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan: Velkarallin piti loppua – tulikin jättiveronkevennykset rikkaille, ja tavallisille suomalaisille maksettiin potut pottuina1.5.2025 12:36:43 EEST | Tiedote

Lindtmanin mukaan hallitus on hylännyt kaikki tavoitteensa julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan Orpon hallitus painoi kaasua velkarallissa ja ohjasi jättiveronkevennykset rikkaille ja ökyrikkaille. Pieni- ja keskituloisille tiedossa on lähinnä piiloveronkorotuksia. Antti Lindtman puhui Helsingin työväen vappujuhlassa Kansalaistorilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye